Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomeen tuplamitalit Sofian maailman cupista – OVO Teamille hopeaa, Glorialle pronssia
27.06.2021

Suomeen tuplamitalit Sofian maailman cupista – OVO Teamille hopeaa, Glorialle pronssia

Joukkuevoimistelun Sofian maailmancup päättyi sunnuntaina Bulgarian maajoukkueen voittoon ja suomalaisten mitalijuhliin. Alkukilpailun jälkeen Bulgarian maajoukkueen kanssa jaetulla kärkisijalla ollut OVO Team voimisteli hopealle ja Gloria pronssille.

Bulgarian maajoukkue onnistui suorituksessaan ja pisteet nousivat alkukilpailusta ollen tänään 18,95. Bulgarian maajoukkue palkittiin samalla myös kansainvälisen joukkuevoimisteluliiton IFAGG:n mestarin tittelillä. OVO Team (Olarin Voimistelijat) voimisteli finaalisuorituksen puhtaasti ja saavutti pisteet 18,70.

”Olen tyytyväinen OVO Teamin suoritukseen, vaikka olisin tietysti toivonut, että joukkue olisi voittanut tänään. Kilpailu oli meiltä hyvä ja pystyimme tekemään kaksi hyvää suoritusta. OVO Team on saanut viikonlopun aikana paljon positiivista palautetta ohjelmasta ja taitotasosta. Tämän kisan hyvät suoritukset ja aiemmin kesäkuussa voitettu Suomen mestaruus antavat hyvät lähtökohdat kohti syksyn koti-MM-kisaa.”, viestittää OVO Teamin valmentaja Anneli Laine-Näätänen Bulgariasta.

Gloria (Attitude Sport, Elise Gymnastics, Pakilan Voimistelijat ja Tapiolan Voimistelijat) nosti myös pisteitään finaalissa (18,50) ja saavutti joukkueen ensimmäisen maailman cupin mitalin. ”Ilmaisu oli tänään vapautuneempaa kuin eilen ja näki, että kaikilla oli hyvä fiilis matolla. Tämä on hyvä kauden päätös.”, iloitsi Glorian valmentaja Riikka Penttilä kilpailun jälkeen.

Joukkuevoimistelun kansainvälinen kilpailuvuosi jatkuu lokakuussa maailmancupin osakilpailulla. Marraskuun 19.–21. päivinä kilpaillaan puolestaan lajin maailmanmestaruuksista Helsingissä. Suomalaisjoukkueiden katseet kääntyvät Bulgarian matkan jälkeen syyskauteen ja koti-MM-kisoihin. Kotimaan kärkijoukkueista Gloria ja Sanix Valens jatkavat syksyyn nykyisillä ohjelmilla. OVO Team on jo aloittanut uuden kilpailuohjelman työstön syyskautta varten.

 

Bulgarian maailmancupin ja IFAGG:n mestaruuskilpailujen lopputulokset

1. National Team (Bulgaria) 37,75 (18,80 + 18,95)
2. OVO Team (Suomi) 37,50 (18,80 + 18,70)
3. Gloria (Suomi) 36,75 (18,25 + 18,50)
4. Grisete (Viro) 35,55 (17,75 + 17,80)
5. Alcor Avangard (Ukraina) 34,00 (16,85 + 17,15)
6. Ciudad de Barcelona Alcon (Espanja) 33,55 (16,55 + 17,00)

 

Kilpailun kaikki tulokset löytyvät

täältä 

 

Haku