Naisten maajoukkue taisteli finaalipaikan TeamGymin EM-kisoissa

18.10.2018 |

 

TeamGymin EM-kilpailujen karsinnat on saatu suomalaisjoukkueiden osalta päätökseen Portugalin Odivelasissa. Naisten maajoukkue lähtee sarjansa finaaliin viidenneltä sijalta. 

 Karsinnassa suomalaiset takeltelivat hieman volttirata- ja trampettikierroksissaan, mutta vapaaohjelman kaunis ja taidokas suoritus takasi finaalipaikan. Kapteeni Olga Mononen kertoo olevansa onnellinen päivän saavutuksista ja täpinöissään kisa-areenan tunnelmasta

 ”Finaalipaikasta ei tullut paniikkia kisan aikana, vaikka tietysti tiesimme, etteivät trampetti- ja volttiratasuoritukset menneet ihan nappiin. Saimme silti niilläkin telineillä paljon enemmän onnistumisia kuin pieniä epäonnistumisia. Lopussa esitetty vapaaohjelma kruunasi kaiken, ja se oli varmasti parhaimpia, mitä olemme tehneet.”

Naisten finaalit voimistellaan lauantaina 20. lokakuuta. Mononen uskoo suomalaisten pääsevän loppukilpailussa omalle tasolleen, joka jäi vielä karsinnassa saavuttamatta. 

 ”Finaalissa meillä on jo tuttu kisatilanne, joten kaikki osaavat kontrolloida omaa vireystilaansa vähän paremmin. Nyt volttiradalla oli ehkä vielä liian vauhdikkaita suorituksia, mikä aiheutti pari pyllähtämistä. Kun tilanne on tuttu, pystymme olemaan rennosti. Se tuo meille onnistumisen.”

Aikuisten EM-finaaleja voi seurata Suomessa Ylen välityksellä. Suora lähetys Yle Areenassa lauantaina kello 12.55 alkaen ja kooste TV2:ssa kello 17.00. 

 Suomen tyttöjen maajoukkue voimisteli niin ikään sarjansa EM-finaaliin. Sen sijaan Suomea EM-kilpailuissa edustanut Jyväskylän Voimistelijoiden seurajoukkue karsiutui aikuisten sekasarjan finaalista.

Naisten karsinnan tulokset 18.10.2018
1. Ruotsi: 56,750 (Q)
2. Islanti: 55,100 (Q)
3. Tanska: 54,600 (Q)
4. Norja: 51,600 (Q)
5. Suomi: 50,250 (Q)
6. Tšekki: 47,350 (Q)
7. Iso-Britannia: 45,850
8. Itävalta: 45,250
9. Alankomaat: 42,750
10. Saksa: 38, 750

Kaikkien karsintasarjojen telinekohtaiset pisteet nähtävissä UEG:n nettisivuilla.


Kuva: Naisten maajoukkue (Roosa Pelkonen)