Rytmisen voimistelun kisakausi starttaa 26.–27.9. Turussa

23.9.2020 |
Rytmisen voimistelun naisten ja nuorten yksilöiden SM-kilpailut kisataan tulevana viikonloppuna 26.–27.9. Turussa. Mestaruudet ratkotaan sekä neliottelussa että kullakin välineellä erikseen. Yksilöiden SM-kilpailun lisäksi Turussa voimistellaan myös rytmisen voimistelun ikäkausikilpailujen merkeissä. Viikonlopun aikana Kupittaan urheiluhallissa tullaan näkemään voimistelijoita useista eri seuroista.

Naisten yksilöiden lisäksi myös nuoret voimistelevat SM-titteleistä. Lauantaina 26.9. kilpaillaan naisten ja nuorten neliotteluiden Suomen mestaruudesta. Lauantain kisa toimii nuorille ensimmäisenä EM-karsintakilpailuna. Sunnuntaina 27.9. taas jatketaan välinekohtaisten finaalien parissa. Lisäksi sunnuntaina voimistellaan sekä joukkueiden että duo/triojen ikäkausikilpailut. Lauantaina järjestetään myös Stara-tapahtuma. Stara on 7–12-vuotiaille voimistelijoille suunnattu tilaisuus, jossa he pääsevät esiintymään ja näyttämään kauden aikana opittuja taitoja yleisölle. Kilpailuihin tähtäävät voimistelijat, tans-sijat ja ryhmät voivat Stara-tapahtumissa harjoitella kilpailutilanteessa esiintymistä ennen varsinaisiin kil-pailuihin siirtymistä. Staraan voi osallistua yksilö-, duo/trio- ja joukkueohjelmilla.

Rytmisen voimistelun kilpakausi jatkuu taas 21.11., jolloin SM-kilpailuja jatketaan naisten ja nuorten joukkuekilpailujen merkeissä. Lisäksi marraskuussa voimistellaan ensimmäistä kertaa myös duo/triosarjojen Suomen mestaruudesta, sillä sarja sai SM-arvon tänä vuonna. Kilpakausi huipentuu 26.–29.11. Kiovassa järjestettäviin EM-kisoihin, jotka toimivat olympiakarsintana naisten joukkueille. Naisten yksilöiden olympiapaikoista sen sijaan jatketaan kamppailua vielä maailmancup-sarjassa keväällä 2021.

Viikonlopun aikana Turussa nähdään myös rytmisen voimistelun maajoukkue, joka esittää paikan päällä Kupittaan urheiluhallissa sekä pallo-ohjelmansa että keila-vanneohjelmansa. Sen sijaan naisten yksilöiden Aurora Arvelo (Olarin Voimistelijat) ja Rebecca Gergalo (Olarin Voimistelijat) eivät tällä kertaa osallistu SM-kisoihin. He keskittyvät tulevaan kansainvälisen kauteen.. 

Koronavirustilanteen vuoksi naisten ja nuorten yksilöiden SM-kilpailu jouduttiin siirtämään keväältä syksyyn joukkueiden ikäkausikilpailun yhteyteen. Myös EM-kisoja jouduttiin siirtämään kesäkuukausilta talveen. Vaikka hallituksen asettama poikkeustila on päättynyt, voimistelussa noudatetaan yhä erityistoimenpiteitä turvallisten voimistelutapahtumien takaamiseksi. Koronatilanne on huomioitu myös paikan päällä Turussa. Turvavälejä noudatetaan tarkasti, ja ylimääräistä liikkumista ja oleskelua hallissa pyritään välttämään. Käsi- ja yskimishygieniasta huolehditaan pesemällä käsiä ja käyttämällä käsidesiä. Voimistelijoita on kehotettu välttämään läheistä kontaktia muiden seurojen edustajien kanssa. Heille on myös varattu oma katsomonsa, josta he voivat seurata muiden esiintymistä.  


Aikataulu

Lauantai
SM-kilpailu, nuorten ja naisten yksilöiden harjoitusajat seuroittain
SM-kilpailu, nuorten ja naisten yksilöiden SM – loppukilpailu
Stara

Sunnuntai
SM-kilpailu, nuorten ja naisten yksilöiden finaalit
Ikäkausikilpailu, Joukkueet
Ikäkausikilpailu, Duot/triot 

Tarkempi kisa-aikataulu, tulokset ja lisätiedot SM-kisoista ovat nähtävissä Kisanetissä. 

Kuvassa Elli Virtanen (Turun Pyrkivä). Kuvaaja Sami Ilvonen.