Rytmisen voimistelun Miniringit 2020 nimetty

28.2.2020 |

17.-19.1.2020 Kisakalliossa järjestetylle Minirinkien 1 ja 2 valintaleireille osallistui upea määrä vuosina 2008 - 2012 syntyneitä voimistelijoita, yhteensä noin 200 voimistelijaa 20 eri seurasta.

 

Rytmisen voimistelun valmennusjärjestelmän mukaisesti Miniringin leiritoiminnan päätavoitteita ovat seuravalmennuksen laadun nostaminen, perusvoimistelun tason nostaminen ja joukkuevalmiuksien lisääminen. Ryhmään valituilla ja siinä paikkansa vastaanottavilla voimistelijoilla tulee olla halua kehittyä rytmisessä voimistelussa ja kehittää sekä yksilöllisiä taitoja ja ominaisuuksia että joukkuetaitoja. Tavoitteena on myös lajitoiminnan kehittyminen eri puolilla Suomea. Tämän vuoksi tasapäisessä valintatilanteessa voidaan lisäkriteerinä katsoa eduksi, jos voimistelija tulee pienestä / uudesta lajiseurasta. Valintaan vaikuttaa luonnollisesti myös kyseisen ikäluokan koko ja se, minkä tasoisia voimistelijoita minäkin vuonna ryhmään on pyrkimässä.

 

Valintakriteerit minirinkeihin: lajitaidot / vartalotekniikka, lajitaidot / välinetekniikka, fyysiset ominaisuudet, harjoitusmotivaatio, lajiin soveltuva antropometria, keskittymiskyky sekä yhteistyöhalu ja kyky toimia osana ryhmää. Lisäksi leirillä tehtyjä lajinomaisia liikkuvuustestejä ja välintekniikan tavoiteliikkeitä on käytetty valintojen tukena.

 

Valitsijoina toimivat rytmisen voimistelun valmennuksen johtoryhmän jäsenet Laura Ahonen (naisten maajoukkueen päävalmentaja), Larisa Gryadunova (nuorten olympiavalmentaja) ja lajipäällikkö Emma Tast sekä nuorten maajoukkueen 2019 vastuuvalmentaja Iida Ritokoski, Klara Kodra, Silja Ahonen, Katja Volkova ja Suvi Niemi. Myös leirin kouluttajat Maria Novikova (CZE), Irina YushinaIrina Petukhova ja Marina Petrakova ovat pyydettäessä antaneet oman asiantuntija-arvionsa valintoihin. Rytmisen voimistelun lajiasiantuntijaryhmä on vahvistanut valinnat.  

 

Miniringeille järjestetään Voimisteluliiton tukemaa leiritystä. Vuoden 2020 leiriviikonloput ovat seuraavat:

 

1) 20.-22.3.2020

2) 10.-12.6.2020 

3) 15.-17.8.2020

4) 18.-20.9.2020

5) 11.-13.12.2020

 

Näiden leirien lisäksi Voimisteluliitto järjestää vuoden 2020 aikana kolme avointa leiriä Miniringin ikäluokalle (kaikki ikäluokat 12 - 14.6. ja 5. - 6.9. sekä nuorimpien ikäluokkien lasten avoin leiri 7.-8.11.). Lisäksi Miniringin ikäluokan vuonna 2008 syntyneiden voimistelijoiden, jotka ovat kiinnostuneita nuorten maajoukkueesta 2020 - 2021, on mahdollista osallistua nuorten joukkuetoiminnan avoimiin tehopäiviin. Kevään tehopäivät 21.3. ja 5.4., lisätietoja tulossa lähipäivinä.

 

Kaikki leiriviikonloput löytyvät kalenterista


Tammikuussa pidetty Laura Ahosen infotilaisuus "Urheilijan polku" pidetään toisen kerran 12.3.2020 klo 17.15 Mäkelänrinteen uintikeskuksen puolella kokoustilassa. Ilmoittautuminen tilaisuuteen pyydetään tekemään 6.3.2020 mennessä samassa yhteydessä, kuin voimistelijan paikka ringissä vahvistetaan. Tilaisuus on tarkoitettu niille vanhemmille, jotka eivät tammikuussa päässeet kuuntelemaan tilaisuutta. Huomioittehan, että voimistelija voi ottaa paikan Miniringissä vastaan, jos vähintään 1 vanhemmista on osallistunut tammikuun tai maaliskuun tilaisuuteen. Mahdolliset tiedustelut lajipäälliköltä sähköpostitse.


Minirinkiin 2020 valitut voimistelijat:

MINIRINKI 1_08-09

MINIRINKI 2_10-12

 

Lajiasiantuntijaryhmän päätöksellä, jokaisen seuran tulee rinkivalintojen tultua nimetä yksi valmentaja, joka osallistuu voimistelijoiden kanssa leireille. Suositus on, että sama valmentaja osallistuu useammalle leirille, mutta tarvittaessa valmentaja voi vaihtua. Sama valmentaja on mahdollista nimetä sekä N-ryhmälle että Miniringille. Kaikilla leireillä järjestetään valmentajakoulutusta ja/tai tuomarikoulutusta ja myös valmentajien osaamisen kehittämisen prosessi Maria Gatevan kanssa jatkuu.

 

Seura huolehtii valmentajan kuluista (sis. majoitus, ruokailut ja leirisisällöt 90€ / vrk / valmentaja). Seuran tulee ilmoittaa toimintaan sitoutuva valmentaja/valmentajat tämän linkin kautta https://www.lyyti.in/N-ryhma_Miniringit_2020_valmentajat 6.3.2020 mennessä. Lisäksi ilmoittautuminen vahvistetaan erikseen jokaisen leirien ilmoittautumisen yhteydessä kutsussa pyydetyssä aikataulussa. 

 

Valituille lähetetään myös sähköpostitse kirje valinnoista. Jos lapsesi nimi on valittujen joukossa, mutta et saa maanantaihin 1.3.2020 mennessä sähköpostia, ole yhteydessä lajipäällikköön emma.tast(at)voimistelu.fi .  

 

Lisätietoja lajipäälliköltä emma.tast(at)voimistelu.fi 

Lue lisää rytmisen voimistelun valmennusjärjestelmästä täältä.