Keijo kainaloon ja Itävaltaan

8.5.2019 |

Itävaltaan, kansainväliseen World Gymnaestradaan matkustaa 1500 suomalaista ja 20 Keijoa.

Kerroimme Voimistelu-lehdessä 2/2019 Hämeenlinnan Voimisteluseuran ja Attitude Sportsin yhteistyössä rakentamasta hallinäytöksestä. Heidän Keskikesän juhlaansa pääset seuraamaan 16. World Gymnaestrada tapahtumassa Dornbirnissa, hallissa  nro4 maanantaina 8.7. klo 13.40, keskiviikkona 10.7. klo 10.20 ja perjantaina 12.7. klo 16.00.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan Voimistelu-lehdestä 2/2019

**

teksti: Sanna Yli-Patola
kuva: Hämeenlinnan Voimisteluseura / Kristiina Uoti-Heikura

Kuka väittää, ettei voimistelu vedä miehiä puoleensa? Hämeenlinnasta pakkautuu Itävaltaan lähtevään lentokoneeseen 20 miestä, ihan vain tukeakseen naisten voimisteluesitystä. Kansainvälinen World Gymnaestrada näyttää voimistelun kirjon, ja koreografioiden hulluiltakin tuntuvat ideat. 

Hämeenlinnan naisille matka Itävallan World Gymnaestradaan on ollut selvä tavoite jo muutaman vuoden ajan. 20 naiselle esiintymismatka tulee hieman kalliimmaksi, he kun päättivät kustantaa kavaljeerit paikalle. 

- "Kyllähän me Keijoille oltaisiin voitu ottaa vaikka omat paikat lentokoneesta, sen verran hintaa tulee heidän kuljettamisestaan", naurahtaa Hämeenlinnan Voimisteluseuran hallinäytöskokonaisuudesta vastaava ohjaaja ja koreografi Anu Vartiainen. 

Hän myöntää myös olevansa ”syypää” Keijoihin. Mustiin, vanhoista lentopallokerhon laitamainoksista tehtyihin miesfiguureihin, joita Hämeenlinnan Voimisteluseuran naiset pyörittävät estradilla Naisten haun tahdeissa. 

- "Yhdessä Keijot on rakennettu. Yksi ryhmäläisistä piirsi hahmon, toisen autotallissa valmistuivat tukirimat ja pyörälliset alustat. Yhden iäkäs äiti ompeli rusetit kaikille miehille. Ilman tätä naisten ryhmää ei tämäkään idea olisi toteutunut", Vartiainen kertoo kiitollisena. 

Kuka nyt niitä vuosia enää laskee, mutta ainakin kymmenen vuotta koossa ollut naisten ryhmä on tottunut Vartiaisen ideoihin, jotka hänestä itsestään tuntuvat välillä puhtaalta hulluudelta. 

- "Olen kyllä kiitollinen tästä ryhmästä. Kun saan idean, lähtevät naiset innolla mukaan ja auttavat toteutuksessa. Yksin tällaisia ohjelmia olisi mahdotonta rakentaa." 

(Juttu jatkuu videon alla)

Välineet haastavat, mutta myös hiovat ryhmää yhteen 

Voimisteluesityksiin voi yhdistää mitä tahansa välineitä. Ideoissa vain taivas on rajana. Mutta harvemmin ulkomailla esityksissä nähdään soutuveneitä tai muita ei niin perinteisiä voimisteluvälineitä.  

Hämeenlinnassa on totuttu näkemään ja käyttämään mitä erikoisemmaltakin tuntuvaa reksiviittaa voimistelukoreografioissa. Vartiainen myöntää, että häntä kiinnostaa välineiden haastavuus. 

- "Minusta on innostavaa koreografina pohtia miten erilaisia välineitä voisi käyttää, miten saada koreografioihin välineillä näyttävyyttä. Välineet tuovat myös mielenkiintoa harjoitteluun." 

Keijoiksi kutsuttujen miesfiguurien kanssa on yhdessä ryhmän kanssa etsitty parhaita käsittelytapoja. On kokeiltu kummasta kädestä parempi ottaa kiinni tai milloin hahmon on oltava etuperin, milloin takaperin. Esityskokonaisuuden luominen on koko ryhmän yhteinen prosessi, jota harjoitellaan samalla tavalla kuin voimisteluliikkeitäkin. 

Myös seuran tuki on tärkeää. 

 - "Välineiden osalta käytännön asiat vievät myös eri lailla aikaa. Meidän on pitänyt miettiä välineiden tekemisen ja toteutuksen lisäksi Itävallan esiintymisten osalta logistiikkaa: miten välineitä kuljetetaan ja missä niitä säilytetään. Kuluissa onneksi seura tukee, ja on muutenkin aina kannustava rekvisiitan osalta."


Yhteistyötä – seuran sisäistä ja seurojen välistä 

Itävallan hallinäytös on muutenkin seurayhteistyön konkreettinen osoitus. Hallikokonaisuus on rakennettu niin, että Hämeenlinnan Voimisteluseurasta minkä tahansa lajin voimistelijat ovat voineet lähteä mukaan. Lavalla nähdään 12-vuotiaista aikuisiin naisiin, joukkuevoimistelun, akrobatiavoimistelun ja rytmisen eri ikäisi harrastajia.  

- "Meidän seurasta ei kansainväliseen voimistelutapahtumaan lähtenyt ihan niin paljon osallistujia, kuin alkuperäinen ajatus oli, joten kysyimme hallinäytökseen mukaan toisen seuran. Attitude Sport täydentää kokonaisuutta, ja tuo siihen oman seuransa osaamisen mukaan."

Kolmetoista minuuttisessa keskikesän juhlassa nähdään Itävallan halleissa nuorten ihastumista, kesäsuudelma, suomalaiseen tapaan yllättävää sadetta ja ukkosta, suuria päivänkakkaroita  rope skippingiä, juhannustanssit ja yhteiset karkelot.   



Videolla: Osa hallinäytöskokonaisuudesta, Naisten haku-koreografia, jossa Hämeenlinnan Voimisteluseuran naiset vievät Keijot tangon taikaan, esitettiin Suomi Gymnaestaran Rock, rauha ja rakkaus -iltanäytöksessä lauantaina 9.6.2018.