Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomalaiset akrobatiavoimistelijat valmistautuvat Italiaan
17.09.2021

Suomalaiset akrobatiavoimistelijat valmistautuvat Italiaan

Suomalaiset akrobatiavoimistelun nuoret matkaavat lähipäivinä Italiaan kilpailemaan eurooppalaisten lajitaitureiden kanssa. Luvassa on kaksi korkeatasoista kilpailutapahtumaa. European Age Group Competitions -kilpailuun lähtee yhteensä kaksi paria eli neljä suomalaisvoimistelijaa, kun taas EM-kisoihin matkaa lohjalainen Akroteamin trio.
 
Syyskuun 24.-26. päivä Italian Pesarossa pidettävään EAGC-kilpailuun matkaa Tampereen Voimistelijoiden Neela Koivumaa, Fanni Hakala, Maisa Tatti ja Jade Tulokas (kuvassa). Parien 11–16-vuotiaiden sarjassa kisaavat tamperelaiset lähtevät Italiaan innokkain ja odottavin mielin. Valmentajana heillä toimii Ivan Nasonov.
 
EM-kilpailuissa Suomea edustaa akrobatiavoimistelun trio Fanny Värri, Tytti Lindberg ja Helmi Österberg (Akroteam Lohja). Akrobatiavoimistelun EM-kisat pidetään Italiassa 29.9.–3.10.2021.
 
– Nämä kaikkien ensimmäiset arvokilpailut ja on mukavaa päästä kisaamaan pitkästä aikaa livekisoihin kunnon yleisön ja tuomareiden eteen. Nämä ovat samalla myös meidän viimeiset kilpailumme tällä kokoonpanolla, joten lähdemme tekemään parhaamme ja aiomme nauttia joka hetkestä kisapermannolla, trio kommentoi.
 
Suomen trio kisaa sarjassa Juniors (13–20-vuotiaat). Valmentajana suomalaisilla on Maksim Chulkov ja joukkueenjohtajana toimii Pauliina Vastamäki. Akrobatiavoimistelun lajipäällikkö Nenna Karhu Suomen Voimisteluliitosta toteaa, että molemmat delegaatiot lähtevät Italiaan odottavaisin mielin.
 
– Takana on tiukka leiriviikonloppu, jossa viimeisteltiin kisaohjelmia. Moni voimistelijoista on todella odottanut ulkomailla kilpailemista, joten nyt on tärkeintä nauttia yleisölle esiintymisestä ja tehdä oma paras kisapermannolla, Karhu sanoo.
 
Akrobatiavoimistelu on Kansainvälisen Voimisteluliiton (FIG) alainen kilpailulaji, jossa kilpaillaan MM-tasolla asti. Vuonna 2018 akrobatiavoimistelu oli ensimmäistä kertaa mukana nuorten olympiakilpailuissa.

Haku