Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Rytmisen voimistelun EM-kilpailut alkavat keskiviikkona 9.6. Bulgariassa
07.06.2021

Rytmisen voimistelun EM-kilpailut alkavat keskiviikkona 9.6. Bulgariassa

Rytmisen voimistelun Euroopan mestaruuksista voimistellaan 9.–13. kesäkuuta Bulgarian Varnassa. Joukkuekilpailussa Suomea edustaa rytmisen voimistelun naisten maajoukkue, jossa voimistelevat Assi Johansson (Elise Gymnastics), Elisa Liinavuori (Elise Gymnastics), Milja Närevaara (Elise Gymnastics), Emma Rantala (Voimistelu- ja urheiluseura Elise Järvenpää), Viliina Sipilä (Elise Gymnastics) ja Amanda Virkkunen (Hämeenlinnan Voimisteluseura).

Naisten maajoukkue lähtee luottavaisin mielin Bulgariaan, vaikka olosuhteet ovatkin hieman poikkeukselliset.

– EM-kilpailu tulee olemaan entistä jännittävämpi, sillä meillä on vain yksi livekisa takana. Emme ole ikinä aikaisemmin menneet näin vähällä kisaamisella arvokilpailuihin, joukkueen kapteeni Emma Rantala paljastaa.

– Lähdemme erityisesti nauttimaan kilpailemisesta. Haluamme esiintyä mahdollisimman rohkeasti ja itsevarmasti. Lisäsi odotamme innolla taas yleisön eteen pääsemistä, Rantala kuvailee koko joukkueen tunnelmia.

Bulgarian EM-kilpailuissa jaetaan yksi joukkuepaikka vuoden 2021 Tokion olympiakisoihin. Joukkueiden olympiapaikka on tarjolla EM-kilpailujen kaksiottelussa parhaiten sijoittuneelle maalle, jolla sitä ei vielä ennestään ole. Naisten maajoukkue tavoittelee paikkaa Suomelle.

Joukkueiden kaksiottelun finaali ja välinekarsinnat käydään lauantaina 12. kesäkuuta. Lauantaina selviää myös, mikä maa lunastaa itselleen joukkueiden olympiapaikan. Välinekohtaiset finaalit voimistellaan 13. kesäkuuta.

Bulgariassa ratkaistaan myös naisten yksilöiden ja nuorten joukkueiden Euroopan mestaruudet

Bulgariassa kilpaillaan naisten joukkueiden lisäksi myös naisten yksilöiden ja nuorten joukkueiden mestaruuksista. Suomen naisten yksilöitä edustavat Sofia Egorova (Sport Club Olymp) ja Emilia Helin (Elise Gymnastics). Nuorten joukkuetta edustaa Suomen rytmisen voimistelun nuorten maajoukkue, joka voimistelee EM-kisoissa kokoonpanolla Nella Aaltonen (Elise Järvenpää), Miisa Kurvi (Imatran Voimistelijat), Anni Olkkonen (Elise), Anastasiia Polischuk (Elise Vantaa), Mimosa Turunen (Turun Pyrkivä) ja Amanda Virta (Turun Pyrkivä).

– Olemme lähdössä EM-kisoihin hyvillä fiiliksillä. Viimeisellä leirillä saimme vielä hyvin siistittyä ohjelmia. Lisäksi saimme paljon varmuutta tekemiseen. Kisoissa tavoitteenamme on tehdä mahdollisimman itsevarmasti ja harkkatasoiset suoritukset. Haemme kisoista hyvää kokemusta, nuorten maajoukkue kertoo.

Nuorten maajoukkue ja naisten yksilöt matkustavat Bulgariaan maanantaina 7. kesäkuuta. Naisten maajoukkue lähtee matkaan keskiviikkona 9. kesäkuuta.

Voimisteluliitto tiedottaa Suomen maajoukkueen EM-kilpailujen etenemisestä joukkueen lauantain 12.6. alkukilpailun ja mahdollisesti myös sunnuntain 13.6. finaalien jälkeen. Lisäksi tiedotamme nuorten joukkueen sekä naisten yksilön etenemisestä nettisivuillamme.

Rytmisen voimistelun EM-kilpailujen aikataulu

Ke 9.6. 1. kisapäivä
klo 10:00–13:35 nuorten joukkueiden välinekarsinnat ja kaksiottelun finaali
klo 19:00–19:40 nuorten joukkueiden pallo-ohjelmien finaali
klo 19:40–20:35 nuorten joukkueiden nauhaohjelmien finaali

To 10.6. 2. kisapäivä
klo 10:00–19:30 yksilöiden välinekarsinnat (vanne, pallo).
Suomi kilpailee neljännessä karsintaryhmässä klo 17:30–19:30.

Pe 11.6. 3. kisapäivä
klo 10:00–17:30 yksilöiden välinekarsinnat (keila, nauha).
Suomi kilpailee toisessa karsintaryhmässä klo 12:15–14:15.

La 12.6. 4. kisapäivä.
klo 10:00–15:05 yksilöiden neliottelun finaali
klo 16:30–19:40 joukkueiden kaksiottelun finaali ja välinekarsinta. Suomalaiset kilpailevat toisessa karsintaryhmässä klo 18:15–19:40.

Su 13.6. 5. kisapäivä
klo 10:00–11:05 yksilöiden vanne- ja pallo-ohjelmien finaalit
klo 11:10–12:15 yksilöiden keila- ja nauhaohjelmien finaalit
klo 13:00–13:40 joukkueiden pallo-ohjelmien finaali
klo 13:45–14:25 joukkueiden vanne-keilaohjelmien finaali

Suomessa kilpailujen etenemistä voi seurata keskiviikkona, torstaina ja perjantaina tämän livestriimin kautta. Lauantain ja sunnuntain finaalit sen sijaan voi katsoa livenä täältä tai Yle Areenasta ja TV2:lta klo 13:05 alkaen.   

EM-kilpailujen virallinen kisasivusto löytyy tästä osoitteesta.

Haku