Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomalaiset voimistelivat tiensä finaaliin kilpa-aerobicin MM-kilpailuissa
28.05.2021

Suomalaiset voimistelivat tiensä finaaliin kilpa-aerobicin MM-kilpailuissa

Suomalaisilla oli tänään hyvä vire päällä kilpa-aerobicin MM-kilpailuissa. Finaaliin jatkavat niin Suomen ryhmä kuin AeroDancekin.

Suomen ryhmä, johon kuuluvat Turun Urheiluliiton Linn Agha, Nea Kivelä, Jutta Nikander, Erika Rautiainen sekä Fanny Samppa voimistelivat tiensä finaaliin sijalla 5. pistein 20,838. Sijoittuminen viiden parhaan joukkoon takaa myös pääsyn vuoden 2022 World Games -kilpailuihin USA:n. Ryhmäsarjassa oli yhteensä 11 osallistujaa, joista kahdeksan parasta pääsi finaaliin. 

Onnistuimme tänään suorituksessamme ja oli mahtavaa päästä kilpailemaan tällä ohjelmalla. On aivan uskomatonta, että olimme viidensiä karsinnassa ja pääsemme kilpailemaan vuoden 2022 World Games -kilpailuihin. Huomenna lähdemme vielä parantamaan ryhmän yhdenaikaisuutta sekä vaikeusliikkeiden tekniikkaa, ryhmä kuvailee  onnistumistaan MM-lavalla.

Myös AeroDance-ryhmä pääsi finaaliin sijalta 7. pistein 16,950. Kokoonpanossa voimistelevat Adeelia Koponen, Erika Rautiainen, Jutta Nikander, Lotta Lahtinen, Nea Kivelä, Sanni Soukki sekä Veera Tamminen Turun Urheiluliitosta sekä Emilia Rantala Valkeakosken Voimistelijoista. AeroDance-sarjassa oli yhteensä vain kahdeksan kokoonpanoa, joten finaaliin pääsy oli varmaa. Suomen AeroDance lähteekin huomenna parantamaan suoritustaan.

Yleinen fiilis tiimillä on hyvä, mutta tänään suorituksemme sisälsi pieniä eriaikaisuuksia. Huomenna lähdemme hakemaan täsmällisempää suoritusta, AeroDance-ryhmä kommentoi.

Kilpailut jatkuvat suomalaisten osalta huomenna lauantaina ryhmän ja AeroDancen finaaleilla. Finaalit näkyvät Yle Areenasta suorana kello 13.55–16.45. Tänään Yle Areenassa näytetään suorana naisten, joukkueiden sekä AeroStepin finaalit kello 16.30–18.15. 

Linkki kaikkiin tuloksiin

Kilpa-aerobicin MM-kilpailut, ryhmän karsintakilpailun tulokset: 

1. Bocser Gabriel, Cucu Teodora, Tavoc Daniel, Gavrilovici David, Popa Mihai Alin, Romania pistein 22,483
2. Locsei Zoltan, Bali Daniel, Mazacs Fanni, Farkas Balazs, Szollosi Panna, Unkari pistein 22,466

3. Ostapenko Ilia, Semenov Roman, Perminov Petr, Dzhanazian Garsevan, Kulaev Timur, Venäjä pistein 21,800

5. Kivelä Nea, Samppa Fanny, Agha Linn, Rautiainen Erika, Nikander Jutta, pistein 20,838

Kilpa-aerobicin MM-kilpailut, AeroDancen karsintakilpailun tulokset: 

1. Jabbarli Nurjan, Mustafayeva Madina, Imranov Imran, Mammadov Elchin, Huseynova Narmina, Ahmadli Aykhan, Ibrahimbayli Nigar, Karimli Akif, Azerbaidžan pistein 18,200

2. Ostapenko Ilia, Zhuravlev Aleksei, Germanov Aleksei, Kolobov Anton, Dzhanazian Garsevan, Basov Ivan, Kudriavtsev Dmitrii, Markelov Artem, Venäjä pistein 17,800

3. Locsei Zoltan, Hajdu Kata, Makranszki Anna, Simon Zsofia, Farkas Balazs, Szollosi Panna, Oekroes Janka, Ruzicska Vanessza, Unkari pistein 17,700

7. Rautiainen Erika, Kivelä Nea, Nikander Jutta, Koponen Adeelia, Lahtinen Lotta, Rantala Emilia, Soukki Sanni, Tamminen Veera, pistein 16,950

 

Kuva: Iida Rantanen, kuvassa Suomen ryhmä

Haku