Tuomarointi harrastuksena

11.5.2019 |

TUOMAROINTI HARRASTUKSENA

 

Jälleen tänä viikonloppuna TeamGymin parissa kilpailuareenalla ahkeroi voimistelijoiden ja valmentajien lisäksi suuri joukko tuomareita. Tuomarointi on yhä useammalle lajin harrastamisen pääasiallinen muoto. Yksi tällaisista tuomareista on Inga Salo. Hänelle syy tuomarointiharrastukselle on halu pysyä itselle tärkeässä lajissa jollain tavalla mukana. Tuomarointiin keskittymistä motivoi myös tuomarina kehittyminen ja mukavat tuomarikaverit yli seurarajojen. Tähänastisia virstanpylväitä tuomarina ovat olleet ensimmäiset SM-kisat tuomarina sekä ensimmäiset kisat ylituomarina Cup 2 osakilpailussa Vierumäellä. Inga kannustaa tuomarointiharrastusta pohtivia rohkeasti mukaan tuomarikursseille!

 

TUOMARIMERKIT KÄYTTÖÖN

 

Pitkäjänteiseen ja aktiiviseen tuomarointiin kannustamiseksi lajiasiantuntijaryhmä on päättänyt jatkossa huomioida tuomareita vuosittain SM-kilpailuissa myönnettävin tuomarimerkein. Merkkejä jaetaan tuomarointiaktiivisuuden mukaan kolmella tasolla (pronssi, hopea ja kulta). Ensimmäiset merkit jaetaan SM-kisoissa 2020 kauden 2019-2020 ansioista. Merkkien myöntämiskriteerit löytyvät liiton nettisivuilta.

 

Lisäksi LAR myöntää erillisten hakemusten perusteella Raili Hämäläinen-tunnustuksen erityisistä ansioista tuomaritoiminnan saralla. Raili Hämäläinen (1932-2014) oli Suomea telinevoimistelussa Olympialaisissakin edustanut voimisteluaktiivi, joka oli tuomassa TeamGymiä (silloista näytösvoimistelua) Suomeen ja kehitti lajia uutterasti niin kotimaassa kuin UEG-tasollakin. Nimikkomerkillä lajiasiantuntijaryhmä haluaa kunnioittaa Railin TeamGymin eteen tekemää työtä ja muistuttaa hänen lajiin jättämästä jäljestä, joka on edelleen nähtävissä mm. vapaaohjelman vaikeusarvotaulukon piirroksissa.

 

RAILI HÄMÄLÄINEN -TUNNUSTUS NUMERO 1

 

Ensimmäinen Raili Hämäläinen-tunnustus jaettiin tänään Joensuussa Heli Lemmetylle. Heli on Railin jalanjäljissä tehnyt vuosia töitä TeamGymin lajikehityksen eteen ja edustanut Suomea UEG:n TeamGymin teknisessä komiteassa jo 4 kautta. Lajin kehittäminen, sääntöjen kirjoittaminen, yksityiskohtien viilaaminen ja tuomareiden kouluttaminen eivät ole helppoja eivätkä yksinkertaisia tehtäviä. Ne vaativat tunteja ja taas tunteja töitä, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea uskoa lajiin ja sen tulevaisuuteen. Niistä kaikista halusimme Heliä tunnustuksella kiittää. Onnea!