Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Kohti Pariisin olympialaisia, MARS!
08.01.2021

Kohti Pariisin olympialaisia, MARS!

”Vasen, vasen, vasen, kaks, kolme!” kuuluu ja kahdeksan nuorta miestä etenevät hitaasti oikealle. Ihan ei mene tahdissa tällä kertaa, mutta ehkä se sallittakoot – armeijassa kun harvemmin täytyy sentään marssia käsillään kävellen. Miesten päätavoite on onneksi marssimisen sijaan Pariisin olympialaisissa, joita ajatellen varusmiespalvelus suoritetaankin juuri nyt.

Rivissä on kahdeksan urheilukoulun tummansinisiin pukeutunutta nuorta miestä. Nämä parhaillaan varusmiespalvelustaan suorittavat telinevoimistelijat ovat juuri olleet aamupäivän harjoitteluvapaalla ja varsinaisten treenien jälkeen he antavat vielä kuvaajalle taidonnäytteitä ennen kuin palaavat kasarmille.

Tampereen Sisun Tarmo Kanerva, Eeli Mikkola ja Patrick Palmroth, Voimisteluseura Helsingin Anton Jääskeläinen ja Elias Koski ja Espoon Telinetaitureiden Oskar ja Robert Kirmes sekä Emil Woivalin astuivat harmaisiin lokakuun alussa Helsingin Santahaminassa. Heidän saapumiserässään IV/20 aloitti yhteensä 72 kesälajien urheilijaa 11 eri lajiryhmästä.

Millaista intissä on ollut, miten miehet pääsevät treenaamaan varusmiepalveluksensa aikana ja miltä heidän tuleva keväänsä näyttää? Antaa voimistelijoiden kertoa.

Metsäleireillä ei nukuta

Nuoret miehet päivittelevät heti alkuun, että olivathan ensimmäiset kuukaudet armeijassa tiukkoja, mutta samaan aikaan vitsit lentävät ja nauru raikaa.

– On ollut aika raskasta, Eeli toteaa, mihin Robert vastaa, että onneksi heitä on hyvä kaveriporukka siellä toistensa tukena ja jakamassa kaikki kokemukset.

Elias kertoo, että alkuun he joutuivat olemaan liki kaksi viikkoa kasarmilla kiinni, eivätkä he silloin päässeet edes treenaamaan.

– Edelleenkin arki on tosi erilaista kuin ennen, Tarmo kertoo.

Parhaiten miehille ovat jääneet ekojen kuukausien ajalta mieleen syksyn kaksi metsäleiriä.

– Niiden aikana ei kyllä paljoa nukuttu, vaikka kyllä yritettiin, Patrick sanoo hymähtäen.

Kuulemma yhtenä yönä oli kaamea myrsky, hyytävän kylmää ja vettä satoi kaatamalla.

– Siellä me sitten marssittiin rinkat selässä sateessa keskellä yötä, Tarmo lisää.

Miehet naureskelevat, että eipä sitä toisaalta ilman inttiä tulisi mitään sellaista koettua. He eivät kuitenkaan tunnusta, että odottaisivat liian innokkaina tammikuun lopussa vastassa olevaa seuraavaa metsäleiriä, jolloin yökaverina saattaa olla pakkasen lisäksi myös lunta.

– Onhan tämä ollut ihan yllättävän kivaa, Oskar kuitenkin tunnustaa.

Metsässä rämyämisen lisäksi miehet ovat opetelleet muun muassa heräämään aamukuudelta, marssimaan muodostelmassa – ja jonottamaan.

– Joka paikkaan pitää jonottaa: ruokaa, kahvia, vessaan ja suihkuun pääsyä, Eemil luettelee.

Tähän asti siisteimpänä kokemuksena miehet pitävät ampumaradalla ampumista.

– Mutta kaikkein parasta on kyllä lomille lähtö, toteaa Anton.

– Ja kun pääsee treenaamaan, miehet vahvistavat.

Urheilukoulu mahdollistaa harjoittelun

Puolustusvoimien urheilukoulu paitsi kouluttaa tiedusteluryhmiä poikkeusolojen tarpeisiin, niin myös mahdollistaa, että uheilijat pystyvät tekemään lajiharjoittelua varusmiespalveluksesta huolimatta.

Toisin sanoen voimistelijakahdeksikko pääsee armeijankin aikana liki joka päivä harjoittelemaan voimistelusalille eli niin sanotulle harjoitusvapaalle. Lisäksi he pääsevät osallistumaan esimerkiksi maajoukkueleireille ja kilpailumatkoille. Koronan takia kisamatkoja ei toki ole juurikaan ollut.

– Käytännössä olemme kaksi viikkoa kasarmilla ja sitten yhden viikon kotona, miesten maajoukkueen kapteenina toimiva Oskar selventää miesten viikkorytmiä.

Hän tarkentaa, että kasarmilla ollessaan he pääsevät päivittäin treenaamaan ainakin neljäksi tunniksi ja  lisäksi iltaisin heillä on käytössään Santahaminan kasarmialueen kuntosali, missä he käyvät treenailemassa omatoimisesti esimerkiksi voimaa ja kestävyyttä sekä venyttelemässä.

Oskar tunnustaa, että nyt on aika täydellinen aika suorittaa varusmiespalvelus pois alta, kun syksyllä ei ollut tärkeitä kisoja, kun liki kaikki peruuntui koronan takia.

– Hyvä myös saada armeija pois alta hyvissä ajoin ennen Pariisia, Tarmo lisää.

Kaikki kahdeksan palvelustaan suorittavaa voimistelijaa kuuluvat miesten A-maajoukkueeseen ja he muodostavat vuoden 2024 Pariisin olympialaisiin tavoittelevan joukkueen rungon. Miesten maajoukkueen päätavoitteena on saada täysi joukkue voimistelijoita Pariisiin, ja asepalveluksen aloituksen ajoittaminen syksyyn 2020 oli paras mahdollinen ratkaisu tämän kannalta.

Osa miehistä selviää kuuden kuukauden palvelusajalla, ja kaikki kotiutuvat viimeistään syyskussa 2021. Sen jälkeen he voivat keskittyä täysillä vuoden 2022 EM-kilpailuihin, jotka ovat Pariisin olympiatavoitteen ensimmäinen tärkeä välietappi.

Telinevoimistelu on kuulunut tavallisesti Urheilukoulussa talvilajien saapumiserään, mutta tälle vuodelle tehtiin poikkeusjärjestely yhdessä Puolustusvoimien kanssa.

Lue artikkeli loppuun Voimistelu-lehdestä 4/2020-2021. Teksti, kuvat sekä video Milla Vahtilan käsialaa. 

 

Katso videolta telinevoimistelijoiden ”voimistelusulkeiset”.

Haku