Junioreiden MM-kilpailuissa taisteluhenkeä

28.6.2019 |

Historian ensimmäiset junioreiden maailman mestaruuskilpailut käynnistettiin eilen Unkarissa. Tänään oli vuorossa naisten telinevoimistelun joukkuekilpailu sekä neliottelu.

Suomalaiset aloittivat puomilta, jossa Tampereen Voimistelijoiden Maisa Kuusikko viritti joukkueen hyvään vireeseen ehjällä sarjalla, napaten pisteet 11,800. Myös Voimisteluseura Keski-Uusimaan Ilona Kossila sekä Oulun Pyrinnön Malla Montell jatkoivat ehjillä suorituksilla. Kossilalle pisteet 10,533 ja Montellille 11,333.

- "Permanto meni omaan tasoon, puomilla pysyvä sarja, vaikka horjumisia tuli melko paljon. Hyppy meni mielestäni hyvin, vaikka suoraa ei laskettukaan suoraksi.Nojapuilla harmillinen tippuminen. Nyt kisan jälkeen fiilis on kuitenkin hyvä. Kokemus oli todella hyvä ja oli ihan mahtavaa kisata USA:n kanssa samassa ryhmässä", tuumasi joukkueen kapteeni Malla Montell.

Permannolla tytöillä oli hieman epäonnea, Kossila kaatui harmillisesti ensimmäisen volttisarjansa, mutta voimisteli sarjan muuten läpi tyylikkäästi. Kossilan pisteet 9,966. Kuusikolla luisti jalka korkean 2,5 kierteen alastulossa, joka johti kaatumiseen. Muut volttipätkät Kuusikolta varmasti pystyyn, myös vaikea tupla kokokierteellä. Kuusikon permantopisteet 10,833. Montell voimisteli permannolla vahvan ehjän sarjan ilman suurempia virheitä, keräten pisteet 11,433.

-"Ei ollut paras kisa minulta, mutta upea kokemus. Puomiin olen tyytyväinen vaikka horjuin vähän. Permannolla harmittaa hieman pyllähdys, mutta sain ensimmäistä kertaa tsukan seisomaan kisoissa. Hypyssä ensimmäistä kertaa puolitoista kierrettä, johon olen tyytyväinen rajan ylityksestä huolimatta. Nojapuut menivät ihan hyvin. Olen ihan tyytyväinen kisaan, mutta haluan parantaa EYOF:iin. USA:n kanssa oli hienoa ja motivoivaa treenata", kommentoi Kuusikko. 

Hypyssä Kuusikko hyppäsi upeat yurtsenkot 1,5 kierteellä sekä koko kierteellä. Kuusikon hypyn pisteet 13,466. Montell hyppäsi yurtsenkon suorin, josta pisteet 11,866 ja Kossila taittaen, pisteillä 11,866. Kaikki hypyt upeasti pystyyn.

Nojapuilla Montellilla oli epäonnea irrotuksessa, sillä hän tippui jägeristä otteen saannin jälkeen. Montellin pisteet nojapuilta jäivät tippumisen vuoksi alhaisiksi 9,658. Kossila esitti nojapuilla varmaa suorittamista ehjällä sarjalla, mutta pieniä virheitä oli useampia. Nojapuilta Kossilalle pisteet 9,366. Maisa Kuusikko päätti kilpailun Suomen osalta upealla nojapuusarjalla, josta pisteet 12,066.

-"Oon tosi iloinen, että sain pysyvän puomisarjan flikki-voltilla ensimmäistä kertaa tälle kaudelle. Hypyt puomilla eivät olleet hyviä, mulla myös jännitti tosi paljon puomilla, kun se oli vielä ensimmäinen teline. Permannolla ei ollut mun päiväni tänään. Hyppy meni omaan tasoon ja nojiksilla ehjä sarja vaikka siisteydessä vielä parannettavaa. Oli upeaa päästä kilpailemaan podiumilla ensimmäistä kertaa ja vielä samassa ryhmässä USA:n kanssa. Kisa oli mieletön kokemus ja oli mahtavaa päästä edustamaan Suomea," summasi Kossila varmasti koko joukkueen ajatuksia.

Naisten telinevoimistelusta kilpaillaan tänään vielä useampi subdivisioona, joten Suomen tyttöjen sijoituksia ei vielä tiedetä.

Kolmikon kisakausi jatkuu vielä heinäkuussa EYOF-kilpailuilla Bakussa.

 

Neliottelun tulokset

Maisa Kuusikko 48,165

Malla Montell 44,290

Ilona Kossila 41,731


Joukkuetulokset 

Suomen joukkuepisteet 92,455