Suomi taisteli 24. sijalle EYOF-joukkuekisassa

23.7.2019 |

EYOF-kilpailujen miesten telinevoimistelun joukkuekisa sekä ottelu- ja telinekohtaiset karsinnat voimisteltiin tänään Azerbaidžanin Bakussa. Kovatasoisessa kilpailussa Suomea edustivat Akseli Karsikas (Oulun Pyrintö), Antti Varjolaakso (Voimisteluseura Helsinki) ja Niila Sinivuori (Jyväskylän Voimistelijat ’79). Suomalaisvoimistelijoiden kisamenestystä saatiin jännittää pitkään, sillä kolmikko kilpaili päivän viimeisessä sub-divisioonassa ja sekä Karsikkaan että Sinivuoren kisaa varjostivat aiemmat loukkaantumiset.

Joukkuekilpailussa Suomen kolmikko taisteli sijalle 24, voiton vei Ukraina. Parhaan tuloksen kuusiottelusta taituroi Akseli Karsikas yltäen 57. sijalle pistein 70,600.

”Meni aika hyvin siihen nähden, että selkä on ollut kipeä enkä ole pystynyt valmistautumaan kunnolla. Ainoat hyvin onnistuneet olivat tänään permanto ja rekki. Oltiin silti joukkueena hyvällä fiiliksellä liikkeellä ja joukkuehenki oli hyvä”, kertoi Karsikas.

Antti Varjolaakso voimisteli 6-ottelun 64. sijalle pistein 69,600 ja Niila Sinivuori nappasi 68. sijan (68,350). Sinivuori taituroi myös karsintojen parhaan telinekohtaisen suomalaistuloksen voimistellen hypystä 14. sijan 12,975 pisteellä.

"Meni niin kuin on valmistautuminen mennyt, mutta sain taas kuusiottelun tehtyä monen vuoden tauon jälkeen", kertoi Sinivuori. "Hypyssä ja permannolla ennätyspisteet, niihin olen tyytyväinen."

”Ristiriitaiset fiilikset. Tuntui, että kisa meni hyvin, mutta pisteet olivat huonot. Kaikissa telineissä sain ehjät sarjat, eikä tullut tippumisia, joten odotin enemmän pisteitä. Tein pari virhettä ja niistä rokotettiin aika paljon”, kommentoi Varjolaakso tuomareiden tiukkaa linjaa.

Vaikka tällä kertaa urheilijoiden ennalta asetetut tavoitteet eivät aivan täyttyneet, suoriutuivat suomalaisvoimistelijat hyvin omiin tasoihinsa ja loukkaantumisiin nähden. Seuraavaksi katseet suunnataankin jo tulevaisuuteen ja ensi vuoden kisoihin.

Huomenna EYOF-kisoissa vuorossa on naisten joukkuekisa ja karsinnat, miesten että naisten ottelufinaalit käydään torstaina ja telinekohtaiset finaalit voimistellaan perjantaina ja lauantaina. Kisajärjestäjä tarjoaa tietyistä lajeista livestriimiä, jota voi katsoa täältä.

 

 

Kisajärjestäjien sivut ja tulospalvelu