Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Etäyhteyksin järjestetty kevätkokous
26.04.2021

Etäyhteyksin järjestetty kevätkokous

Voimisteluliiton sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin etäyhteyksin lauantaina 24. huhtikuuta. Kevätkokouksessa oli läsnä 26 äänivaltaista seuraa ja virallista edustajaa, joilla oli käytettävissä yhteensä 72 ääntä. 

Kevätkokous lähetettiin etäyhteyksin Helsingistä, Sporttitalolta oikeusturvalautakunnan varapuheenjohtaja Kristiina Rintalan toimiessa kokouksen puheenjohtajana. Kokouksen alussa Voimisteluliiton hallituksen puheenjohtaja Kaisa Vikkula kiitti voimisteluseuroja hienosta sopeutumisesta koronapandemian tuomiin haasteisiin ja seurojen innovatiivisesta ja positiivisesta toiminnasta kuluneen vuoden haastavissa tilanteissa. Vuoden 2020 aikana Voimisteluliitto tuki jäsenseurojaan koronapandemian haasteissa yli puolella miljoonalla eurolla. 

Kevätkokouksessa hyväksyttiin Voimisteluliiton vuoden 2020 vuosikertomus ja tilinpäätös, ja seurat kiittivät liittoa kuluneen vuoden hyvästä työstä. Kokousväki hyväksyi myös yleisiin kilpailu- ja kurinpitosääntöihin tulleet muutokset, jotka ovat voimassa välittömästi.

Ehdollepanotoimikunta 2021 

Ehdollepanotoimikuntaan valittiin Aaron Hotanen, Joni Koivunen, Raila Korjus, Marju Paju ja Elina Yrjänheikki sekä asiantuntijajäseneksi Voimisteluliiton hallituksen puheenjohtaja Kisa Vikkula. Ehdollepanotoimikunnan tehtävänä on tehdä esitys syyskokoukselle liiton hallituksen jäseniksi kuullen jäsenkenttää ja noudattaen kilpalajien seurakokousten esityksiä lajien hallitusehdokkaista. 

Syksyllä erovuorossa ovat hallituksen jäsenistä naisten telinevoimistelun mandaattipaikka (nykyinen jäsen Marja Räisänen) sekä kolme harrasteliikunnan ja muun liiton toiminnassa tarvittavan asiantuntemuksen mandaattipaikkaa (nykyiset hallituksen jäsenet kyseisillä paikoilla Teppo Kalaja, Anu Passi-Rauste ja Maarit Petäjämäki). Toimikunnan työtä ohjaa liiton säännöt ja toimintaohje sekä voimistelun vastuullisuus. Vikkula toimii äänettömänä asiantuntijajäsenenä ehdollepanotoimikunnan apuna. 

 

Kuvassa: Voimistelu- ja seuratoiminnan johtaja Susanna Porola valmistelemassa etäyhteyksin toteutettua Voimisteluliiton sääntömääräistä kevätkokousta liiton toimistolla Sporttitalolla, Helsingissä. 

Haku