Sekajoukkue lähtövalmiina EM-kilpailuihin

5.10.2018 |

 

TeamGymin Euroopan mestaruuskilpailuissa päästään nauttimaan tänä vuonna harvinaisista suomalaissuorituksista. Tyttöjen ja naisten maajoukkueiden lisäksi maatamme edustaa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen myös sekajoukkue.

Aikuisten sekasarjaan osallistuvan Jyväskylän Voimistelijoiden Mix-joukkueen jäsenet lähtevät hyvillä mielin lajinsa tärkeimpiin arvokisoihin.

”Tunnelmat ovat todella hyvät. Vierumäellä oli viime viikonloppuna niin sanottu testikilpailu, jossa olivat mukana kaikki Suomen EM-joukkueet. Saimme tehtyä siellä onnistuneet suoritukset, ja käteen jäi tosi hyvä fiilis. Saimme myös hyvää palautetta tuomareilta ja kanssakilpailijoilta varsinkin vapaaohjelmastamme”, kertoo joukkueen toinen kapteeni Eetu Lahti reilu viikko ennen EM-matkaa.


Määrätietoista työskentelyä


Mix perustettiin vuoden 2016 loppupuolella Jyväskylän Voimistelijoiden naisjoukkueen entisistä jäsenistä sekä TeamGymiä aiemmin harrastaneista miehistä – joskin Eetu Lahti lähti mukaan miesten telinevoimistelun puolelta. 

Joukkue kilpailee JyVon nimissä, mutta osa sen jäsenistä asuu ja sen myötä myös harjoittelee pääsääntöisesti muualla kuin Jyväskylässä. Välimatkat eivät ole olleet esteenä tiiviin ryhmähengen muotoutumiselle.

”Porukka on rento mutta läheinen, vähän kuin yhtä perhettä. Vaihdamme päivittäin kuulumisia ja lähetämme joka kaupungista toisillemme videoita, joiden avulla yritämme sparrailla toisiamme”, Lahti kuvailee. 

Mixin jäsenet ovat asettaneet alusta asti yhteisiä tavoitteita ja pyrkineet määrätietoisesti täyttämään niitä. SM-kilpailujen osallistumisoikeuden lisäksi joukkue on tienannut edustuspaikat Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista ja nyt siis myös EM-kisoista. Jälkimmäinen ei ollut itsestäänselvyys, sillä EM-kisat on käyty vuodesta 2010 lähtien maajoukkueittain eikä Suomessa ole vielä omaa maajoukkuejärjestelmää sekasarjoihin. Mix sai EM-urakkaansa poikkeusluvan TeamGymin Lajiasiantuntijaryhmältä (LAR) perusteellisen harkinnan jälkeen.

”LAR asetti meille tarkat kriteerit täytettäviksi. Meidän piti osallistua ja suoriutua hyvin kolmessa kisassa ennen viime kevään SM-kilpailuja, minkä lisäksi kilpailuissa piti rikkoa tietty pisteraja. Tavoitteet olivat tiukat, mutta olimme todella motivoituneita harjoitteluun.”


Suomi-ilmiötä rakentamassa?


Tapojensa mukaisesti Mixin jäsenet ovat asettaneet itselleen selvät tavoitteet myös Portugalin EM-kilpailuihin

”On aika vaikea arvioida, millainen taso muiden maiden sekajoukkueissa on, kun emme tiedä yhtään, panostavatko muut maat naisten, miesten vai sekasarjoihin. Tavoittelemme kuitenkin mahdollisimman hyviä suorituksia, ja jos kaikki menee hyvin, finaalipaikka ei ole lainkaan pois suljettu”, Lahti analysoi.

”Lisäksi haluaisimme tulla muistetuksi positiivisesta ja energisestä esiintymisestä. Olisi hauskaa, jos kansainvälinen lajiväki muistaisi meidät kivana sekajoukkueena Suomesta”, hän jatkaa.

Arvokisatavoitteiden täyttymiseen on helppo uskoa, sillä kansallisissa kilpailuissa maan ainoa aikuisten sekajoukkue on hurmannut yleisönsä paitsi kovatasoisilla telinesuorituksillaan myös hyväntuulisella vapaaohjelmallaan. 

TeamGymin EM-kilpailut käydään Portugalin Odivelasissa 17.–20. lokakuuta. Karsintoja voi seurata UEG:n YouTube-kanavalta ja aikuisten finaaleja Ylen lähetyksistä.

Kuva: JyVon Mix vapaaohjelmassa vuoden 2018 TeamGymin SM-kilpailuissa. (Roosa Pelkonen)