Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Tanssillisen voimistelun leirijärjestelmä uudistuu
19.03.2021

Tanssillisen voimistelun leirijärjestelmä uudistuu

Monen tanssillisen voimistelun harrastajan kalenteriin on jo pitkään kuulunut syyskuussa Kisakallion urheiluopistolla järjestetty valtakunnallinen tanssillisen voimistelun leiri. Tähän asti leirille ovat kokoontuneet niin nuoret kuin aikuisetkin, mutta innokkaiden leiriläisten määrän kasvaessa on järjestelmään tehty muutoksia vuodesta 2021 alkaen.

 

Tanssillisen voimistelun leirien ajankohdat

Syyskuussa 25.-26.9.2021 Kisakalliossa järjestettävä tanvo-leiri on tarkoitettu aikuisille harrastajille 16-vuotiaista ylöspäin. 12-15 -vuotiaat tanvon harrastajat puolestaan pääsevät omalle leirilleen Kisakallioon jatkossa aina tammikuussa. Tällä tavalla osallistujien määrää pystytään kasvattamaan sekä aikuisten että nuorten puolella. Alle 12-vuotiaille tullaan järjestämään alueellisia treenipäiviä eri puolilla Suomea.

 

Oletko kiinnostunut aikuisten syksyn tanvo-leiristä? Vastaa kyselyyn ja vaikuta leirin sisältöön!

Syyskuun leiri täyttyi viime keväänä ennätysajassa, vain muutamassa päivässä! Tulevalle leirille aikuisia otetaan neljän treeniryhmän verran, yhteensä 120.

 

Leirin suunnittelu on parhaillaan käynnissä, ja juuri nyt on jokaisella kiinnostuneella mahdollisuus vaikuttaa!

 

Vastaamalla muutamaan kysymykseen voit esittää toivomuksia niin leirin sisältöjen kuin kouluttajien suhteen. Kyselyyn pääset vastaamaan tästä.

 

 

Haku