Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Monipuolisia huippuammattilaisten treenejä ja luentoja voimistelijoille ja valmentajille kesäkuussa!
17.05.2021

Monipuolisia huippuammattilaisten treenejä ja luentoja voimistelijoille ja valmentajille kesäkuussa!

 

Kesäkuun alussa joukkueille ja valmentajille on tarjolla neljä erilaista treenisisältöä tukemaan monipuolista harjoittelua ja laadukasta lajiosaamista sekä kolme asiantuntijaluentoa kysytyistä ja ajankohtaisista aiheista.

 

Tunnit toteutetaan zoomin välityksellä ja ne on saatavilla myös tallenteina myöhemmin hyödynnettäviksi. Treenien ja luentojen aiheet on valittu sen mukaan, että ne palvelevat parhaiten valmentajien ja voimistelijoiden siirtymistä kohti normaalimpaa harjoittelua poikkeuksellisen koronavuoden jäljiltä.

 

Treenit joukkueille 

 

Monipuolisuutta peruskuntokauden ulkoharjoitteluun / Joonas Kukkonen / tallenne

Joonas Kukkonen on miesten telinevoimistelun maajoukkueurheilija sekä EM-kisojen rengasfinalisti. Hän on juuri valmistunut fysioterapeutiksi sekä erittäin kiinnostunut toimimaan urheilijoiden kanssa fysiikkavalmennuksen puolella. Valmennuksen tavoitteena on tuoda urheilijoille monipuolisia, koko kehoa kuormittavia harjoitteita lajiharjoittelun tueksi.

 

Jarruttava voima hypyissä / Pasi Sinisalo / ma 7.6. klo 13-15 / zoom 

Pasi Sinisalo toimi tanssijana Suomen Kansallisbaletissa kunnes polvivamma katkaisi uran. Nykyisin tapaat Pasin urheilijoiden sekä ammattitanssijoiden urheilufysioterapeuttina. Lisäksi hän toimii tanssinopettajien ja voimisteluvalmentajien kouluttajana. Pasi on hyvin analyyttinen ja pitää työssään ongelmanratkaisusta. 

 

Mitä ominaisuuksia tarvitaan kimmoisaan ja lennokkaaseen hyppyyn? Miten näitä eri osa-alueita voidaan kehittää?

 

Maanantaina 7.6. keskitytään hyppyjen alastuloon tarvittavan jarruttavan voiman kehittämiseen. Pasi pitää tunnin alussa lyhyen infon siitä mikä on jarruttavan voiman merkitys hypyissä. Sitten pienen alkulämmittelyn jälkeen hyppytreeni.

 

Voimistelijoilla tulee olla käytettävissä puolapuut, pinottavia voimistelumattoja, pitkiä voimistelupenkkejä, treenikuminauhat. 

 

Voimaa ja räjähtävyyttä voimistelijalle / Jukka Veijo /  ke 9.6. klo 10-12 / zoom 

Jukka Veijo on fysiikkavalmentaja ja osteopaatti, joka on toiminut yli 10 vuotta urheilun parissa eri lajeissa auttaen urheilijoita kohti terveempiä harjoituspäiviä ja parempaa suorituskykyä. Voimistelun puolella Jukka toimii Olarin Voimistelijoiden edustusjoukkueiden urheilijoiden kanssa osana valmennustiimiä.

 

Aukikierron merkitys voimistelussa / Hanna Korjus / to 10.6. klo 10.30-12.30 / zoom 

Hanna Korjus on valmistunut tanssijaksi Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta. Tanssijana hän on työskennellyt mm. Sakassa Ballet Chemnitzissä ja tanssii edelleen Ballet Finlandissa. Lisäksi Hanna toimii Somatic-pilatesohjaajana ja Spiraalistabilaatiotrainerina. Opettamisessa häntä kiehtoo erityisesti kehon toiminta ja kuinka saada mahdollisimman terveitä ja vahvoja voimistelijoita.


Asiantuntijaluennot valmentajille 


Valmennuksen tueksi ja avuksi tarvitaan lukuisia eri alojen ammattilaisia. Näillä luennoilla oman alansa huippuammattilaiset jakavat vinkkejä voimistelijoiden fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitoon ja tukemiseen.

 

Terve ja suorituskykyinen voimistelija / Vesa Kuparinen / ti 8.6. klo 10-11.30 / zoom 

Vesa Kuparinen, Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian ja Suomen Olympiakomitean vastuufysioterapeutti. Hän on toiminut usean vuoden telinevoimistelun ja rytmisen voimistelun maajoukkueiden fysioterapeuttina.

 

Urheilijoiden motivointi ja drop-out –ilmiön ennnaltaehkäisy / Paula Thesleff / ti 8.6. klo 14-15.30 / zoom 

Koulutuksen tavoitteena on tarjota näkökulmia, tietoa ja menetelmiä urheilijoiden motivoimisen tueksi ja

drop-out-ilmiön ennaltaehkäisemiseksi. Erityisesti käsitellään tutkitusti motivoivan, autonomiaa tukevan ympäristön sekä taitavan vuorovaikutuksen osatekijöitä. Koulutuksen ote on keskusteleva ja käytännönläheinen. Valmentaja saa käyttöönsä kaikki koulutuksessa käytettävät materiaalit ja harjoitteet. Kouluttaja Paula Thesleff on oman urheilu-uransa voimistelun parissa viettänyt sertifioitu urheilupsykologi.

 

Nilkan alueen kipujen ja vammojen huomioiminen voimistelijan harjoittelussa / Johanna Osmala / pe 11.6. klo 12.30-14 / zoom 

Fysioterapeutti Johanna Osmala toimii Voimisteluliiton fysioterapia-asiantuntijaryhmässä. Hänellä on pitkä kokemus ammattitanssijoiden kanssa työskentelystä Suomen Kansallisbaletin 

vastaavana fysioterapeuttina. 


Tämän koulutuksen aiheena on nilkan alueen kivut ja vammat, joita esiintyy voimistelussa. Koulutuksessa käydään läpi syitä vammojen taustalla, sekä miten niitä voidaan ennaltaehkäistä ja huomioida harjoittelussa. Voimistelijoille tyypilliset nilkan takaosan ongelmat sekä akuutit vammat, kuten nilkan nyrjähdykset käydään koulutuksessa läpi. Tarkoituksena on antaa valmentajille työkaluja valmennuksen tueksi sekä auttaa tunnistamaan milloin kipujen ja vammojen kanssa on tarpeen hakeutua eteenpäin. 


  

Hinta 

80€ / treeni / joukkue 

30€ / luento / osallistuja 

350€ / koko paketti (neljä treeniä & kolme valmentajaluentoa) 

 

Ilmoittautuminen: 

 

Peruutusehdot: 

Ilmoittautumisen peruminen kuluitta on mahdollista ilmoittautumisajan puitteissa. Tämän jälkeen tunti on

saatavilla tallenteena, mikäli osallistuminen tunnin oikeaan aikaan ei ole mahdollista. 

 

Minimiosallistujamäärä: 

joukkuetta / treeni 


Lisätietoja

Veera Kainulainen, veera.kainulainen(at)voimistelu.fi

Anne Salminen, anne.salminen(at)voimistelu.fi

Haku