Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Täsmennyksiä nuorten voimistelutoimintaan
15.01.2021

Täsmennyksiä nuorten voimistelutoimintaan

Kuvassa teksti koronavirustilanteen vaikutus voimistelussa

Voimisteluliitto on täsmentänyt aikaisempia leviämisvaiheen alueita koskevia koronasuosituksiaan lasten ja nuorten maajoukkuetasoisten voimistelijoiden osalta. Täsmennykset koskevat muun muassa pääkaupunkiseutua, jossa koronarajoitukset jatkuvat lasten ja nuorten sekä aikuisten harrastetoiminnan osalta toistaiseksi. 

Liikuntatoiminnan järjestämiseen liittyvissä koronasuosituksissa on alueellisia eroja sairaanhoitopiirien kesken. Voimisteluliitto suosittelee aina seuraamaan ja noudattamaan voimisteluseurojen alueellisten viranomaisten ja sairaanhoitopiirien tarkempia ohjeistuksia seuratoimintaan ja koronatilanteeseen liittyen.

Tiukimpia leviämisvaiheen alueita koskevia suosituksia on Voimisteluliitossa täsmennetty seuraavasti: 

Edelleen aikuisten ja nuorten maajoukkueurheilijat ja kansainvälisen tason arvokisaedustajat voivat harjoitella seuran päätöksellä. 

Nuorten maajoukkueiden (mukaan lukien poikien telinevoimistelun vauhtiryhmäläisten, tyttöjen telinevoimistelun Minorit TTR, joukkuevoimistelun nuorten maajoukkue- ja haastajarinkiin kuuluvien joukkueiden sekä rytmisen voimistelun N-ryhmään valittujen voimistelijoiden) harjoittelu toteutetaan omassa pienryhmässä ja joukkueessa.

Jokaisen alaikäisen vanhemmalta tulee saada lupa treeneihin osallistumiseen.

Koronarajoitusten vaikutukset kilpailuihin ja leireihin

Tammikuun loppuun ja helmikuun alkuun suunnitellut kilpailut joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun osalta on peruttu. Ajankohtainen tieto kilpailuista päivittyy Kisanettiin.

Peruutettavista tai siirrettävistä koulutuksista ja leireistä ilmoitetaan erikseen osallistujille ja ilmoittautuneille henkilöille suoraan.
  

Voimisteluliitto yhdessä Olympiakomitean ja muun urheiluyhteisön kanssa pyrkii osaltaan myötävaikuttamaan tilanteeseen, että 1.2. alkaen lasten ja nuorten harjoittelu voitaisiin käynnistää turvallisesti seuroissa.  

Voimistelun 125 -juhlavuoden osalta voimisteluseuroja suositellaan juhlimaan nyt pääasiassa paikallisesti ja omissa ryhmissä, ja osallistumaan jäsenistönsä kanssa juhlavuoden huipennukseen Gymnaestrada Tampere -suurtapahtumaan. Ilmoittamalla seurasi Gymppi-yhteyshenkilön kuulette ensimmäisten joukossa lisätietoa. 

Koronaepidemian leviämisvaiheen alueita koskevat päivitetyt suositukset 

(julkaistu ensimmäisen kerran 27.11.2020)

Koronaepidemian leviämisvaiheen alueita (sairaanhoitopiirejä) koskevat seuraavat, päivitetyt suositukset (lähde Olympiakomitean koronaohjeistukset):

Lasten ja nuorten harjoittelua suositellaan järjestettävän mahdollisuuksien mukaan ulkona turvavälit ja koronaohjeistukset huomioiden, sekä tarjoamaan seurojen jäsenille etäharjoittelumahdollisuuksia.

Voimisteluliitto suosittelee, ettei leviämisvaiheen alueilta lähdetä voimistelukilpailuihin, -tapahtumiin tai -leireille oman alueen ulkopuolelle. Suositus koskee kaikkea muuta voimistelutoimintaa paitsi voimistelun maajoukkuetoimintaa.  

Aikuisten harrastustoiminta:
• Aikuisten harrastustoiminnalla tarkoitetaan yli 20-vuotiaiden toimintaa.
• Aikuisten harrastustoiminta ja harrastustason ottelu-, kilpailu- ja sarjatoiminta keskeytetään kaikissa lajeissa.
• Aikuisten harrastustoiminnassa ei matkusteta otteluihin ja kilpailuihin oman alueen (sairaanhoitopiiri) ulkopuolelle.

Aikuisten kilpa- ja huippu-urheilu:
• Aikuisten kilpa- ja huippu-urheilua on lajien maajoukkuetoiminta, SM- ja 1-divisioonatason toiminta sekä lajien kansainväliselle huipulle tähtäävä ammattimainen harjoittelu.
• Aikuisten kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu toteutetaan omassa pienryhmässä ja joukkueessa.
• Aikuisten EM- ja MM-karsintaottelut sekä SM- ja 1-divisioonan ottelut järjestetään ilman yleisöä.

Lasten ja nuorten toiminta:
• Lasten ja nuorten toiminnalla tarkoitetaan alle 20-vuotiaiden toimintaa.
• Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti. Ulkotiloissa harjoittelu toteutetaan omassa pienryhmässä ja joukkueessa.
• Lasten ja nuorten kilpailuja ja otteluita ei järjestetä eikä lasten ja nuorten toiminnassa matkusteta tapahtumiin, otteluihin ja kilpailuihin oman alueen (sairaanhoitopiiri) ulkopuolelle.
• Nuorten maajoukkueiden (mukaan lukien poikien telinevoimistelun vauhtiryhmäläisten, tyttöjen telinevoimistelun Minorit TTR, joukkuevoimistelun nuorten maajoukkue- ja haastajarinkiin kuuluvien joukkueiden sekä rytmisen voimistelun N-ryhmään valittujen voimistelijoiden) harjoittelu toteutetaan omassa pienryhmässä ja joukkueessa.

Haku