Joukkueena kisaamisessa motivoi ryhmältä saatu tuki

10.6.2019 |

Vaikka kello on vasta puoli yhdeksän lauantaiaamuna, nuorten maajoukkueessa voimistelevat 14-vuotias Emilia Helin (Elise) sekä 15-vuotias Polyxeni Ioannidou (SC Vantaa) ovat pirteinä paikalla Kampin liikuntakeskuksessa. Voimistelijat olivat torstaina Espoon Voimistelupäivillä antamassa MM-näytön vaikeutetuilla ohjelmillaan, ja nyt edessä on vielä paljon treenejä ennen heinäkuussa kisattavia nuorten MM-kisoja. 

 

Molemmat nuoret ovat tehneet rytmistä voimistelua jo useamman vuoden, Helin noin seitsemän ja Ioannidou yhdeksän. Nuorten maajoukkueessa kisaamisen lisäksi molemmat ovat kilpailleet myös yksilöinä. Joukkueena kilpailemisessa motivoi kuitenkin ryhmäläisiltä saatu tuki.

 

”Yksilöpuolella ja joukkueessa kisaaminen on aika erilaista, ja joukkueessa kisaaminen tuntui kivalta vaihtelulta yksilötekemiseen. Ja sitten tietenkin kun oli mahdollisuus päästä nuorten maajoukkueeseen, niin halusin yrittää”, Ioannidou kertoo, ja jatkaa samaan hengenvetoon: ”Joukkueena kisaamisessa kivaa on se, kun kilpailuissa ei tarvitse olla yksin, vaan siinä on se porukka ympärillä.”

 

Myös Helin on samaa mieltä: ”Parasta on, kun saa olla yhdessä siellä kisa-alueella.”

 

Helinin ja Ioannidoun lisäksi nuorten maajoukkueessa voimistelevat Linnea Haikarainen (Elise), Viliina Sipilä (Elise), Nuppu Tapaninen (Elise) sekä Jenni Tarkiainen (Elise). Maajoukkue treenaa yhdessä 20–30 tuntia viikossa. Treenipaikalla vietetyn ajan lisäksi voimistelijat tekevät välillä myös vapaa-ajalla asioita keskenään, kuten käyvät keilaamassa, ravintolassa tai yökylässä toistensa luona. Muiden joukkuelaisten kanssa on kivaa viettää aikaa niin treeneissä kuin vapaa-ajallakin.

 

”Paras muisto maajoukkueessa voimistelemisessa on ollut se, kun ollaan oltu yhdessä. Myös EM-kisat olivat tosi hieno kokemus”, Helin pohtii. ”Ja ei vain se itse kilpailu, vaan ihan se vapaa-aikakin siellä joukkueen kesken. Meillä oli kisoissa todella hyvä ryhmähenki”, Ioannidou myötäilee ja jatkaa:

 

”Meillä tulee vapaa-ajalla paljon tosi hauskoja vitsejä, ja varsinkin leirien ja kisojen yhteydessä me keksitään omia yhteisiä juttuja. Ne jäävät hyvin mieleen ja ovat hauskoja muistoja.”

 

Rytmisessä voimistelussa nuoria kiehtoo lajin monipuolisuus. Toisaalta rytminen voimistelu on erittäin fyysistä ja vaatii rautaista kestävyyttä ja lihaskuntoa, toisaalta myös sulavat liikkeet ja taiteellisuus kuuluvat erottamattomina osina siihen. Lisäksi erilaiset välineet tuovat lajiin vaihtelua. 

 

Vaikka molempien voimistelijoiden mielestä voimisteleminen sekä yksilönä että joukkueessa on kivaa, vastaavat he epäröimättä yhteen ääneen suosittelevansa rytmisen joukkueessa voimistelemista muille. 

 

”Siinä pääsee osaksi hyvää ryhmähenkeä ja joukkueen kesken on koko ajan hyvä tsemppi”, Ioannidou tiivistää. 

 

 

 

Kuvassa ylempänä Emilia Helin ja lattialla sivuspagaatissa Polyxeni Ioannidou.