Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomalaisvoimistelijat eivät jatka rytmisen voimistelun EM-kisojen finaaleihin
12.06.2021

Suomalaisvoimistelijat eivät jatka rytmisen voimistelun EM-kisojen finaaleihin

Bulgarian Varnassa voimisteltiin lauantaina 12. kesäkuuta rytmisen voimistelun naisten joukkueiden mestaruudesta. Lupaavista pallo- ja vanne-keila-ohjelmista huolimatta kisapäivä ei ollut rytmisen voimistelun maajoukkueen suomalaisvoimistelijoille suotuinen.

– Molemmissa ohjelmissa tapahtui iso pudotus. Ohjelmien vaikeustaso on onnistuessaan riittävä ja urheilijat ovat aivan loistavia. Taso on kuitenkin niin kova ja tasainen, ettei pieniäkään helpotuksia tai virheitä kärsi tehdä, maajoukkueen päävalmentaja Laura Ahonen kertoo.

Pettymyksestä huolimatta maajoukkue pystyy löytämään kisapäivästä myös hyviä puolia.  

– Tietenkin harmittaa, että jäimme molemmista finaaleista ulos. Teimme kuitenkin juuri sellaiset suoritukset, johon olemme nyt treeneissäkin päässeet, joten siihen voimme olla tyytyväisiä, maajoukkueen kapteeni Emma Rantala kertoo kisapäivän päätteeksi.

Tällä kertaa Euroopan kaksiottelun mestaruus meni Venäjälle yhteispistein 90,250 (pallo-ohjelma 46,250, vanne-keilaohjelma 44,00). Toiseksi sijoittui Italia yhteispistein 87,450 (pallo-ohjelma 45,100, vanne-keilaohjelma 42,350) ja kolmanneksi Israel, jonka yhteispisteet olivat 87,400 (pallo-ohjelma 45,550, vanne-keilaohjelma 41,850).

Suomen naisten maajoukkue sijoittui 13. sijalle pistein 72,275 (pallo-ohjelma 34,350, vanne-keilaohjelma 37,925).

Bulgarian EM-kilpailuissa jaettiin myös yksi joukkuepaikka vuoden 2021 Tokion olympiakisoihin. Joukkueiden olympiapaikka oli tarjolla EM-kilpailujen kaksiottelussa parhaiten sijoittuneelle maalle, jolla sitä ei vielä ennestään ole. Tavoitellun paikan lunasti Ukraina, joka sijoittui 6. sijalle kaksinottelussa yhteispistein 84,550.

Suomen maajoukkue voimisteli kokoonpanolla Assi Johansson (Elise Gymnastics), Elisa Liinavuori (Elise Gymnastics), Milja Närevaara (Elise Gymnastics), Emma Rantala (Voimistelu- ja urheiluseura Elise Järvenpää), Viliina Sipilä (Elise Gymnastics) ja Amanda Virkkunen (Hämeenlinnan Voimisteluseura).

Pitkästä aikaa yleisön eteen

Maajoukkue odotti etukäteen innolla yleisön eteen pääsemistä, sillä koronatilanteen vuoksi joukkue on kilpaillut tämän kauden aikana vain yksissä livekisoissa ennen EM-kisoja. Kilpailukokemusta kartutettiin online-tapahtumissa omalta kotisalilta käsin. Se on todella poikkeuksellinen tapa valmistautua arvokilpailuihin.

– Oli mahtavaa päästä todella pitkästä aikaa yleisön eteen. Jännityksen määrässä huomasimme, ettemme ole saanut tälle kaudelle hyvää rutiinia kisaamiseen. Tästä huolimatta pystyimme jatkamaan virheistä huolimatta hyvin, eivätkä ne kaataneet kokonaisuutta, Rantala kertoo.

– Kilpailukokemusta tältä kaudelta oli etäkisojen lisäksi vain yhden World Cup -kilpailun verran, koska poikkeustilanteessa teimme ratkaisut terveys edellä, valmentaja Ahonen täydentää.

