Cup 2 kilpailussa ryhmät paransivat tuloksiaan syksyltä

2.2.2020 |

Tanssillisen voimistelun cup 2 kilpailut järjestettiin Espoossa 1.2.2020. Kilpailuiden järjestelyistä vastasivat Tapanilan Erän voimistelujaosto. Mukana kilpailuissa oli yhteensä 53 ryhmää.


Kilpailuihin matkasi myös 8-11-vuotiaiden sarjassa kilpaillut Tikkakakosken voimistelu-ja liikuntaseuran Zaiga. Ryhmä on useamman kerran yltänyt mitaleille sarjassaan, mutta syksyllä harmillisesti mitalia ei uudella Yöperhonen ohjelmalla tullut. Ryhmän toinen valmentajista Aino Toiminen kertoi kilpailun jälkeen, että virallisesti mitali ei ollut tavoitteena vaan tavoitteena oli parantaa suoritusta sekä ilmaisua. Mitali ja kategorian nousu oli kuitenkin hieno saavutus ja paluumatkalle kilpailuista lähti iloinen joukkue. Tämän kauden kilpailuohjelman koreografian heille on luonut Moona Piik.

Ryhmän voimistelijat kertoivat, että harjoituksissa heillä on aina hyvä yhteishenki. Nykyinen ohjelma on heidän mielestä tosi kiva ja sitä on kiva harjoitella. Ryhmässä on mukana 12 voimistelijaa.

Seuraavat tanssillisen voimistelun kilpailut järjestetään 4.4. Lappeenrannassa, joihin Zaiga aikoo kehittää ohjelmaansa taas uudelle tasolle.

Alla listattuna kilpailuissa palkitut joukkueet. Kaikki kilpailun tulokset löytyvät Kisanetistä.

8-11-vuotiaat: (kulta mitalein palkitut)
Adelina, Jyväskylän Naisvoimistelijat (kategoria 2)
Rosellat, Iisalmen Naisvoimistelijat (kategoria 2)
Zaiga, Tikkakosken voimistelu ja liikunta (kategoria 2)

 

12-15-vuotiaat:

1. Flamingot, Iisalmen Naisvoimistelijat (154,667)

2. Korennot, Liikuntaseura Vihti-Gym (151,000)

3. Fenix, Vantaan Voimisteluseura (137,333)

 

16-19-vuotiaat:

1. Laventeli, Oulun Voimisteluseura (155,000)

2. Alegria, Liikuntaseura Vihti-Gym (147,667)

3. Rubiinit, Iisalmen Naisvoimistelijat (143,667)

 

Yli 20-vuotiaat:

1. Poema, Seinäjoen Voimistelijat (160,666)

2. Ajattomat Jr, Vantaan Voimisteluseura (159,000)

2. Taiga, Käpylän Voimistelijat (159,000)

 

Yli 40-vuotiaat:

1. Hengettäret, Mäntsälän Voimistelijat (163,333)

2. Ajattomat, Vantaan Voimisteluseura (160,000)

3. Olenaiset K, Olarin Voimistelijat (152,667)

 

Kuvassa 8-11-vuotiaiden sarjan palkitut vasemmalla Rosellat, Iisalmen Naisvoimistelijat, keskellä Adelina, Jyväskylän Naisvoimistelijat ja oikealla Zaiga, Tikkakosken Voimistelu- ja liikuntaseura.