Liikkumisen suositus uudistui – kaikki liike kannattaa

21.10.2019 |

Tuttu, jo kymmenen vuotta palvellut liikuntapiirakka on päivittynyt ja muuttunut liikunnan suositukseksi. Tutkimusnäyttö on osoittanut, että myös kevyemmällä liikuskelulla on terveyshyötyjä, kaikki liike kannattaa. Siksi aikuisten uudistunut suositus huomioi entistä enemmän kevyen liikuskelun, paikallaanolon tauottamisen ja riittävän unen merkityksen.

Suosituksen ydin on uudistuksen jälkeenkin ennallaan. Liikkumisen suosituksessa sydämen sykettä kohottavaa liikettä eli reipasta liikkumista suositellaan tehtäväksi yhä 2 tuntia 30 minuuttia viikossa. Samat terveyshyödyt saa myös lisäämällä liikkumisen tehoa rasittavaksi. Tällöin liikkumisen määrä on 1 tunti 15 minuuttia viikossa.

Lisäksi suosituksessa nostetaan esille lihaskunto, joka jää usein suomalaisilla vähälle huomiolle. Lihaskuntoa ja liikehallintaa tulisi suosituksen mukaan harjoittaa vähintään kaksi kertaa viikossa.

Uutta liikkumisen suosituksessa on unen mukaan ottaminen liikkumisen rinnalle.

– Riittävällä unella ja liikkumisella on yhdessä merkittäviä terveysvaikutuksia, ja unen vaikutus palautumisessa on suuri. Päivitetyssä liikkumisen suosituksessa halutaan huomioida entistä vahvemmin hyvinvoinnin kokonaisuus, UKK-instituutin johtaja, lääketieteen tohtori Tommi Vasankari kertoo.

 

 

Suomalainen liikkumisen suositus perustuu amerikkalaiseen suositukseen, joka päivitettiin vuonna 2018. Yli 65-vuotiaiden, lasten ja nuorten sekä soveltavat liikkumisen suositukset tullaan päivittämään talven 2019–2020 aikana.


Liikkumisen suositus 18–64-vuotiaille: ukkinstituutti.fi/liikkumisensuositus
Sivuston alareunassa voit testata UKK-instituutin maksuttomalla verkkosovelluksella kertyykö sinulle riittävästi viikoittaista liikkumista.

 

Lähde: UKK-instituutin uutinen