Bulgariassa voimisteltiin myös naisten yksilöiden mestaruudesta

EM-kilpailut jatkuivat 12. kesäkuuta myös naisten yksilöiden neliottelun finaalin merkeissä. Suomen naisten yksilöitä edustivat Sofia Egorova (Sport Club Olymp) ja Emilia Helin (Elise Gymnastics), jotka molemmat kilpailivat arvokilpailuissa ensimmäistä kertaa naisten sarjassa.

Egorova sijoittui naisten yksilöiden neliottelun karsinnassa sijalle 38 pistein 59,950 (vanne 19,500, pallo 20,850 ja keilat 19,600). Tulos on kolmen parhaan ohjelman pistemäärän summa. Helin saavutti sijan 53 pistein 53,950 (pallo 19,600, keilat 18,600 ja nauha 15,750). Kumpikin voimistelija on suoritukseensa tyytyväinen, vaikka kärkisijoitukset jäivätkin tällä kertaa saavuttamatta.

– Oli tosi hienoa päästä näin isolle areenalle kisaamaan. Jännitti myös vähän enemmän kuin normaalisti, mutta sehän kuuluu vain asiaan. Vaikka ohjelmiini mahtuikin muutamia virheitä, oli silti hienoa päästä mukaan kilpailemaan. Koko kilpailu oli minulle todella arvokas kokemus, sillä nämä olivat ensimmäiset kisani naisten sarjan arvokilpailuissa, Helin kuvailee.

Myös Egorova kertoo EM-kilpailujen olleen hänelle arvokas ja odotettu kokemus:

– Oli kivaa päästää taas kisamaan matolle, jossa oli jonkun verran yleisöä. Kisasta jäi todella hyvä fiilis, sain hyvän kokemuksen ja oli ilo päästä edustamaan Suomea arvokilpailuissa.

EM-kilpailut jatkuvat sunnuntaina 13. kesäkuuta joukkueiden pallo- ja vanne-keila-ohjelmien finaaleilla. Suomen maajoukkue on 3. varasijalla joukkueiden keila-vanne-ohjelmaan. Lisäksi sunnuntaina voimistellaan yksilöiden välinefinaaleiden mestaruuksista. Näissä finaaleissa ei nähdä enää suomalaisia.

Rytmisen voimistelun EM-kilpailujen tulokset (12.6.)

Naisten joukkueet, kaksiottelu (all-around)

1. Venäjä 90,250 (pallo-ohjelma 46,250, vanne-keilaohjelma 44,00)  
2. Italia 87,450 (pallo-ohjelma 45,100, vanne-keilaohjelma 42,350)  
3. Israel 87,400 (pallo-ohjelma 45,550, vanne-keilaohjelma 41,850)

13. Suomi 72,275 (pallo-ohjelma 34,350, vanne-keilaohjelma 37,925)

Naisten yksilöt, neliottelu (all-around)

1. Arina Averina, Venäjä (109,100)
2. Boryana Kaleyn, Bulgaria (107,625)
3.
Dina Averina, Venäjä (107,325)

Rytmisen voimistelun EM-kilpailujen aikataulu

Sunnuntai 13.6.
klo 10:00–11:05 yksilöiden vanne- ja pallo-ohjelmien finaalit
klo 11:10–12:15 yksilöiden keila- ja nauhaohjelmien finaalit
klo 13:00–13:40 joukkueiden pallo-ohjelmien finaali
klo 13:45–14:25 joukkueiden vanne-keilaohjelmien finaali

Sunnuntain finaalit voi katsoa livenä täältä tai Yle Areenasta ja TV2:lta klo 13:05 alkaen. EM-kilpailujen virallinen kisasivusto löytyy tästä osoitteesta.


MUOKATTU 13.6. klo 17:00. Lisätty suomalaisten yksilövoimistelijoiden neliottelun pisteet ja sijoitukset. 

Haku