Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Kevään koulutustarjonta on julkaistu
03.12.2020

Kevään koulutustarjonta on julkaistu

Kevään koulutustarjonta on nyt julkaistu. Koulutustarjonnassa on huomioita todennäköisesti kevätkaudelle jatkuva korona-pandemia: koulutustarjonta on hieman normaalia suppeampi ja esimerkiksi kevään Convention-tapahtumaa ei järjestetä, mutta vastaavasti verkkkokoulutusten määrää on lisätty, jotta osaamisen kehittäminen olisi mahdollista myös rajoitusten puitteissa. 

Tarjonnasta löytyy laadukkaita ja tuttuja peruskoulutuksia, joita järjestetään valtakunnallisesti eri puolilla Suomea. Ensimmäiset Voimisteluohjaajan startti koulutukset ovat jo tammikuussa eli ilmoittautuminen kannattaa tehdä pikaisesti. Uutena tarjonnassa on Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutus maaliskuussa Tampereella. 

Verkkokoulutusten osalta uutuuksia on suunnattu erityisesti aikuisten ryhmäliikunnan ohjaajille, joille on tarjolla esim. etänä toteutettavat Tehotreenin, Kehonhuollon ja Ikiliikkeen teemakoulutukset. Lisäksi seurajohdon osaamisen kehittämisen tilaisuuksissa etä- ja hybriditoteutuksia on tarjolla runsaasti. 

Tilauskoulutustarjonta on laajentunut, koska monelle seuralle omiin tarpeiisiin ja omaan aikatauluun sovitettu kouluttaminen on toimivin vaihtoehto. Tilauskoulutuksissa on lisätty erityisesti lyhyempien teemakoulutusten tarjontaa ja tilattavissa on mm. Dance 4 Fun uudet ideat sekä Rope skipping -perusteet. Myös tilauskoulutus voidaan toteuttaa etänä ja tarjonnasta löytyy esim. aikuisten ohjaajille suunnatut kolmen tunnin ideakoulutukset etätoteutuksena. 

Seurajohdon ja seuratoimijoiden koulutustarjontaa on lisätty ja esim. heti tammikuussa on mahdollisuus osallistua Hyvä hallinto -koulutukseen verkon välityksellä. Seurajohdon osaamisen kehittämisessä painottuvat vahvasti myös muut oppimisen väylät kuten verkostotyö ja uudet alueelliset vaikuttamisverkostot starttaavatkin työskentelyn helmikuussa. Vaikuttamisen lisäksi seurajohdon osaamisen kehittämisessä painottuu teemoista vastuullisuus; alkuvuodesta julkaistaviin vastuullisuusaskeleisiin liittyen järjestetään kevään aikana useita työpajoja, joissa askeleisiin paitsi tutustutaan niin niitä myös työstetään omaan seuraan sopiviksi toimenpiteiksi. 

Kevään koulutustarjontaan voi tutustua sähköisestä koulutuskalenterista ja ilmoittautua Hoika-koulutusrekisteissä. Pdf-kooste kevään ohjaaja- ja valmentajakoulutuksista löytyy sähköisestä koulutuskalenterista. Seurajohdon ja seuratoimijoiden koulutukset ja muut osaamisen kehittämisen tilaisuudet on koottu nettisivuille

 

Haku