Suomi keräsi kokemusta rope skipping -kilpailusta

7.12.2018 |

 

Suomen ihka ensimmäinen rope skipping -edustus nähtiin marraskuun lopussa Bratislavassa Wheel Contestissa. Samassa yhteydessä kilpailtiin kolmatta kertaa järjestetyssä Show Contestissa.




Miriam Hägele (Elise) ja Eeva Norros (Attitude Sports) osallistuivat ensimmäistä kertaa järjestettyyn Wheel Contestiin Bratislavassa 23.-25.11.2018. Pareittain käytävässä kilpailussa suoritettiin ensin kolme pakollista sarjaa. Sarjat hyväksytysti suorittaneet parit etenivät freestyle battle -osioon (17 paria yhteensä 25 parista). Kilpailun voitti Ruotsi.

 

– Meitä jännitti aika paljon, ja kakkossarjassa tuli virhettä. Ensikertalaisina saimme hieman joustoa, ja pääsimme näyttämään freestyle-ohjelmamme. Yleisesti ottaen muut maat olivat tosi innoissaan, kun Suomi oli ensimmäistä kertaa mukana rope skipping -kilpailussa. Euroopassa taso on kova ja esimerkiksi kilpailun voittanut Ruotsi edustaa myös maailman huippua, Miriam ja Eeva kertovat.

 

Viikonlopun Show Contest kilpailtiin vanhankaupungin upeassa vanhassa teatterissa. Kilpailussa Euroopan maat kamppailivat 4-6 hengen ryhmissä vapaamuotoisilla esitysohjelmilla. Kilpailussa ensimmäiset sijat menivät Belgiaan, joka on niin ikään taidokas ja perinteinen rope skipping -maa. 

 

 

– Osallistuimme show-kilpailuun tuomareina. Miriam tuomaroi ykköstuomaristossa, jonka tehtävänä oli arvioida hyppijöiden suorituksen virheettömyyttä, monipuolisuutta ja kekseliäisyyttä. Eeva oli kakkostuomaristossa, jonka jäsenet edustivat eri lajeja kuten aerobiciä, telinevoimistelua ja tanssia. Kilpailussa myös jaettiin kahdet eri sijoitukset.

 

– Mielestäni tämä oli hauska idea, ja sitä voisi hyödyntää muissakin esittävissä lajeissa. Eri lajitaustoista tulevat katsovat esityksiä tuorein silmin ja kakkostuomariston tehtävänä olikin arvioida esityksiä vain viihdyttävyyden perusteella. Näin aloittelevien maidenkin on mahdollista pärjätä hyvällä koreografialla, Eeva pohtii.

 

Kiinnostaisiko sinua aloittaa rope skipping? Tällä hetkellä rope skippingiä voi harrastaa Attitude Sportsin ja Elisen lisäksi ainakin Olarin voimistelijoissa – kysy lähiseurasi harrastetarjontaa tai katso lisätietoa Löydä Seura-sivustoltamme.