Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » TeamGymin uudet luokkavaatimukset julkaistu!
17.02.2021

TeamGymin uudet luokkavaatimukset julkaistu!

Uusia tavoitteita syksylle 2021 – TeamGymin uudet luokkavaatimukset julkaistu!


Kilpailuluokissa 1–4 otetaan käyttöön uusia vaatimuksia 1.9.2021. Lajin, joukkueiden ja voimistelijoiden kehittyessä strategian mukainen tasonnosto on nyt ajankohtainen. Sääntötaulukossa on kuvattu luokkajärjestelmän eteneminen luokittain, telineittäin ja osa-alueittain (vaikeus, sommittelu ja suoritus). Näin progressiota luokasta toiseen on helpompi seurata. Tutustu sääntötaulukkoon täältä.

Uudistukset koskevat vapaaohjelman vaatimuksia sekä 1. ja 2. luokan joukkueiden kokoa (1.9.2021 lähtien vähintään 8 voimistelijaa).

Uudet vaatimukset on merkitty taulukkoon oranssilla tekstillä.
Keltainen taustaväri kertoo, että vähennyksen suuruus tai käyttölogiikka poikkeaa kansainvälisistä säännöistä.

Videot pakollisista dynaamisista sarjoista julkaistaan kevään 2021 aikana.

Vapaaohjelman lehdellä näkyvät myös suoritusmerkit luokkien välissä. Suoritusmerkkien osalta päivitystyö on vielä kesken, mutta jo suunniteltuja muutoksia haluttiin näkyville jo nyt havainnollistamaan erityisesti vapaaohjelman liikkeissä etenemistä.  

Syksyllä 2021 otetaan käyttöön myös erilliset kilpailusarjat:
–        yleinen sarja
–        poikien sarja
–        sekajoukkueiden sarja.

Joukkueen valmentaja päättää, missä sarjassa joukkue kilpailee. Jotta tosiasiallinen kilpaileminen on mahdollista, joukkue voi edetessään vaihtaa kilpailusarjaa.
 

Seuroilla on mahdollisuus kommentoida taulukkoa 5.3.2021 asti, jonka jälkeen varsinaisia sääntötekstejä aletaan työstää. 


Kysymykset ja kommentit TeamGymin lajivastaavalle: sonia.solismaa(a)voimistelu.fi.

Kuva: Roosa Vanhanen

Haku