Kokemuksia ja taistelua EYOF-kisoissa

24.7.2019 |

Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Bakussa kilpailtiin tänään naisten telinevoimistelun ottelu- ja telinekohtaiset karsinnat sekä joukkuekilpailu. Kovatasoisessa kilpailussa Suomea edustivat Malla Montell (Oulun Pyrintö) ja Ilona Kossila (Voimisteluseura Keski-Uusimaa). Suomen joukkueeseen valittu Maisa Kuusikko (Tampereen Voimistelijat) joutui jäämään pois kilpailusta loukkaantumisen vuoksi.

Neliottelussa korkeimmat suomalaispisteet vei Malla Montell voimistellen sijalle 41. pistein 45,950. Kirkkaimman mitalin voimisteli Venäjän Viktoriia Listunova (55,550). Montell otti kotiinviemisiksi myös hienosti kansainväliset ennätyspisteensä kolmelta telineeltä.

“Oli onnistunut kilpailu ja kokonaisuudessaan mahtava kokemus. Tämä oli minulle toinen podium-kisa. Podiumilla lähtee aina paljon paremmin, kun alusta on erilainen”, kertoi Montell kilpailun jälkeen. "Oli tosi kivaa kisata tosi kovien maiden kanssa."

Myös 42,800 pistettä ja 66. sijan neliottelusta voimistellut Kossila oli tyytyväinen kilpailuun.

"Pisteet jäivät vähän mataliksi, mutta sain tehtyä ehjän neliottelun. Kisaan vielä vuoden junnuissa ja ensi kaudelle haen lisää puhtautta ja vaikeutta sarjoihin", kertoo myöskin toista kertaa podium-kisoihin osallistunut Kossila. "Oli tosi kiva kisata."

Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui 23./27. (88,750) kahden hengen kisaedustuksella, ja joukkuekultaa vei Venäjä.

Miesten telinevoimistelun puolella tiistaina käytyjä kilpailuja varjostivat urheilijoiden vammat. Akseli Karsikas (Oulun Pyrintö) taisteli tiistaina kuusiottelusta 57. sijan (70,600) parhaana suomalaisena, kun taas parhaan telinekohtaisen tuloksen teki Niila Sinivuori (Jyväskylän Voimistelijan ´97) sijoittuen hypyn 14. sijalle pistein 12,975.

”Meni aika hyvin siihen nähden, että selkä on ollut kipeä enkä ole pystynyt valmistautumaan kunnolla. Ainoat hyvin onnistuneet olivat tänään permanto ja rekki. Oltiin silti joukkueena hyvällä fiiliksellä liikkeellä ja joukkuehenki oli hyvä”, kertoi Karsikas.

Lisää suomalaiskolmikon EYOF-menestyksestä miesten telinevoimistelussa voit lukea täältä.

EYOF-kilpailujen ottelufinaalit, joissa suomalaisvoimistelijoita ei nähdä, käydään torstaina ja telinekohtaiset finaalit voimistellaan perjantaina ja lauantaina. Kisajärjestäjä tarjoaa tietyistä lajeista livestriimiä, jota voi katsoa täältä.

Kaikki tulokset kisajärjestäjän sivuilla.