Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Kilpa-aerobicin MM-kilpailuihin lähtee vahva suomalaisedustus
24.05.2021

Kilpa-aerobicin MM-kilpailuihin lähtee vahva suomalaisedustus

Kilpa-aerobicin maailmanmestaruuskilpailuista lähdetään hakemaan finaalipaikkoja sekä karsimaan kesän 2022 World Games -kilpailuihin.

Kilpa-aerobicin maailmanmestaruuskilpailut käydään 27.–29.5. Bakussa, Azerbaidžanissa. Suomalaiset kilpailevat maailmanmestaruudesta yksilö-, joukkue-, ryhmä- sekä AeroDance-sarjoissa, yhteensä 18 voimistelijan voimin. Suomen MM-voimistelijat on listattu alempana kilpailusarjoittain. MM-mitalien lisäksi kilpailut toimivat kesällä 2022 USA:ssa järjestettävien World Games -kilpailujen karsintakilpailuna, jotka ovatkin esimerkiksi Suomen ryhmän haaveena:

 

– Olemme saaneet hyvin treenattua koko kevään ilman suurempia loukkaantumisia tai sairasteluja. Odotamme innolla ensimmäisiä arvokilpailuja pitkään aikaan, mitkä ovat myös ryhmän ensimmäiset.  Tavoitteena on onnistua ja päästä kahdeksan parhaan joukkoon finaaliin. Unelma olisi sijoittua viiden parhaan joukkoon ja lunastaa paikka World Games -kilpailuihin USA:n, Suomen ryhmä kommentoi.

 

Suomalaiset matkustavat Azerbaidžaniin maanantaina 24.5. sekä tiistaina 25.5. Voimistelijoiden kanssa matkaan lähtee kaksi valmentajaa, Iida Rantanen sekä Saija Salminen.

 

– Tuntuu upealta päästä taas pitkän tauon jälkeen kansainvälisiin kilpailuihin. Olen todella ylpeä kaikista urheilijoista, jotka ovat epävarmuudenkin keskellä jaksaneet harjoitella tunnollisesti ja nousujohteisesti, Rantanen summaa.

 

Kuten monessa muussakaan lajissa, ei myöskään kilpa-aerobicissa ole pystytty järjestämään suuria arvokisoja pitkään aikaan. Suomen maajoukkue lähteekin innolla ja motivoituneena matkaan. Suomen yksilöt Fanny Samppa ja Nea Kivelä lähtevät hakemaan yksilökisasta omaa parasta suoritustaan, johon he itse ovat tyytyväisiä. Kokoonpanot sen sijaan tavoittelevat sijoitusta viiden parhaan joukossa, sillä tämä varmistaisi pääsylipun kesän 2022 World Games kilpailuihin. AeroDance-ryhmän kokoonpanoa jouduttiin yllättäen muuttamaan, sillä Vantaan Voimisteluseuran Maija Keurulainen loukkaantui ja hänen tilallaan ryhmässä nähdään Nea Kivelä. Muutoksista huolimatta Suomen AeroDance-ryhmä lähtee kisoihin luottavaisin mielin:

 

 – Olemme innoissamme, kun pääsemme näyttämään meidän hienoa Viikinki-teemaista ohjelmaamme. Viikonloppuleireille painottunut harjoittelu on ollut haastavaa, mutta olemme saaneet ohjelman mielestämme hyvin hiottua kisakuntoon. Tavoitteenamme on päästä finaaliin saakka ja olla viiden parhaan joukossa.

 

Suomalaisten osalta kilpailut etenevät Suomen ajassa seuraavasti:

to 27.5. Joukkueiden ja yksilöiden karsintakilpailu klo 11–14.10.
pe 28.5. AeroDancen ja ryhmien karsintakilpailu klo 14.15–15.20, joukkueiden ja yksilöiden finaali klo 16.40–17.40.
la 29.5. AeroDancen ja ryhmien finaali klo 15.25–16.25.

 

Suomen MM-voimistelijat sarjoittain:

NAISTEN YKSILÖT:
Nea Kivelä, Turun Urheiluliitto
Fanny Samppa, Turun Urheiluliitto

JOUKKUE:
Linn Agha, Erika RautiainenFanny Samppa, Turun Urheiluliitto

RYHMÄ:
Linn Agha, Nea Kivelä, Jutta Nikander, Erika Rautiainen, Fanny Samppa, Turun Urheiluliitto

AERODANCE, Vikings:
Adeelia Koponen, Turun Urheiluliitto 
Emilia Rantala, Valkeakosken Voimistelijat 
Erika Rautiainen, Turun Urheiluliitto 
Jutta Nikander, Turun Urheiluliitto 
Lotta Lahtinen, Turun Urheiluliitto 
Nea Kivelä, Turun Urheiluliitto
Sanni Soukki, Turun Urheiluliitto 
Veera Tamminen, Turun Urheiluliitto 

 

Kaiken kaikkiaan Bakussa kilpailee noin 250 voimistelijaa 25:stä eri maasta. Finaalipaikkoja on tarjolla vain kahdeksan kaikissa sarjoissa, joten kilpailu tulee olemaan erittäin kovaa. Kisoja pystyt seuraamaan Yle Areenasta perjantaina 28.5. kello 16.30–18.15 ja lauantaina 29.5. kello 13.55–16.45. Perjantaina näytetään joukkueiden, naisten sekä AeroStepin kilpailut ja lauantaina miesten, parien, ryhmien sekä AeroDancen kilpailut.


Lisätietoa kilpailuista löydät kisajärjestäjän sivuilta.


Kuva: Iida Rantanen, vasemmalta oikealle: Nea Kivelä, Jutta Nikander, Erika Rautiainen, Linn Agha, Fanny Samppa, KNV Cup 2021.

EDIT 27.5.2021: Uutiseen muokattu Yle Areenan streaumaukseen kilpailusarjat oikeille päiville.

 

 

 

Haku