Ainutlaatuinen arvokisatunnelma vetää puoleensa

14.10.2018 |

 

Tavalliset kisat vähän isommalla yleisöllä. Niin ajatteli tamperelainen Ella Salo valmistautuessaan ensimmäisiin TeamGymin Euroopan mestaruuskilpailuihinsa vuonna 2016. Slovenian Mariborissa odotti kuitenkin toisenlainen elämys.

”Areenalla oli ihan eri tunnelma, kun yleisöstä lähti paljon enemmän ääntä kuin Suomen kisoissa. Suomalaisilla katsojillakin oli kunnon kisavarusteet afroista ja pilleistä lähtien! Kun sitä miettii, tunnen vieläkin perhosia vatsassa.”

Maanantaina Salo lähtee Suomen delegaation kanssa toiselle EM-matkalleen. Nyt tyttöjen maajoukkueen kapteeni tietää, mitä Portugalissa järjestettäviltä arvokisoilta voi odottaa. 

”Koko perheeni lähtee mukaan, samoin kavereita omasta seurajoukkueestani. Mitä nyt olen kuullut, Portugaliin on tulossa muutenkin paljon väkeä. Siitä päätellen kisa-areenalle tulee paljon ääntä ja kisafiilistä.” 

 

Kansainvälistä yhteenkuuluvuutta

TeamGymin EM-titteleistä kilpaillaan parillisina vuosina. Suomen naisten maajoukkueen kapteenille, jyväskyläläiselle Olga Monoselle Portugalin EM-matka on jo kolmas. 

”Ensimmäinen kertani oli vuonna 2012 junioreiden maajoukkueessa. Kokemus oli niin mukaansa tempaava, ettei sen jälkeen ole tarvinnut miettiä kahta kertaa, lähteekö yrittämään uudestaan.”

Mononen painottaa samaa kuin Salokin: EM-kokemus on jotain, mitä ei voi kokea kansallisissa kisoissa.

”Kilpailuviikolla kisakaupunki täyttyy kaikkien maiden TeamGym-delegaatioista ja voimistelijoista, ja laji näkyy katukuvassa ja kuuluu tosi vahvasti. Siitä tulee tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne myös muiden maiden edustajien kanssa”, hän kuvailee. 

Varsinaisissa kilpailutilanteissa Mononen on huomannut osallistujamaiden ottavan toisistaan tosissaan mittaa ja suoritusten olevan huipussaan. Sloveniasta hänelle jäi vahvasti mieleen oman joukkueen suorituspuhtaus, sillä finaaleissa Suomen naiset onnistuivat joka ikisen telinekierroksensa alastulossa.

 

Vauhtia Volttiareenalta

Kokeneiden EM-kävijöiden arvokisavalmistautuminen on sujunut pitkälti tutulla kaavalla. Suurimpana erona ja parannuksena edellisvuosiin kapteenit mainitsevat Vierumäen Volttiareenan, jossa maajoukkueleirit nykyisin pidetään.

 ”Volttiareena on ollut meille oma paikka, joka on lisännyt tietynlaista tiiviyttä tekemiseen. Minulle erilaista on ollut ehkä sekin, että kaikki valmentajat ja joukkuekaverit ovat olleet jo etukäteen tuttuja. Koen myös, että aikuiseksi kasvettua harjoittelu on ollut ammattimaisempaa sekä leireillä että kotona”, Olga Mononen miettii. 

 Ella Salo on ollut tyytyväinen paitsi uusiin harjoitteluolosuhteisiin myös tyttöjen joukkueen yhteishenkeen. 

 ”Porukasta on tullut aikaisempiin vuosiin verrattuna tosi tiivis – ehkä jopa oman seurani joukkuetta tiiviimpi. Tietysti olemme tehneet paljon töitä yhdessä, mutta olemme myös aika samanlaisia”, hän arvioi.

 

Laadullisia tavoitteita

Ahkeran harjoittelu-urakan jälkeen Suomen maajoukkueet odottavat yltävänsä tasonsa mukaisiin arvokisasuorituksiin. Salon mukaan tytöillä ei ole kummempia sijoitustavoitteita. 

”Ennemmin nautitaan ja pidetään hauskaa, tämä on kuitenkin vain urheilua.” 

Monosen mukaan naistenkin päämäärät ovat enimmäkseen laadullisia, mutta karsintasuoritusten onnistuessa finaalipaikka on realistinen tavoite.

”Mielestäni kierroksissamme on nyt sopiva suhde varmuutta ja vaikeusarvoa; helpolla emme tule pääsemään, mutta voimme olla itsevarmoja osaamisestamme. Vapaaohjelmamme on vähän erityylinen kuin muilla mailla, ja sillä pyritään koskettamaan yleisöä”, hän kertoo. 

Ennen kaikkea odotukset kohdistuvat kuitenkin arvokisojen ainutlaatuiseen tunnelmaan. 

”Tunnelma areenalla niin huikea, että siitä nauttii vielä pitkään kisojen jälkeenkin. Kehotan kaikkia, jotka vähänkin miettivät, hakemaan maajoukkuevalmennukseen mukaan!” Mononen kannustaa.

TeamGymin EM-kilpailut käydään Portugalin Odivelasissa 17.–20.10.2018. Vuoden 2019 maajoukkuevalmennukseen voi hakea 26.10.2018 mennessä.


Kuva: Tyttöjen maajoukkueen kapteeni Ella Salo odottaa EM-matkalta myös yhteistä aikaa joukkueen kanssa. (Roosa Pelkonen)