Maria Laaksosta Svolin pääsihteeri – Maria Laakso to be secretary general of the Finnish Gymnastics Federation Svoli

22.11.2008 |
Suomen Voimisteluliitto Svolin pääsihteeriksi on valittu 41-vuotias valtiotieteiden maisteri Maria Laakso, joka siirtyy Svolin pääsihteeriksi Suomen Paralympiakomitean pääsihteerin paikalta. 

Pääsihteerin tehtävän Maria Laakso ottaa vastaan 1.1.2009.

Puheenjohtaja Kirsti Partanen:
"Olen iloinen, että Svolin pääsihteeriksi haki useita hyviä liikuntakulttuurin toimijoita. Päädyimme Maria Laaksoon, koska uskomme että hänellä on erinomaiset mahdollisuuden johtaa liittoa tulevina vuosina. 
Maria Laakso tuntee suomalaisen liikuntakulttuurin ja sen toimijat, omaa hyvät verkostot ja tuntee myös kansainvälisen toiminnan haasteet. Svolin toiminta ja talous ovat kunnossa. 

Pääsihteerin lähivuosien tehtävänä on kehittää liiton toimintaa eteenpäin seuralähtöisesti, huolehtia harraste- ja huippuvoimistelustrategioiden jalkautumisesta ja käynnistää suurtapahtumien vaatimat toimenpiteet. Svoli hakee yhdessä Helsingin kaupungin ja opetusministeriön kanssa maailman suurinta harrastetapahtumaa World Gymnaestradaa Suomeen vuodeksi 2015. Liiton omasta suurtapahtumasta joko vuodelle 2012 tai 2013 päätetään alkuvuodesta 2009."

Yhdeksän vuotta Svolin pääsihteerinä toiminut Maija Innanen siirtyy Stadion-säätiön toimitusjohtajaksi joulukuun alussa.

 

**************************************************

 

Mrs. Maria Laakso, 41, has been elected as secretary general of the Finnish Gymnastics Federation Svoli. She works currently as secretary general of the Finnish Paralympic Committee and will start as secretary general of Svoli on January 1st, 2009.

 

President Kirsi Partanen:

”I was glad to see many highly qualified actors of the sport culture apply for the position of secretary general of Svoli. We decided for Maria Laakso because we believe that she has excellent opportunities to lead the federation in the upcoming years. Maria Laakso is familiar with the Finnish sport culture and its various actors. She has wide networks and is also familiar with the challenges of international operations. The operations and economy of Svoli are in good shape. The task of the secretary general in the next years will be to develop the operations of the federation from the clubs’ perspective, to secure the implementation of (the) gymnastics for all and top gymnastics strategies and to launch the activities required by the major events. Svoli has applied jointly with the City of Helsinki and the Ministry of Education for the largest major event in the world, the World Gymnaestrada to be held in Finland in 2015. Decisions on the federation’s own major event taking place either in 2012 or 2013 will be made in early 2009.”

 

Maija Innanen, who has been secretary general of Svoli for nine years, will start as managing director of the Stadium-foundation at the beginning of December.