Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Kummitreenejä, seurayhteistyötä ja huippu-urheilijoita
18.02.2021

Kummitreenejä, seurayhteistyötä ja huippu-urheilijoita

Me päätettiin yhdistää kaikki seuran voimistelijat ja valmentajat yhteen ja suunnitella toimintaa uudella tapaa niin, että huomioitaisiin samalla yhdenvertaisuus jokaisen harrastajan kohdalla”, kuvaili Kiia toimintaa kahvilan alussa ja jatkoi avaamalla seuransa toimenpiteitä ja ratkaisua toimivan arjen ja harjoittelun rakentamisesta.

 

Eli mistä oli kyse?

16. helmikuuta valkkukahvilassa jaettiin ideoita ja toimintamalleja korona-ajan treeneistä ja seurojen toiminnasta. Ansiokkaista esimerkeistä vastasivat SC Vantaan Kiia Kuusela, Elixiria Sportista Joanna Mäkelä, Kuopion Reippaan voimistelijoista Meiju Virta ja Valkeakosken voimistelijoista Laura Vihervä.

Jos haluat pikaisesti päästä jyvälle, mistä kahvilassa puhuttiin, niin lukaise seuraava teksti tai klikkaa itsesi suoraan tallenteeseen sivun alareunasta.

Kian puheenvuorossa tuli esille se, miten ryhmiä voidaan yhdistellä niin, että kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja saada valmennusta? SC Vantaalla yhteistyö seuran sisällä koettiin toimivaksi ja jakamalla vastuita, opittiin myös uutta toisilta. Myös yhteistyö muiden lajien ja kouluttajien sekä valmentajien kesken, toi uutta osaamista seuran valmentajille ja oli motivoivaa niin urheilijalle kuin valmentajallekin. Kiia mainitsi yhteistyöstä mm. luistelijoiden ja tankotanssijoiden kanssa sekä mm. uusista ideoista fysiikka valmennuksen osalta.

SC Vantaan seura hyötyi myös taloudellisesti avaamalla mahdollisuuksia myös muiden osallistua seuran tunneilla ja luennoille. Asiantuntija work shoppeja ja Solid Sportiin kuvattuja tunteja katsottiin jopa 2000 kertaa, joten avoin toiminta mahdollisti myös kehittymisen seuran ulkopuolisille toimijoille.

Korona-aikana seura on ZOOMin kautta saanut salille niin suomalaisia kouluttajia kuin kv-tuomareita, joita aiemmin harvoin kesken kauden saleille saatiin, joten etäsovellusten käyttö on tuonut myös uusia positiivisia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Myös valmentajat ovat päässeet seuraamaan kv-kouluttajien ja valmentajien toimintaa helposti kotoaan käsin ja uudenlaisia valmennus- ja taidon opettamisen keinoja on kirjattu nyt muistiin tulevaakin varten.

Kaikki kahvilan seuraesimerkkien kertojat korostivat esimerkeissään, että harjoitteita ja ideoita päivitettiin usein kuukauden välein, jotta säännölliseen harjoitteluun saatiin vaihtelua ja progressiivista etenemistä. Käyttöön otettiin myös erilaiset videopalautteet sekä 3 viikon tavoiteliikkeet. SC Vantaalla hyödynnettiin myös Qridiä toiminnan tukena sekä paperisia harjoituspäiväkirjoja hyödynsivät kaikki.

 

80 lenkkeilijää vauhdissa

Miltä tuntuisi käydä yhteislenkillä? SC Vantaalla hyödynnettiin yhteisöllisyyden lisäämiseen yhteistreenejä, joihin myös vanhemmat olivat tervetulleita. ”Etälenkin aluksi kaikilla oli kamerat päällä ja teimme yhdessä valmistavat liikkeet kameralla kuvaten. Lenkille lähtiessä puhelin laitettiin taskuun ja valmentaja ohjeisti kuulokkeisiin esimerkiksi intervallin aikana, koska kävellään ja koska juostaan. Palauttavilla lenkeillä juteltiin myös kuulumisia. Pienille lapsille pidettiin myös metsälenkkejä, joissa voitiin kerätä käpyjä tai muita metsän löytöjä”.

Seurahenki kasvoi koronasta huolimatta ja nyt kun saleille on palattu, on osa etätoimista silti säilytetty mukana. Joanna kertoi omassa esimerkissään, kuinka kiertävillä vuoroilla mahdollistetaan, että toiset voivat treenata salissa ja toiset voivat tehdä tuntia muualta käsin.

