Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Kouvolan liikunta- ja voimisteluseura Tempo on vuoden aikuisliikunnan Tähtiseura
04.12.2020

Kouvolan liikunta- ja voimisteluseura Tempo on vuoden aikuisliikunnan Tähtiseura

Olympiakomitea on valinnut tänä vuonna ensimmäisen kerran vuoden aikuisliikunnan Tähtiseuran. Tunnustus tuo seuralle 3000€ rahapalkinnon, jonka seuran puheenjohtaja Kaisa Niilo-Rämä vastaanottaa tänään 4.12. palkitsemistilaisuudessa.

Kaisa Niilo-Rämä pohtii palkinnon merkitystä seuralle: ”Tempo täyttää 120 vuotta tänä vuonna ja on erityisen hienoa, että saamme palkinnon juuri nyt. Tuntuu tosi hyvältä! Tämä tunnustus antaa varmuutta siihen, että olemme tehneet oikeita asioita ja onnistuneet toiminnassamme. On vaikea itse arvioida tekemistämme suhteessa muihin seuroihin, mutta tämä valtakunnallinen huomionosoitus tuo varmuutta ja uskoa siihen, että osaamme ja pystymme. Tämä on kuitenkin ollut valtavan haasteellinen toimintavuosi ja korona on laskenut jäsenmäärää meilläkin.”

Seuran aikuisliikunta sai uutta potkua pari vuotta sitten, kun Kouvolan kunnan kanssa luotiin molemmille osapuolille hyödyllinen yhteistyö ohjaus-, tilavuoro- ja osallistujaratkaisuissa. Kunnan kannalta ei ole myöskään vähäpätöistä se, että Tempo työllistää usealla kymmenellä viikkotunnillaan liikunta-alan osaajia.

Tähtiseura-laatuohjelma on tuonut seuran kehittämistyöhön kivijalan, joka puskee miettimään yhdessä monia asioita. Arjessa kehittäminen, suunnitelmalliset valinnat ja esimerkiksi arvokeskustelu tulee helposti sysättyä syrjään kiireen tieltä. Mutta säännöllinen laatuauditointi kannustaa yhteiseen keskusteluun ja tarjoaa paljon myös työkaluja, joita seura voi käyttää omassa toiminnassaan, pohtii Kaisa Niilo-Rämö. Hän myös kiittää laadukkaasta työstä seuran hallituksen jäseniä ja vastuutoimijoita, jotka ovat aktiivisia ja tekevät upeasti yhteistyötä keskenään. Sellainen hyvä, rento meininki tekee hommasta kivaa!

Tähtiseurat – seurojen laatuohjelma
Tähtiseurat on Olympiakomitean, lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen luoma seurojen laatuohjelma. Tähtimerkki-tunnuksia myönnetään kolmelle eri osa-alueelle: lapset ja nuoret, aikuiset, huippu-urheilu. Aikuisliikunnan tähtimerkkejä on tällä hetkellä 92 seurassa ja 20 eri lajissa. Lisätietoa Tähtiseurat-ohjelmasta.

valokuva: Kouvolan liikunta- ja voimisteluseura Tempo ry:n arkisto

Haku