Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Auditointivuosi 2021 tarjoaa tukea uudelleen auditoitaville Tähtiseuroille
04.12.2020

Auditointivuosi 2021 tarjoaa tukea uudelleen auditoitaville Tähtiseuroille

Seuratoiminta on suomalaisen urheilun keskeisin vahvuus, jota Olympiakomitea, lajiliitot ja liikunnan aluejärjestöt kehittävät yhteisen Tähtiseura-ohjelman avulla. Olympiakomitea ja lajiliitto myöntävät laatutunnuksen eli Tähtimerkin tunnuksena urheiluseuralle, jonka toiminta täyttää määritellyt laatutekijät seuran valitsemalla osa-alueella. Osa-alueita eli kohderyhmiä on kolme: lapset ja nuoret, aikuiset sekä huippu-urheilijat. Tähtiseuralla voi olla useamman kuin yhden osa-alueen laatutunnus.  


Auditointivuosi 2021

Vuonna 2021 auditoidaan uudelleen 39 voimistelun Tähtiseuraa, joilla on yhteensä 62 laatutunnusta. Voimisteluliitto haluaa jatkossa tukea entistä paremmin Tähtiseurojensa kehitystyötä. Pyrkimyksenä on jatkuva kehittyminen ja yhdessä oppiminen. 


Jokainen auditoitava Tähtiseura tekee omista lähtökohdistaan suunnitelman auditointivuoden etenemisestä. Koulutusta ja tilaisuuksia kehittämisen tueksi löytyy Seuratoimijoiden koulutukset ja tilaisuudet 2021 -kalenterista. Auditoitaville seuroille nimetään liitosta yhteyshenkilö, jonka kautta seura saa halutessaan apua kehittämistyöhön ja oman toiminnan arviointiin.  


Ensi vuonna auditoitavat voimisteluseurat osallistuvat Vastuullisuusaskeleet-klinikoille, joissa on tarjolla tukea seuran oman vastuullisuussuunnitelman tekemiseen ja näin Tähtiseura-laatutekijöiden täyttymiseen.  Huippuvoimistelun Tähtiseurat ja suuret kilpaseurat osallistuvat Pro-tason klinikalle ja muut Tähtiseurat Tähtitason klinikalle. 


Auditointitilaisuudet 

Ennen auditointia seurat tekevät itsearvioinnin Tähtiseura-verkkopalvelussa, jonka kautta on mahdollista käydä keskustelua seuran ja auditoijien välillä ja jonka avulla myös auditoinnit toteutetaan. Verkkopalvelussa on myös runsaasti seurakehittämistä tukevia työkaluja.  

Voimisteluseurojen uudelleen auditoinnit toteutetaan pääsääntöisesti useamman seuran yhteisauditointeina. Vuonna 2020 on testattu myös etäauditointeja ja ns. hybridi-auditointejajoita voidaan tarvittaessa jatkaa myös ensi vuonna. 


Huippuvoimistelun Tähtiseurojen auditointeja kehitetään yhteistyössä Olympiakomitean kanssa. 

 

Kaikki ensi vuonna uudelleen auditoitavat Tähtiseurat saavat sähköpostilla lisätietoja auditointivuodesta joulukuun aikana. 


Esimerkkejä seuran auditointivuodesta.

Haku