Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Vastuullisuussarjakuva ohjeistaa kuinka toimia
13.04.2021

Vastuullisuussarjakuva ohjeistaa kuinka toimia

Vastuullisuus voimistelussa tarkoittaa, että jokaisella voimistelutoiminnassa mukana olevalla on turvallinen ja positiivinen ympäristö, jossa onnistutaan, menestytään ja koetaan elämyksiä yhdessä tehden.

Vastuullisuus voimistelutoiminnassa läpileikkaa koko voimistelun kenttää ja tarkoittaa meidän jokaisen oman vastuun kantamista käytöksestämme ja toimistamme. Voimistelun vastuullisuusohjelma pohjautuu Voimisteluliiton arvoihin sekä urheiluyhteisön yhteiseen vastuullisuusohjelmaan (linkki avautuu uuteen ikkunaan) ja reilun pelin periaatteisiin (linkki avautuu uuteen ikkunaan)

Kaikki voimistelutoiminnassa mukana olevat henkilöt sitoutuvat noudattamaan koko voimistelutoiminnan yhteistä eettistä ohjeistusta, voimistelun eettisiä periaatteita. 

Oletko kohdannut epäasiallista käytöstä tai häirintää? Tiedätkö miten silloin toimia? 

Harrastuksen tulee kunnioittaa jokaisen omia rajoja. Omista rajoista kiinni pitäminen ei aina ole helppoa, ja joskus myös omien oikeuksien puolustaminen voi tuntua pelottavalta. Jokaisella ihmisellä on oikeus koskemattomuuteen, omiin rajoihin ja väkivallattomuuteen.

Testaa kuinka hyvin jo osaat puolustaa omia rajojasi? (Linkki avautuu uuteen ikkunaan)

Oletko kohdannut voimistelussa epäasiallista käytöstä tai häirintää? Toimi silloin sarjakuvan ohjein. Voit ladata kyseisen sarjakuvan pdf-muodossa omaan käyttöösi tämän, uuteen ikkunaan avautuvan linkin kautta tai Voimisteluklubin vastuullisuusmateriaaleista.

Älä häpeä olla rohkea. Uskalla puhua.

Jos kohtaat epäasiallista käytöstä, kiusaamista tai häirintää voimistelussa, älä jää asian kanssa yksin. 

1. Puhu asiasta.
Kerro tapahtuneesta ensin kotona tai valmentajallesi. Tarvittaessa ota yhteyttä voimisteluseuraan tai Voimisteluliittoon, jossa epäasiallisen käytöksen tapauksissa yhteyshenkilönä toimii Heli Pekkala (etunimi.sukunimi@voimistelu.fi, p. 0400-303 077).

Myös Et ole yksin -palvelu auttaa (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Se on valtakunnallinen tukipalvelu, johon seksuaaliväkivallan ja häirinnän, epäasiallisen käytöksen tai kiusaamisen kohteeksi joutunut urheilija tai urheilutoimija voi olla yhteydessä ja saada apua. Voimisteluliitto on ollut rakentamassa tätä Väestöliiton ja urheilun yhteishanketta alusta saakka. 

2. Selvitetään asia
On tärkeää selvittää tapahtunut asia. Voimisteluseura tai Voimisteluliitto voi tarvittaessa toimia apuna sovittelussa, jotta tapahtuneesta voidaan keskustella turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä. Suurin osa voimistelussa esille tulleista epäasiallisen käytöksen tapauksissa on saatu ratkaistua asianomaisten yhteisissä keskusteluissa. 

(Teksti jatkuu sarjakuvan jälkeen.)

3. Kurinpitovaliokunta 
Voimistelussa kurinpidon kynnys on tehty matalaksi: kuka tahansa voi tuoda tapauksen kurinpidon käsiteltäväksi. Voimisteluliiton kurinpitovaliokunta on itsenäinen ja riippumaton, urheiluoikeuteen erikoistuneista oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneista henkilöistä koostuva Voimisteluliiton säännöissä määrätty elin, joka käsittelee sille tuotuja kurinpitoasioita.

Voimisteluliiton kilpailu- ja kurinpitosäännöt (s. 16 alkaen) määrittelevät tarkemmin millaisesta käyttäytymisestä kurinpitovaliokunta voi määrätä seuraamuksia. 

Toimitaan yhdessä vastuullisen voimistelun puolesta!  

Urheilevan lapsen vanhempi voi omalta osaltaan olla ennaltaehkäisemässä sekä lapseen kohdistuvaa että urheilussa mahdollisesti esiintyvää epäasiallista käytöstä ja häirintää. Voimistelun arvot ja eettiset periaatteet ohjaavat myös vanhempien käytöstä voimistelussa. 

Tutustuthan katsomon pelisääntöihimme Voimisteluklubin vastuullisuusmateriaaleista > Turvallinen toimintaympäristö > Katsomossa (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Toimintaohje vanhemmille, mikäli lapsesi kokee epäasiallista käytöstä voimistelussa. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan.)

Et ole yksin -sivulle koottu ohjeita miten vanhempana olla ennaltaehkäisemässä epäasiallista käytöstä (Linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Epäasiallisen käytöksen tapauksissa Voimisteluliiton yhteyshenkilö:
Heli Pekkala
etunimi.sukunimi@voimistelu.fi
p. 0400 303 077

Suosittelemme ottamaan yhteyttä sähköpostitse prosessien dokumentoinnin takia.

Haku