Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Voimisteluliiton kurinpitovaliokunnan prosessi saatu päätökseen
31.03.2021

Voimisteluliiton kurinpitovaliokunnan prosessi saatu päätökseen

Voimisteluliiton kurinpitovaliokunta on antanut päätöksensä Kruunupyyssä telinevoimistelua valmentaneen Linda Karlströmin tapauksesta. Tämä tiedote on tehty Karlströmin luvalla, sillä kurinpitovaliokunnan päätös ei ole julkinen. Kurinpitovaliokunta ei päätöksessään määrännyt Karlströmille rangaistusta. Karlström ei toimi enää telinevoimistelijavalmentajana IK Kronan -urheiluseurassa. 

Linda Karlström on ollut esillä mediassa Ruotsin yleisradion SVT:n kuvaaman tv-dokumentin takia. Finlands Svenska Idrott FSI vei asian Voimisteluliiton kurinpitoon käsiteltyään aihetta ensin omassa hallituksessaan. 

Kurinpitovaliokunnan tehtävänä on tutkia sen käsiteltäväksi saatettuja voimistelutoiminnassa tapahtuneita epäiltyjä sääntörikkomuksia. Tapauksiin, joissa kysymys on epäillystä epäasiallisesta toiminnasta seuratoiminnan ulkopuolella, urheilujärjestön kurinpitoelimen toimivalta ei pääsääntöisesti ulotu, kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Suominen selventää kurinpitovaliokunnan roolia ja jatkaa

Yleisellä tasolla todettuna mielipiteen- ja sananvapauden perusteella kaikilla on lähtökohtaisesti oikeus ilmaista oma mielipiteensä. Esimerkiksi poliittisten mielipiteiden ja uskonnollisen vakaumuksen perusteella kenenkään toimintavapautta ei voida rajoittaa. Sananvapaus ei ole siinä mielessä täysin rajoittamaton, että tiettyjen asioiden ilmaisut voivat johtaa jälkikäteisiin seuraamuksiin. Tällöin kyseessä voi yleensä olla esimerkiksi kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen tai kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Urheilun sisäisiä kurinpitoseuraamuksia voidaan luonnollisesti määrätä myös sääntöihin sidotun henkilön ilmaisujen perusteella, mikäli ne ovat sääntöjen vastaisia ja tapahtuvat urheilutoiminnan piirissä.

Vastuullisuus voimistelussa

Rasismille ja epäasialliselle käyttäytymiselle on voimistelussa nollatoleranssi. Rasismi seurojen ja liittojen toiminnassa johtaa kurinpitoseuraamukseen.

Voimisteluliiton jäsenseurat ja niiden toimijat sitoutuvat voimistelun eettisiin periaatteisiin. Muun muassa lisenssiä ostaessaan henkilö vahvistaa lukeneensa ja sitoutuvansa voimistelun vastuullisuuteen. Eettisissä periaatteissa määritellään selkeästi, että voimistelutoiminnassa ei hyväksytä rasismia tai syrjivää käytöstä eikä muuta epäasiallista käyttäytymistä. Vastuullisuus on yksi Voimisteluliiton arvoista ja sen mukaista toimintaa odotetaan koko voimistelukentältä. Vastuullisuus voimistelussa tarkoittaa, että jokainen toimija omaksuu yhteiset pelisäännöt.

Arvomme ja vastuullisuus konkretisoituvat voimistelussa vasta silloin kun toimimme niiden mukaisesti. On tärkeää, että keskustelua vastuullisesta toiminnasta käydään, jolloin vahvistuu millaiset asiat ovat hyväksyttäviä lajikulttuurissamme. Rasismia ei voida lajin parissa hyväksyä missään muodossa eikä miltään osin, siksi se on kurinpitosäännöissämmekin kielletty, Voimisteluliiton toiminnanjohtaja Maria Laakso sanoo.

Voimisteluliitto on tehnyt yhteistyössä Olympiakomitean kanssa vastuullisuusohjelman ja rakentaa sitä kautta valmennuskulttuurimuutosta. Osana voimistelun vastuullisuustyötä on rakennettu järjestelmä, joka mahdollistaa matalan kynnyksen puuttua epäasialliseen käytökseen lajin parissa entistä paremmin. Liitto vaatii jokaiselta jäsenseuraltaan oman vastuullisuussuunnitelman sekä kouluttaa seuratoimijoita, ohjaajia, valmentajia, voimistelijoita ja luottamushenkilöitään vastuulliseen toimintaan.  

Voimisteluliitto on ollut vuodesta 2017 lähtien mukana rakentamassa Et ole yksin -palvelua joka on Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishanke (linkki avautuu uuteen ikkunaan), jonka päämääränä on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalisen häirinnän ja kaikenlaisen väkivallan kokemuksia urheilussa.

Voimisteluliiton kurinpitovaliokunnan toimivalta

Voimisteluliiton kurinpitovaliokunta on itsenäinen ja riippumaton, urheiluoikeuteen erikoistuneista oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneista henkilöistä koostuva Voimisteluliiton säännöissä määrätty elin, joka käsittelee sille tuotuja kurinpitoasioita. Voimisteluliiton yleiset kilpailu- ja kurinpitosäännöt määrittelevät valiokunnan toimivallan ja kurinpitoon liittyvät yksityiskohdat (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Voimistelun kurinpidon kynnys on tehty matalaksi: kuka tahansa voi tuoda tapauksen kurinpidon käsiteltäväksi. Voimistelun kurinpitovaliokuntaan on tullut vuosittain keskimäärin alle kymmenen tapausta. Kurinpitolautakunnan päätöksistä vain seuraamukset vakavimmista rikkomuksista ovat julkisia. Päätöksistä, joissa on päädytty vapauttavaan tuomioon tai huomautukseen tai varoitukseen, Voimisteluliitto voi tiedottaa vain asianomaisten luvalla tai selosteella.

Lajiliittojen kurinpitoelinten toimivallan ja toiminnan tarkoituksen voidaan katsoa lähtökohtaisesti ja pääsääntöisesti koskevan toimintaa nimenomaan lajin ja urheilun piirissä. Vain hyvin poikkeuksellisesti ja erityisen vakavissa tilanteissa (esimerkiksi tuomio vakavasta rikoksesta) voisi kurinpitoelin yleisesti ottaen kohdistaa lajiliiton sääntöjen mukaisia kurinpitoseuraamuksia urheilun ulkopuolisten tekojen johdosta, mikäli kurinpitosäännöstöt antavat tähän toimivallan. Yhdistyslain 14 §:n perusteella yhdistys (seura) voi kuitenkin myös erottaa jäsenensä, joka menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella on huomattavasti vahingoittanut yhdistystä. Erottamista koskeva päätös kuuluu pääsääntöisesti yhdistysoikeudellisen kurinpitovallan piirissä joko asianomaisen yhdistyksen hallitukselle tai yhdistyksen kokoukselle, ei kurinpitoelimelle, Voimisteluliiton kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Suominen täsmentää.

Haku