Iki@liike näyttelyn huikeat kuvauspäivät

8.7.2015 |

Valokuvanäyttelyn mallit olivat ihania ihmisiä, ulkonäöltään suurimmalta osalta sympaattisia "taviksia". 

Vaatteita oli raahattu studioon useita rekillisiä. Myös kenkiä, korujakin. Oikea vaate mallille saattoi löytyä vasta useamman sovituksen jälkeen. Piti löytää jotakin, joka ei ole liian tavanomaista, ei liian "kilttiä", piti olla hieman rosoa ja särmää, mutta kuitenkin sellaista, jonka malli voi kokea jossakin määrin omakseen.

 

Niinpä yksi malli sai päälleen runsaan mustan pitsihameen ja luonnonvalkoisen paidan ja jalkaan hänelle puettiin mustat doc martinit. Kun kysyimme häneltä, minkä elementin hän mieluiten veisi mukanaan kotiin Alajärvelle, hän osoitti doc martineita ja sanoi, että nämä! Haloo! Lähes seitsemänkymppinen innostui mustista varsikengistä! Vaatevalinnoista kiitos Susannan tiimille.