Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » TeamGymin kilpailu- ja leirikalenterin muutoksia
26.03.2021

TeamGymin kilpailu- ja leirikalenterin muutoksia

Kevään 2021 kilpailukalenteri

Kevään kilpailukalenteri muokkaantuu edelleen vallitsevan koronavirustilanteen takia. Tilannetta seurataan ja arvioidaan jatkuvasti, tämän takia kilpailukalenteri voi muuttua nyt myös lyhyellä varoitusajalla. Seuraa siis tilannetta Kisanetissä.


TeamGymin kehittämisryhmä LAR on päättänyt, ettei tänä vuonna järjestetä Cup-sarjaa, koska osallistuminen Cup-kilpailuihin ei ole kaikilla mahdollista tällä kaudella. Alueelliset erot harjoittelussa ja kilpailuihin osallistumisessa ovat suuria. Kaikki kevään kilpailut muutetaan Luokkakilpailuiksi. Järjestävä seura voi halutessaan tarjota kaikki kilpailuluokat luokkakilpailuissa. Alueelliset kilpailut voidaan avata valtakunnallisiksi, mikäli kilpailut käydään virtuaalikilpailuina.

Kevään ensimmäiset alaluokkien kilpailut on siirretty toukokuulle. Kevään kilpailukalenteri on tällä hetkellä seuraava:

24.-25.4.     Virtuaaliset Luokkakilpailut, Jyväskylä
8.-9.5.         Luokkakilpailut, Joensuu
15.-16.5.     Luokkakilpailut, Espoo
22.5.           Alaluokkien kilpailut, Helsinki
28.-30.5.     Luokkakilpailut, Tampere
29.5.           SM-kilpailut, Tampere PERUTTU, uusi ajankohta TeamGymin SM-kilpailuille tiedotetaan huhtikuun loppuun mennessä.
10.-13.6.     Voimistelupäivät, Kuopio

Koska tilanteet eri sairaanhoitopiireissä on hyvin erilaiset, pyydämme seuroja seuramaan tarkasti aluehallintovirastojen (AVI) ohjeita ja rajoituksia ja toimimaan niiden mukaan kilpailujen järjestämisen ja osallistumisen osalta. Kilpailuiden järjestäjät, olettehan ajoissa yhteydessä lajivastaavaan, sonia.solismaa(a)voimistelu.fi. Tavoitteena on järjestää joko virtuaalikilpailuja tai ”hybridimalleja” mikäli toukokuussa ei voida järjestää livekilpailuja. LAR työstää parhaillaan ohjeita virtuaalikilpailujen järjestämiseen. Virtuaalikilpailujen osalta peritään normaalit osallistumis- ja järjestämismaksut.

Leirikalenterin muutokset

Alkuvuonna peruuntuneita leirejä korvataan tilanteen salliessa kesä-heinäkuussa, jolloin tarjolla on leirejä joka tasolle. Leireille pääsevät ensisijaisesti alkuvuoden valmennusleiripaikan vahvistaneet joukkueet. Mikäli paikkoja jää, avataan ilmoittautuminen kaikille halukkaille. Lähetämme Lyyti-ilmoittautumislomakkeen linkit valmentajille huhtikuun alussa. Leirit pidetään Vierumäen urheiluopistolla.

Leiriajankohdat
16.-18.6.      1.-2.lk kaksi leiriä (ke-to ja to-pe, jaetaan alueiden mukaan)
21.-23.6.      SM-tason leiri + nuorten Mj katsastusleiri (ma-ke)
30.6.-2.7.     3.lk leiri (ke-pe)
2.-4.7.          4.lk leiri (pe-su)
4.-6.7.          3.lk leiri (su-ti)

Seuraava leirikausi 2021-2022 alkaa elokuusta. Tulevat leirit ovat nähtävillä Voimisteluliiton TeamGymin valmennustoiminnan nettisivuilla ja kalenterissa huhtikuussa. Haku ensi kauden leiritoimintaan tapahtuu toukokuussa.


Seuraathan ahkerasti myös TeamGym – Suomen Voimisteluliito Facebook ryhmää ja @teamgymfinland instagramissa!


Kuva: Roosa Vanhanen

 

Haku