Joukkuevoimistelun MM-karsinnan 2. näytön tulokset

27.4.2019 |

Joukkuevoimistelun MM-karsintojen 2. näyttö kilpailtiin 27.4. Hyvinkäällä Martinhallissa. Sunnuntaina 28.4. kilpailtavan 3. näytön jälkeen selviää mitkä joukkueet lähtevät edustamaan Suomea MM-kilpailuihin Espanjaan 16.-19.5.


Joukkueet saavat sijoituksensa mukaan karsintakilpailuista pisteitä, joiden mukaan kolme parasta joukkuetta pääsevät edustamaan Suomea.


Naiset


Olarin Voimistelijoiden OVO Team voitti kultaa ensimmäisestä karsintakilpailuista ja voimisteli hopealle toisessa karsintakilpailussa. Minetit (Tampereen Sisu) oli ensimmäisessä kilpailussa hopealla, kirkastaen nyt mitalinsa kultaisiksi. Gloria (Pakilan Voimistelijat/ Tapiolan Voimistelijat) voimisteli pronssille kummassakin kilpailussa.


Juniorit 


Junioreissa Olarin Voimistelijoiden OVO Junior Team on voittanut kaksi ensimmäistä karsintakilpailua. Illusion Junior (Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion) oli ensimmäisessä kilpailussa pronssilla. Joukkue onnistui nyt parantamaan suoritustaan päässen jaetulle hopealle Minetit Eliten (SC Vantaa/ Tampereen Sisu) kanssa. Minetit Elite oli hopealla myös ensimmäisessä karsintakilpailussa. 


Tulokset

Naiset (pisteet kilpailusta ja karsintapisteet yhteensä)


Minetit 19,5 ja 24

OVO Team 19,45 ja 23,5

Gloria 18,55 ja 20

Team Vantaa (Vantaan Voimisteluseura/ Elise) 17,85 ja 16,5

Sanix Valens (Lahjan Tytöt/Turun Pyrkivä) 17,85 ja 15,5


Nuoret (pisteet kilpailusta ja karsintapisteet yhteensä)


OVO Junior Team 19,2 ja 25

Minetit Elite 17,9 ja 22,5

Illusion Junior 17,9 ja 21,5

Team Vantaa Elise (Vantaan Voimisteluseura/ Elise) 17,1 ja 16,5

Venom (Tapanilan Erä/ Attitude Sports) 16,95 ja 16


 

Kuvassa Minetit Elite, Illusion Junior ja OVO Junior Team

Kuvaaja Susanna Porola