Gymnaestradan siirretyt avajaiset eivät vieneet suomalaisten tunnelmaa

8.7.2019 |

Kansainvälisen World Gymnaestradan avajaiset jouduttiin turvallisuussyistä siirtämään sunnuntailta ukkosmyrskyn alta keskiviikkoon. Peruuntuneet avajaiset eivät tuntuneet suomalaisten tunnelmia latistavan. Sunnuntai-ilta päättyi tervetulojuhlaan, jonka olivat järjestäneet suomalaisille ja kylässä myös majoittuville armenialaisille Höchstin kylä vapaaehtoisineen. 

Ennen kuin tieto avajaisten siirtymisestä tavoitti kaikki 18 000 osallistujaa, olivat osa voimistelijoista jo siirtymässä avajaisten järjestäytymisalueelle. Mukana olivat myös Kuusamon Naisvoimistelijoiden voimistelijat Jaana, Essi ja Anni Tuovila. Niinpä he saivat yhdessä monen muun maan voimistelijan kanssa oman avajaismarssin, kun he kulkiessaan laulavana voimistelijajoukkona asuinalueiden läpi saivat paikalliset asukkaat pihoille, ikkunoihin ja kadunvarsiin vilkuttamaan ja toivottamaan voimistelijat tervetulleiksi Itävaltaan.

Avajaiset siirtänyt kaatosade tavoitti kuitenkin myös kuusamolaiset matkallaan. Yhdessä muutaman saksalaisen voimistelijan kanssa, he kyykkivät erään talon portin pieleen, pensasaidan suojaan sateelta. Kauaa heidän ei tarvinnut pihalla värjötellä, kun talon emäntä tuli oikein kädestä pitäen hakemaan joukon sisälle sateensuojaan.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)


Kuvassa: Sateelta suojautuneet Tuovilan perhe ja saksalaisvoimistelijoiden ryhmä kutsuttiin Dornbirnissä sisään sadetta pitämään.

Yllätysvieraita pidettiin talossa kuin kutsuvieraita. Tarjoiltavaa oli tarjottimen täydeltä ja yhteisiä keskustelunaiheita löytyi myös. Isäntäpariskunta kertoi olleensa Helsingin Gymnaestradassa mukana ja niinpä yhteisiä, lämpimiä muistoja vaihdettiin tunnin ajan, vaikka sadekuuro oli jo mennyt ohitse.

Gymnaestradan tapaan pinssit ja rannenauhat vaihtuivat ja kuusamolaiset saivat todella ikimuistoisen tervetulotoivotuksen Itävältaan ja tänään käynnistyneeseen World Gymnaestradaan.

Selvitimme mitä muuta suomalaiset tekivät avajaisista vapautuneella ajalla

Kellon Työväen Urheilijoiden Outi Järvelän ja Tellervo Siltakosken ei alun perinkään pitänyt ehtiä World Gymnaestradan avajaisiin.

- "Saavuimme juuri Münchenin lentokentältä Dornbirniin, joten emme joka tapauksessa olisi ehtineet avajaisiin.”

Onneksi jo lentokenttäkuljetuksessa oli hyvä tapahtumatunnelma, kun eri puolelta Suomea tapahtumalle matkustavat suomalaisvoimistelijat kohtasivat samassa ajoneuvossa.

Juuri tapahtumapaikalle saapuneet Tellervo ja Outi eivät vielä osanneet sanoa mitä viikolta odottavat.

”Nyt on vuorossa osallistujapassien hako ja hotellin etsiminen. Sitten sitä pääsee orientoitumaan alkavaan viikkoon. Meille kaikki on uutta, joten avoimin mielin ollaan.”

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)


Kuvassa: Tellervo Siltakoski (vas.) ja Outi Järvelä pitävät sadetta katoksen alla, odottaen sopivaa hetkeä kipaista hakemaan osallistujapassinsa.

Avajaisten sijaan shoppailemaan

Närpiöläiset päätyivät käyttämään avajaisilta vapautuneen ajan Messukeskuksessa shoppaillen. Etsinnässä olivat uudet voimistelupuvut Elsa Strandbergille ja Tuva Wilsonille. Tärkeää oli löytää telinevoimistelupuku, jossa on pitkät hiat ja paljon kimallusta.

”Olemme ensimmäistä kertaa ulkomailla Gymnaestradassa, joten kiva päästä näkemään muiden maiden esityksiä. Täällä on paljon nähtävää. Mutta nyt ei vielä tunnu siltä kuin tapahtuma olisi alkanut”, kommentoivat Närpes Gymnastikklubb – Artistican voimistelijat tunnelmiaan.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)


Kuvassa: Ann-Sofie (vas.) ja Tuva Wilson olivat jo Helsingin Gymnaestradassa mukana. Itävaltaan mukaan lähtivät ensikertalaiset Ann-Sofi ja Elsa Strandberg.


Ensikertalainen Sohvi Pöyhönen Kotkan Naisvoimistelijoista olisi toivonut pääsevänsä avajaisissa marssimaan stadionilla, mutta siirtyminen ei sinänsä häntä haitannut.

”Halusin ulkomaille ja päästä tekemään tätä esitystä [#oonhyväjustnäin]. Esiintyminen on mukavaa.”

Gymnaestrada-hengen mukaisesti Sohvi aikoo viikon aikana saada kerättyä pinssejä, ja vaihtaa edustusvaatteita vaikkapa USAn voimistelijoiden kanssa.


Kuvassa: Inga Eho, Sohvi Pöyhönen sekä Neea ja Venla Nygren aloittavat World Gymnaestrada viikkonsa maanantaina ensimmäisellä esiintymisellä Suomen Power of being me -kenttänäytöskokonaisuudessa.

 

World Gymnaestradan avajaisia vietetään keskiviikkona klo 14.30.

Osallistujia kehoitetaan seuraamaan tapahtumaa sosiaalisessa mediassa (mm. Facebook ja Instagram-tarinat) sekä lataamaan käyttöönsä tapahtumasovelluksen, jolloin mm. siirrettyjen avajaisten päivitetyt tiedot tavoittavat suomalaiset osallistujat.

 

World Gymnaestrada on neljän vuoden välein järjestettävä voimistelufestivaali, joka tunnetaan yhtenä maailman suurimpana voimistelutapahtumana. Itävallan Dornbirn isännöi tapahtumaa toista kertaa. World Gymnaestradaan osallituu 18 000 voimistelijaa 69 eri maasta. Suomalaisia tapahtumalla on  1500.

Seuraa World Gymnaestrada 7.-13.7.2019 tapahtuman tunnelmia viikon aikana julkaistavien juttujen kautta