Lajikulttuurin juttusarja 3/2019: Miksi valmennus väsyttää?

15.5.2019 |

”Mä oon niin poikki, etten jaksa voimaannuttaa ketää. Ensin pitäis saada omat voimavarat kuntoon.” 

Mitä on tehtävissä? Yhä useampi valmentaja on uupunut, ilmaissut voimavarojensa rajallisuuden ja tuskastunut arkeensa. Väsymys lisää myös myrskyjen mahdollisuuksia vuorovaikutuksessa, mikä heijastuu myös nuorten kanssa tehtävään työhön. Valmennustilanteet ovat paljolti vuorovaikutustilanteita, joissa omaa käyttäytymistä ja tunteita tulisi väsymyksestä huolimatta hallita asianmukaisesti.  Lukuisten ärsykkeiden maailmassa pysähtyminen, itsensä tiedostaminen, kuormituksen tunnistaminen ja keskittymisen harjoittelun taidot ovat tarpeen kaikille. 

Voimavarasyöpöiksi valmentajat ovat nimenneet mm. alituisen kiireen ja aikataulutusongelmat, korkeat tavoitteet, joihin ponnisteleminen on rankkaa, riittämättömyyden tunteen ja turtumisen. Osalla voimavaroja vie vuorovaikutusongelmat seuran tai esimiehen kanssa tai ristiriidat vanhempien kanssa. Myös voimistelijoiden loukkaantumiset kuluttavat valmentajien voimavaroja, pystyvyyden sekä hallinnan tunnetta. ”Enkö mä osaakaan tätä, kun näitä loukkaantumisia vaan tulee.” Myös arvostuksen puute nimettiin valmennusosaamisen kartoituksessa voimavaroja kuluttavaksi tekijäksi. 

Valmentajien kanssa keskusteluissa nousi esille mm. seuraavia asioita: 

”Koko ajan on tunne, että mikään ei riitä. Kun haluaisin tehdä voimistelijoiden kanssa jotain, vanhemmat vaatii toista ja seuran linja jotain muuta ja nää kaikki on ristiriidassa. Mä en ole sit varmaan sellainen, joka on seuralle riittävä. Mä en vaan pysty niihin niiden toiveisiin ja oon tosi yksin.”

”Mä en yhtään tiedä, miten menee. En saa kunnolla palautetta eikä kehityskeskusteluissa puhuta musta, vaan siitä, miten tytöt olis parempia.”

”Välillä mut nähdään stereotyypisesti samanlaisena, kun muut saman valmennustiimin valmentajat, vaikka olen täysin erilainen ja arvomaailmamme eivät kohtaa. On kuluttavaa, kun meidät leimataan koko porukkana ja saa koko ajan olla jossain sopassa mukana, vaikka ihan ok tyyppi olisin must muuten.”

Näillä kommenteilla ei ole tarkoitus syyttää ketään, vaan herättää huolta. Voisimmeko tehdä asian toisin? Mitä jos pysäyttäisimme kiireen yhdessä ja pohtisimme, mitä voisimme muuttaa ja kehittää, jotta voimavarat riittäisivät tärkeän työn tekemiseen – lasten ja nuorten liikuttamiseen. Hyvinvointitaidot ja niiden oppiminen on valmentajille, mutta myös nuorille voimistelijoille ja harrastajille tärkeä osa tasapainoista kasvua ja kehitystä. 

 

Voimavarojen riittävyys heijastuu toimintaan

Myönteinen ja kannustava ympäristö rohkaisee toimimaan kohti sitä, mitä itse pidämme tärkeänä. Sen sijaan muiden toimijoiden vähättelevä tai lannistava suhtautuminen puolestaan estää oman toiminnan menestyksestä suorittamista. Silloin valmennus ja sen eteen asetut tavoitteet voivat lakata tuntumasta tavoittelemisen arvoisilta ja sitä kautta valmennusarki voi muuttua oloa turruttavaksi.

Voimavarakeskeisen valmennuksen näkökulmasta on tärkeää oppia tunnistamaan, mikä itselle on milloinkin tärkeää ja merkityksellistä ja suuntaamaan huomiota siihen. Omien arvojen mukainen valmennustyö lisää tyytyväisyyttä omaan elämään, mutta se ei aina ole helppoa, vaan vaatii ponnisteluja ja epämukavuusalueelle menemistä. 

Moni väsynyt valmentaja ei katkaise väsymyksen kierrettä eikä huolehdi palaututumisestaan ja lomistaan asianmukaisesti, koska eivät voi olla erossa urheilijoistaan. Tässä kohtaa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että väsynyt valmentaja tuskin pystyy enää antamaan 100% työlleen ja menestyksekkään työn edellytys on riittävät voimavarat työhön ja vapaa-aikaan sekä vuorovaikutukseen. 

Vinkkejä valmennustiimeille:

Kun keho voi hyvin, voi mielikin paremmin. Muistathan huolehtia myös omasta liikunnasta, ulkoilusta, unesta ja ravinnosta. Jakakaa parhaat vinkit voimaantumisesta toisillenne ja huomatkaa toisenne. Varhainen puuttuminen ja voinnin kysyminen on ensimmäinen askel voimaannuttamisessa. 
Läsnäolotaitojen harjoittelu on myös itsestä huolehtimista. Läsnäolossa ei ole kyse ainoastaan hiljaa ja paikallaan olosta. Varsinkaan pakotettu hiljaisuus ei aina tuota hyvää oloa. Välillä läsnäolo on vilskettä. Mutta pyri löytämään läsnäolo myös silloin, kun ympärilläsi pyörii 100 voimistelijaa.
Rakentava ja avoin vuorovaikutus ja toisten kohtaaminen lisää usein voimavaroja. Toimintavinkkinä kannattaa kokouksissa hyödyntää piiriä. Piirissä olette kaikki tasa-arvoisia, voitte kaikki nähdä toisemme. Kukaan ei jää toisten selän taakse. Piiri ei anna mahdollisuutta piiloutua, vaan se kutsuu mukaan. Kokeile kehua toisia muiden kuullen!
Lasten ohjaajilla on merkittävä rooli luoda tunnelmaa saliin, jossa jokaisella on mahdollisuus olla oma itsensä. Hyvässä ryhmässä on mahdollista rauhoittua ja siellä on tilaa vilkkaille, pohdiskelijoille, vauhdikkaille ja kömpelöille. Anna lasten olla erilaisia, mieluummin kuin taivutat kaikki samaan muottiin (saamalla samalla itse harmaita hiuksia).
Yritä rentoutua myös kesken kisakauden. Usein rentoutumisen ensimmäinen askel on etsiä syvä ja rauhallinen hengitys. Rauhoittuminen ei ole passiivista vetäytymistä vaan aktiivista olemista. 

Lisätietoja: Liisa Lappalainen, osaamisen kehittäjä

Lähteet: 
Valmennuskulttuuritutkimus joulukuu 2018
Valmennusosaamisen kartoitus kevät 2018
Mannerheimin lastensuojeluliiton materiaalit. 
Polkuja rauhoittumiseen. Läsnäolontaitoja lapsille ja nuorille. (Kaisa Aitlahti ja Satu Reinikainen), Lasten keskus 2018.

Kuva: Photo by howling red on Unsplash