Uutta näkökulmaa seurakummin silmin

12.9.2019 |

Seurakummina toimiminen on arvokasta työtä - Miten seura sekä itse kummi siitä hyötyy? 

Kira Lindqvist toimii Espoon Telinetaitureilla TeamGymin kilpapuolen koordinaattorina sekä  seurakummina.

Hän kuuli seurakummi toiminnasta kollegalta, joka kehotti häntä hakemaan mukaan.  Mutta mikä on seurakummi? Seurakummi on voimistelun tai seuratoiminnan asiantuntija, joka kutsutaan seurakäynneille seuran toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. He tuovat uutta näkökulmaa asioihin ja tukevat esimerkiksi uuden lajin käynnistyksessä seurassa.

Lindqvist halusi mukaan, koska haluaa kehittää ja levittää TeamGymiä lajina Suomessa ja hän pitää paljon uusien ihmisten tapaamisesta sekä auttamisesta.

Seurakummeilla on tiedon lisäksi paljon ammatillista osaamista, kuten markkinoinnista, ja he haluavat hyödyntää niitä toimimalla seurakummina. Seurakummi voi itse vaikuttaa yhdessä seuran kanssa seurakäyntien sisältöön.

Lindqvist kertoo, että seurakäynnit käytännössä tapahtuvat niin, että seura on yhteydessä Voimisteluliittoon ensin. Sieltä ohjataan yhteydenotto eteenpäin juuri heille sopivalle seurakummille. Seurakummi yhdessä seuran kanssa sopii seuran toiveiden ja tarpeiden mukaan, miten käynti tai käynnit toteutetaan.

Seurakummina toiminen on opettanut näkökulman vaihtamista, koska jokaisella käynnillä täytyy ottaa huomioon kyseisen seuran lähtökohdat. Lindqvist kehuu kuinka käynnit ovat olleet positiivisia kokemuksia.

Seurakummi toimintaa Lindqvist suosittelee seuroille, jotka haluavat uutta inspiraatiota ja ideoita tai apua ja tukea toimintaan. Seurakummina toimimista hän taas suosittelee sellaisille henkilöille, jotka haluavat olla mukana levittämässä tätä upeaa lajia.

Jokainen liiton jäsenseura voi maksutta tilata seurakummin vierailemaan! Tilaa seurakummi seurakäynti-lomakkeen kautta.

Sinustako seurakummi? Jos kiinnostuit toimia seurakummina, lisätietoa aiheesta saat oman alueesi aluepäälliköltä. Tervetuloa mukaan!

 

Teksti ja video: Miisa Miettinen

- Hei! Olen Voimisteluliitolla työharjoittelussa ja opiskelen kaksoistutkintoa toista vuotta. Olen liitolla esimerkiksi tehnyt Voimistelu-lehteen jutun, johon tämä nettiuutinen ja video linkittyy, sekä muita some- ja viestintätehtäviä.