Lajikulttuurin juttusarja 5/2019: Matkalla muutokseen

6.9.2019 |

Voimisteluliitto ja sen lajikulttuurityö elää ja muuttuu. Jotta voimme yhdessä onnistua ja saada muutosta aikaan, jaamme TOP VINKIT ONNISTUMISEEN:


1. ymmärrys, millaista lajikulttuuria rakennamme

Jokaisen voimistelijan, valmentajan, seuratoimijan ja vanhemman tulisi tietää, mitä oikein haemme. Tavoitteena on kehittää valmennusta ja sen kulttuuria positiivisemmaksi ja toista kunnioittavaksi. Tavoitteenamme on, että kaikilla olisi hyvä olla voimistelun parissa omana itsenään.


2. yhteys liiton, seuran, valmentajan ja voimistelijan välillä – kaikkien yhteinen kieli

Olemme erilaisia - ihan kaikki. Mutta silti intohimomme tai muu seikka on tuonut meidät yhteen, siksi muutos on myös yhteinen. Meitä kaikkia, sitoutumistamme ja yhteistä kieltä tarvitaan eli ei siis suljeta silmiämme eikä ulkoisteta asiaa seuramme tai itsemme ulkopuolelle. 


3. hyvä suunnittelu

Voimisteluliitto on yhdessä seurojen kanssa suunnitellut, tutkinut ja hakenut apua asiantuntijoilta yli voimistelukentän, jotta löydämme suunnan ja toimenpiteet muutoksen tekemiseen. Mutta muutos ei synny Voimisteluliiton toimistolla, vaan kulttuurinmuutos vaatii suunnittelua myös yksilötasolla. 
Miten minä toimin voimistelun kentällä?
Onko jotain, jossa voisin kehittyä?
Missä olen jo osaaja?
Millaisia tekoja kulttuurin muutos vaatisi minulta itseltäni, jotta vuonna 2020 lajikulttuurin tutkimuksessa arki olisi erilaista, niin että voimistelussa ei nousisi pinnalle kiusaamista, pelkäämistä tai toisten vähättelyä? 


4. laaja-alainen viestintä 

Voimistelussa sykitään monella rintamalla ja erilaista viestintää lajikulttuurin eteen on tehty ja tehdään parhaillaan. 

Voimistelu on mukana Et ole yksin-toiminnassa, kirjoitamme juttusarjaa, olemme tehneet seuroille turvataitoja ja lasten oikeuksista ohjeita, muokanneet koulutuksia, kehittäneet eettistä koodistoa ja viestineet tunnetaitojen merkityksestä. Mutta viestit eivät aina tavoita kaikkia; voisitko sinä olla mukava viestimässä ja varmistaa, että viesti kulkeutuu kauttasi ainakin yhdelle eteenpäin?


5. kesto yli 2 vuotta

Mikään ei muutu hetkessä. Aikaa muutokseen on, mutta kulttuurin muuttaminen tarvitsee aina konkreettisia toimenpiteitä, joihin tartutaan heti: tervehditään kaikkia saleilla ja pohditaan, miten huutaminen muuttuu kannustamiseksi. Toiset toimenpiteet vaativat suunnittelua ja rakenteiden muuttamista. Kulttuurin muuttaminen vaatii myös asian jatkuvaa ylläpitoa ja kykyä reagoida, siksi kyseessä ei olekaan tarkkaan rajattu prosessi vaan kasvun kehä, joka jatkuu ja muuntuu elettäväksi arjeksi kaikilla toiminnan tasoilla. 


6. vaikuttavuuden tutkiminen ja uusien muutoshaasteiden tunnistaminen

Alkuun lajikulttuurin muutostyö kuitenkin vaatii prosessin mukaisia rakenteita ja on hyvä seurata muutoksen kehittymistä seurantatutkimuksilla. Mikä muuttuu ja miten se näkyy? Jotta tämä ei ole kertaluontainen kokeilu, vaan muuttuu osaamisen kehittämiseksi, vaatii työ myös uusien muutoshaasteiden ja kehityskohteiden tunnistamista. 

Lajikulttuuri siis elää ja kehittyy. Monessa seurassa ja tilaisuudessa on käyty jo erittäin ansiokasta keskustelua lajikulttuurin kehittämisestä. On sovittu pelisääntöjä, joita toivotaan jokaisen lajissa olevan noudattavan. On keskustelu avoimuudesta, uusista toimintatavoista sekä tehty myös merkittäviä toimenpiteitä sen eteen, että toimintaa voidaan kehittää myös puhtaalta pöydältä. 

Tavoitteena lajikulttuurityössä on luoda ennakoivia ja voimavarakeskeisiä työkaluja ja toimintatapoja, joilla voidaan tukea kehitystä ja muutosta. Positiivisempi ja yhteisöllisempi kulttuuri on meidän kaikkien etu ja on sanomattakin selvää, että yhteistyö luo muutokselle paremmat mahdollisuudet. 

Työhyvinvointikyselyt, osaamiskartoitukset sekä voimistelukulttuurin tutkimukset ovat kehittämisen välineitä, jota pitää osata käyttää oikein.  Meillä pitää olla kykyä reagoida ja tarttua epäkohtiin. Sormien läpi katsominen ei tuo laatua eikä muutosta. Jos haluamme, että voimistelussa voidaan hyvin, on meidän jokaisen siihen myös panostettava. 

Tutustu aikaisemmin julkaistuihin Lajikulttuuri-kirjoituksiin:

Valmennustaitoa ja vuorovaikutusta 
Lajikulttuurin juttusarja 1/2019: Hurmaava liike vai pelottava temppu?
Lajikulttuurin juttusarja 2/2019: Huuto tukahduttaa usein ilon!
Lajikulttuurin juttusarja 3/2019: Miksi valmennus väsyttää?
Lajikulttuurin juttusarja 4/2019: Puututko kiusaamiseen?