Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Tähtiseurojen tukipalvelut vuonna 2021
04.02.2021

Tähtiseurojen tukipalvelut vuonna 2021

Millaista tukea jo olemassa oleville ja uusille Tähtiseuroille on tarjolla tänä vuonna?  Tässä uutisessa kerrotaan Voimisteluliiton ja Olympiakomitean palveluista Tähtiseuroille.

Vuonna 2021 uudelleen auditoitavat Tähtiseurat

Tänä vuonna uudelleen auditoidaan 42 voimistelun Tähtiseuraa ja 67 Tähtiseura-tunnusta. Lasten ja nuorten urheilun Tähtiseuroja näistä on 37, aikuisten liikunnan Tähtiseuroja 21 ja huippu-urheilun Tähtiseuroja yhdeksän.

Noin puolet seuroista auditoidaan kevätkaudella ja loput syksyllä. Kevään auditoinnit toteutetaan koronatilanteen vuoksi lähtökohtaisesti etäyhteyksin. Useamman seuran yhteisauditointeja jatketaan niistä saadun hyvän palautteen pohjalta. Keväällä auditoitaville seuroille on nimetty vastuutoimihenkilö, joka on seuraan yhteydessä helmikuun aikana. Auditoijina toimivat myös voimistelun uuden Tähtiseura-kehittäjäverkoston jäsenet ja liikunnan aluejärjestöjen seurakehittäjät.

Keväällä auditoitaville seuroille järjestetään info/kyselytunti ma 22.2. klo 16.30 – 17.30. Tilaisuudessa kerrataan auditointiin valmistautuminen sekä voimistelun auditoinneissa tänä vuonna painotettavat asiat. Mukaan voivat toki jo nyt tulla myös syksyllä auditoitavat seurat. Tilaisuus järjestetään Zoomilla ja siihen ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Mukaan voi liittyä seuraavan linkin kautta  https://us02web.zoom.us/j/83187271116 .

Syksyllä auditoitaville seuroille järjestetään toinen, vastaava tilaisuus ke 19.5. klo 16.30 – 17.30. 

Lista keväällä ja syksyllä auditoitavista seuroista.

Starttaa Tähtiseuraksi -tukiohjelmat

Viime vuonna käynnistyi voimistelun ensimmäinen Starttaa Tähtiseuraksi -tukiohjelma, johon lähti mukaan 16 seuraa. Kaksi näistä seuroista eteni viime vuonna auditointiin asti, ja muut jatkavat kehitystyötään tänä vuonna. Vuonna 2020 tukiohjelman aloittaneiden seurojen työn etenemistä tullaan kartoittamaan maaliskuussa.

Tämän vuoden Starttaa Tähtiseuraksi -tukiohjelma on suunnattu erityisesti lasten ja nuorten kilpaseuroille. Mukaan ohjelmaan ilmoittautui neljä seuraa, joille järjestetään yhteinen aloitusinfo ensi viikolla.

Seura voi lähteä Tähtiseuran polulle myös itsenäisesti ohjeilla, jotka löytyvät tämän linkin kautta Olympiakomitean nettisivuilta. 

Tähtiseurat vastuullisuustyön etujoukoissa

Vastuullisuus on osa seurakehittämistä, ja Tähtiseurat kulkevatkin vastuullisuustyön etujoukoissa. Seurojen työn tueksi on läpi vuoden tarjolla Vastuullisuusaskeleet -klinikoita, joille kaikki tänä vuonna auditoitavat Tähtiseurat osallistuvat. Ilmoittautua kannattaakin jo nyt.

Lasten ja nuorten urheilun ja aikuisten liikunnan Tähtiseuroille tarkoitettuja tähtitason klinikoita järjestetään seuraavasti:

25.3. ILMOITTAUTUMISLINKKI
17.4. ILMOITTAUTUMISLINKKI
23.9. ILMOITTAUTUMISLINKKI

Huippuvoimistelun Tähtiseuroille ja muille suurille kilpaseuroille tarkoitettuja protason klinikoita on tarjolla seuraavasti:

6.5. ILMOITTAUTUMISLINKKI
18.9. ILMOITTAUTUMISLINKKI

Olympiakomitean tuki Tähtiseuroille

Olympiakomitea järjestää kevään aikana kuukausittain tukiklinikoita Tähtiseura-verkkopalvelun käytöstä ja auditointiin valmistautumisesta. Löydät klinikoiden aikataulun ja ilmoittautumislomakkeet tästä linkistä. Samasta osoitteesta löydät myös tallenteen tukiklinikasta.

Muistathan myös Tähtiseura-verkkopalvelun ja Olympiakomitean muun laajan tukimateriaalin. Linkki Olympiakomitean Tähtiseura-sivuille.

Valtakunnalliset Tähtiseurapäivät järjestetään 2.-3.10.2021 Helsingissä – merkitse ajankohta jo kalenteriin. 

Lisätietoja voimistelun Tähtiseura-toiminnasta:
Tiina Saulila, tiina.saulila(a)voimistelu.fi (harrasteseurat)
Tiina Koljander, tiina.koljander(a)voimistelu.fi (kilpaseurat)
Janina Mäkinen, janina.makinen(a)voimistelu.fi (huippu-urheiluseurat)

Haku