Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Lumo-tapahtumat starttaavat pian
06.11.2020

Lumo-tapahtumat starttaavat pian

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi Voimistelun ja tanssin Lumo -tapahtumia toteutetaan poikkeusjärjestelyin. Osaan Lumo-tapahtumista on mahdollista osallistua joko paikan päällä tai videotallentein (hybridimalli), osaan pelkästään videotallentein. Aina viranomaisten ohjeistukset huomioiden. Tapahtumajärjestäjille lähetetään tarkemmat ohjeet etätapahtumien toteutukseen.  

Voimistelun ja tanssin Lumo on iloinen ja energinen tapahtuma kaiken ikäisille. Lumo on tanssin kilpailu, Stara, ja esittävän voimistelun ja tanssin Gym for Life yhdessä. Kaudella 2020 – 2021 järjestetään 4-5 Lumo-semitapahtumaa eri puolilla Suomea. Lumo-finaali on 10.-3.6. Kuopiossa. Lumo-finaaliin osallistuminen edellyttää osallistumista ainakin yhteen kuluvan kauden semitapahtumaan tai edellisen kuuden kuukauden aikana johonkin voimistelulajin omaan kilpailuun (livenä tai videotallenteella).  

 

Lumo-tapahtumien poikkeusjärjestelyt

Lumo-tapahtumien hybridi- ja etätoteutuksiin on päätetty ryhtyä koronaepidemiaan liittyvien voimistelun aikuisten (yli 20-v.) harrastustoiminnan suositusten mukaisesti. Lasten ja nuorten harrastustoiminta on sallittua turvallisuusohjeet huomioiden ilman erillisiä rajoituksia. 

Tulevat Lumo-tapahtumat pyritään ensisijaisesti järjestämään hybridimallilla eli osittain livenä ja osittain video-osallistumisin, mikäli live-osallistuminen on vallitsevan koronatilanteen puitteissa turvallista toteuttaa.   

Joukkueet ilmoittautuvat edelleen normaalisti Kisanetin kautta tapahtumaan. Tapahtuman järjestäjä tiedottaa osallistujia siitä, miten tapahtuma toteutetaan: onko käytössä hybridimalli (osittain livenä, osittain tallentein) vai kokonaan etänä, ja siitä miten mahdollinen videotallenne toteutetaan.

Lumo-tapahtumat starttaavat sunnuntaina 29.11., kun Naantalin Voimistelijat järjestävät tämän kauden ensimmäisen Lumo-semitapahtuman. Naantalissa tapahtuma on päätetty toteuttaa järjestävän seuran toiveesta kokonaan etänä video-osallistumisin. 

 

Näin hybridimalli ja Etä-Lumo toimivat

Lumo-tapahtuma hybridimallina

Hybridimallissa Lumoon on mahdollista osallistua livenä tai videotallenteella. Lumo-tapahtuma järjestetään hybridimallina, jos tapahtuma on perustason tai kiihtymisvaiheen alueella.

Perustason alueella asuvien joukkueiden osallistuminen

  • Lapset, nuoret ja aikuiset voivat osallistua livenä perustason ja kiihtymisvaiheen alueilla järjestettäviin Lumo-tapahtumiin.

Kiihtymisvaiheen alueella asuvien joukkueiden osallistuminen

  • Lapset ja nuoret voivat osallistua livenä.
  • Aikuisten (yksikin joukkueesta 20-vuotias tai vanhempi) harrastusjoukkue voi osallistua omalla alueellaan järjestettävään tapahtumaan tai kilpailuun livenä. Toisella alueella järjestettävään Lumo-tapahtumaan aikuisten harrastusjoukkueet osallistuvat videotallenteella.

Leviämisvaiheen alueella asuvien joukkueiden osallistuminen

  • Lapset, nuoret ja aikuiset osallistuvat videotallenteella.

Etä-Lumo

Etä-Lumoon jokainen joukkue osallistuu videotallenteella. Etä-Lumo järjestetään, mikäli tapahtumapaikka on leviämisvaiheen alueella tai siihen on jokin muu painava syy. Tällöin kaikkien sarjojen kaikki koreografiat kuvataan ennakkoon videolle ja tapahtuma toteutetaan etänä.

Tapahtumajärjestäjille lähetetään Lumo-tapahtumien poikkeusjärjestelyistä tarkemmat ohjeet, jotka järjestäjä jakaa tapahtumaan ilmoittautuneille joukkueille.


Miten video-osallistuminen tapahtuu

Tapahtuman järjestäjät lähettävät video-osallistumisen tarkemmat ohjeet tapahtumaan ilmoittautuneille joukkueille. Koreografiat kuvataan ennakkoon ja videotallenteet lähetetään järjestäjälle erikseen toimitettavan ohjeistuksen mukaisesti.

Video kuvataan suoraan edestä, vaakasuunnassa, n. 3 m alueen eturajasta. Video kuvataan yhdellä otolla. Videon kuvakulman ja etäisyyden tulee pysyä samana koko suorituksen ajan. Videota ei saa editoida. Tärkeintä on, että kaikki tanssijat tai voimistelijat, jotka on tarkoitus näkyä, näkyvät koko suorituksen ajan kuvassa. Video ladataan tapahtuman järjestäjän lähettämän linkin kautta Kuvat.fi -kansioon viimeistään viikkoa ennen kilpailupäivää.

Video-osallistuminen on mahdollista myös lapsille ja nuorille, mikäli joukkueessa tai heidän lähipiirissään on riskiryhmään kuuluvia henkilöitä.

 

Seuraa oman alueesi epidemiavaihetta

Oman alueen epidemiavaihetta tulee seurata THL:n sivulta.  THL:n kartassa esitetään epidemian vaihe sairaanhoitopiireittäin. Tilanne voi vaihdella merkittävästi sairaanhoitopiirien sisällä.  Lisäksi tuleekin seurata oman kunnan virallista tiedotusta siitä, mikä epidemiavaihe on menossa – vielä myös tapahtumapäivänä.  

THL:n kartta päivitetään kerran viikossa torstaisin. Päivitys 4.11.2020Sairaanhoitopiirien kokonaisarvion mukaan kiihtymisvaiheessa ovat Helsingin ja Uudenmaan (HUS), Kanta-Hämeen, Länsi-Pohjan, Pirkanmaan, Vaasan, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit sekä Ahvenanmaan maakunta. Loput 14 sairaanhoitopiiriä ovat perustasolla. Osassa perustasolla olevista sairaanhoitopiireistä yksittäiset kaupungit ovat siirtyneet kiihtymisvaiheeseen. Näitä ovat Kouvola, Kuopio ja Siilinjärvi ja Rovaniemi.

 

 Lue myös nämä uutiset:  

 

Haku