 

Millaisia toiveita lapsilla ja nuorilla oli?

Kaikissa kahvilan seuroissa oli panostettu lasten kuulemiseen ja toiveisiin sekä perheiden kanssa käytävään viestintään. Perheitä oli tiedotettu aktiivisesti ja vanhempainiltoja ja luentoja pidettiin etänä. SC Vantaalla lasten kuulemisessa huomattiin, että pieniä lapsia kiinnostivat välineet ja isompia mm. crossfit tyyppinen harjoittelu kunnon nostamiseksi ja näitä molempia toiveita kuunneltiin ja toimintaa muokattiin sen suuntaisesti. Myös seuran omat taitomerkit otettiin osaksi harjoittelua.

 

Miten voidaan motivoida voimistelijoita?

Motivaation heilahtelut ovat tuttuja teemoja monille valmentajille ja erilaisilla elementeillä on pyritty pitämään mielenkiintoa ja merkityksellisyyttä yllä. Yksi merkittävistä tekijöistä motivoinnissa on valmentajien mukaan ollut kohtaamiset ja se, että voimistelijat ovat tulleet kuulluksi. Henkilökohtainen kohtaaminen on noussut keskeiseen rooliin. Meiju Kuopiosta korosti, että on ollut hyvä puhua myös muista kuin voimisteluasioista voimistelijoiden kanssa ja itseasiassa sitä kautta on tutustunut ihan eri tavoin voimistelijoihin. Kuopiossa motivaatiota on pidetty yllä myös treenaamalla toisen seuran saman ikäisten voimistelijoiden kanssa sekä kässärikisoilla. ”Lisäksi meillä pienet voimistelijat kirjoittivat, mitä ihailevat kummivoimistelijoissaan ja nämä laput luettiin kummeille. Näin he kuulivat, miksi heitä ihaillaan ja saivat sitä kautta arvostusta, kun se tehtiin näkyväksi”. Joanna nosti esille vielä myös ZOOM-päivystyksen eli omatoimisen treenin aikana, seura on tarjonnut ZOOM-päivystyksen, josta on voinut kysyä neuvoa tai tulla juttelemaan tarvittaessa.

Valkeakosken voimistelijoista Laura kertoi, että motivaatiota on pyritty nostamaan mm. kilpa-aerobicin maailman mestarin ZOOM-treenillä sekä motivaatiopuheenvuorona, joka sitten suomennettiin nuorille. Lisäksi kilpa-aerobicin ulkopuolelta otettiin urheilijaesikuvina telinevoimistelijat Oscar Kirmes ja Emil Soravuo kertomaan heidän urheilijan arjestaan, tavoitteiden muuttumisesta tai miten ovat itseään motivoineet poikkeusaikana. Nämä puheenvuorot koettiin inspiroivina ja eteenpäin vievinä toimintamuotoina.

Lisäksi Valkeakoskella on tehty kilometrikisaa ja pidetty kiinni suunnitelmallisesti toiminnasta ja etäharjoitteluprosessin kehittämisestä kirjallisista ohjeista etävalmennuksen eri muotoihin. Lisäksi voimistelijoille on pidetty kuvauspäivä, johon olivat saaneet pukeutua kisapukuun ja kampaukseen ja voimistelijat on kuvattu laadukkailla kuvilla, joita voi he itse ja seura hyödyntävät myöhemmin.

 

Kaikille avointa aamutoimintaa

Kuten jo aiemmin on nostettu esille, niin etätreenien pitäminen on tullut jäädäkseen ja avoimet ZOOM-treenit mahdollistavat monelle lapselle ja nuorelle osallistumisen kotoaan käsin harjoitteluun ennen koulua. SC Vantaa on päättänyt pitää toistaiseksi 3 kertaa viikossa avoimet aamutreenit ja näin tukee toiminnallaan tavoitteellista harjoittelua. Myös muissa seuroissa on tehty avointa yhteistyötä ja olisko se salaisuus siihen, että lopettamisia on tullut hyvin vähän?

 

Tästä linkistä voin kuunnella koko kahvilan. Puhujat ovat järjestyksessä: Kia, Joanna, Meiju ja Laura.

Tästä linkistä voit katsoa Joannan seuraesimerkin, miten toiminta seuran sisällä on järjestetty, kun ryhmäkokoja joudutaan rajaamaan.

Tästä linkistä SC Vantaan avoimet work shopit keväältä. 

Kuva: Joanna Mäkelä

 

 

 

 

 

 

 

Haku