Monipuolista voimistelua Pohjoismaista

10.7.2019 |

Tiistain monipuolisessa  Pohjola-illassa nähtiin suomalaisia kolmessa ohjelmassa. Tämän vuotinen Pohjola-ilta kulki nimellä Balance, ja oli koottu suomalaisten, tanskalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten esityksistä. Etenkin Tanskan esittävän voimistelun edustusjoukkue (hallinäytöksissä Den11) hurmasi ohjelmillaan. Neljän vuodenajan ympärille rakennetussa näytöskokonaisuudessa suomalaiset nähtiin varmoissa ja ilmaisullisissa suorituksissa.  

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)


Kuvassa: Ikääntyneempiä voimistelijoita Pohjola-illassa edusti suomalaisten Arjen ylistys. 

Arjen ylistys nosti valokeilaan ryhdikkäät ja ikää kerryttäneet voimistelijat. Toki Hämeenlinnan Voimisteluseura oli tuonut mukanaan omat Keijonsa, mutta ilahduttavaa oli nähdä Suomesta myös miesesiintyjiä parketilla.

Pohjola-illassa nähtiin myös joukkuevoimistelua, kun Seinäjoen Voimistelijoiden Minesia ja Dinella joukkueet sekä Tapanilan Erän Anastasia01 -ryhmän voimistelijat Helsingistä yhdistivät voimansa yhteiseen koreografiaan.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Tuntui mahtavalta päästä esiintymään viimeistä kertaa tällä joukkueella Pohjola-illan näytökseen. Tämä oli meille ainutlaatuinen kokemus. Toivottavasti saimme luotua yleisölle yhtä hienon kokemuksen kuin mikä tämä on ollut meille.

Voimistelusta ja esiintymisestä nauttimaan tulleet 16 -19 -vuotiaat nuoret olivat monen muun Dornbirniin lähtijän tavoin saaneet innostuksensa Helsingin Gymnaestradan kokemuksista.

Helsingin Gymnaestrada oli kokemuksena niin mahtava, että halusimme lähteä hakemaan yhtä ainutlaatuista kokemusta myös täältä Itävallasta. Helsingissä parasta oli tiivis ajanvietto joukkueen kanssa ja rento esiintyminen.

Tapanilan Erän voimistelijat odottavat loppuviikolta upeiden voimistelunäytöksien, erityisesti FIG-gaalan näkemistä. FIG-gaalassa nähdään suomalaisia Annu Tertsusen Jäätikkö sulaa -koreografiassa.

Mutta sitä ennen vietetään 16. kerran World Gymnaestradan avajaisia, kun sunnuntailta siirtynyt avajaismarssi ja -ohjelma koetaan keskiviikkona ennen Dornbirn Special -kenttänäytöskavalkaadia..

Pohjola-illassa nähtiin 14 eri esitystä, joissa oli yhteensä noin 500 voimistelijaa.


Kuvassa: Hämeenlinnan Voimisteluseuran naiset ottivat matkaan mukaan pahviset tanssikaverit, "Keijot". Kirjoitimme Keijoista ja ryhmästä Voimistelu-lehdessä 2/2019. 


Pääkuvassa: Anastasia01 -ryhmän kuusi voimistelijaa (eturivissä) pääsivät esiintymään Pohjola-iltaan yhdessä Seinäjoen Voimistelijoiden kanssa.