Työkaluja valmennukseen Friends-ohjelmasta

24.5.2019 |

10 seuransa edustajaa kokoontui Helsinkiin pohtimaan, miten voidaan vahvistaa lasten ja nuorten emotionaalista pärjäävyyttä? Miten voimistelijamme voisivat seuroissamme hyvin ja heidän ystävyyssuhteensa vahvistuisivat harrastuksen myötä?

Friends-ohjelman avulla Voimisteluliitto pyrkii kehittämään erilaisia tapoja lasten hyvinvoinnin tukemiseen seuroissa sekä ennaltaehkäisemään ahdistusta, mistä monet lapset ja nuoret nykypäivänä kärsivät. Ohjelma edistää mielen hyvinvointia, mikä on tärkeä osa jaksavan ja urheilevan nuoren arjessa. Ohjelma perustuu teoreettiseen malliin, joka keskittyy kognitiivisiin, fysiologisiin ja käyttäytymisen prosesseihin, joiden katsotaan olevan yhteydessä ahdistuksen kokemisen kanssa. 

Seuroissa tapahtuvan Friends-toiminnan avulla pyritään herättämään lasten kuuluvuuden tunnetta sekä ymmärtämään, että kehomme on ystävämme. Se antaa meille vihjeitä, jos olemme huolisamme tai hermostuneita. Voimistelijoille on tärkeää opetella olemaan ystävä itsensä kanssa sekä tunnistamaan erilaisia tunteita. Erilaisilla harjoitteilla pyritään kehittämään ongelmanratkaisutaitoja sekä kuuntelevaa ja keskustelevaa harjoituskulttuuria. Tavoitteena on ryhmäytyä paremmin sekä oppia tunnistamaan tunteita ja hyväksymään erilaisuutta. Yhteisenä päätavoitteena on avoin treenikulttuuri. 

Mitä Friends-ohjelmassa ajatellaan jännityksestä ja pelosta?

”Jännitys on universaalia ja pelko on suojaava tila, joka kertoo, että pitää olla tarkkana”, toteaa Friends-kouluttaja Anna-Riikka Vuori”Nämä tunteet ovat aina aitoja ja nuorta voimistelijaa tulisi auttaa tunteiden säätelyssä sekä itsensä rauhoittamisessa.” Friends-ohjelmassa tutustutaan rentoutusharjoituksiin, syvähengitykseen ja kehon antamien vihjeiden tiedostamiseen. Ohjelmassa harjoitellaan mm. selviytymistaitoja sekä menetelmiä negatiivisen sisäisen puheen kyseenalaistamiseen.

 
Mitä konkreettista voisi tapahtua ohjelman avulla?

”Meillä rentoutumisen harjoittelu on sujunut hyvin ja kehittynyt kevään aikana”, toteaa Annukka Almenoksa Alppilan salamoista. "Muutamat vanhemmatkin ovat sanoneet, että lapset nukahtavat helpommin illalla, vaikka harjoitukset loppuvat vasta 20:00, kun olemme tehneet näitä harjoituksia.” Nämä positiiviset kokemukset luovat uskoa ohjelmaan. Sisäisten ajatusten tunnistaminen, tunteiden käsittely, myönteisen sisäisen puheen oppiminen ja suoritusten arviointi onnistumisten kautta ovat kaikki taitoja, joita voimistelija tarvitsee kehittymiseensä. 

Jos Friends-ohjelma otettaisiin osaksi valmennus- ja seuratyötä, niin toiminnassa keskityttäisiin ohjelman toisen kouluttajan Armi Wallénin mielestä seuraaviin asioihin:

- ryhmäytymiseen
- omiin ja toisten tunteisiin
- kehon tuntemusten kuuntelemiseen
- myönteisiin ja kielteisiin ajatuksiin 
- kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja tietoiseen ajatteluun
- ongelmanratkaisutaitoihin
- ja opittujen asioiden näkyväksi tekemiseen 


Nämä kaikki ovat tärkeitä taitoja lajiosaamisen rinnalla, kun kyse on kasvavan lapsen kanssa toimimisesta. Varhainen puuttuminen vähentää ahdistuksen tunteita ja auttaa lapsia ja nuoria hallitsemaan ja käsittelemään emotionaalista stressiä, mistä on apua muussakin elämässä. Ohjelman avulla tuetaan lajikulttuurissa esiinnousseita asioita, joissa Voimisteluliitolla on varaa kehittyä. Tavoitteenamme on kehittää lasten itseluottamusta ja vakuuttaa valmentajia heidän merkityksellisyydestään. Heillä on iso vastuu ja rooli nuoren kasvun tukijana ja yksikin merkittävä aikuinen lapsen rinnalla riittää.

Lisätietoja: Liisa Lappalainen, osaamisen kehittäjä, (etunimi.sukunimi@voimistelu.fi)