Pinja Tavasti Voimisteluliiton viestintäsuunnittelijaksi

4.10.2018 |

Liiton viestintätiimi vahvistuu Pinja Tavastin aloittaessa Suomen Voimisteluliiton viestintäsuunnittelijana lokakuun alussa. Tehtävässään Pinja toteuttaa liiton tulevaisuuskuvaa ilmiön rakentamisen kautta ja vastaa mm. sosiaalisesta mediasta, kuva- ja videotuotannosta sekä erilaisista sisällöntuotannon tehtävistä. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva.

”Olen innoissani päästessäni rakentamaan liiton tulevaisuuskuvaa ja tuomaan voimistelua entistä näkyvämmäksi”, kertoo Pinja.

Koulutukseltaan Pinja on filosofian maisteri (puheviestintä). Hän on toiminut aiemmin niin järjestöpuolella kuin yksityiselläkin sektorilla viestinnän ja markkinoinnin tehtävissä. Voimistelutaustaa Pinjalla on nuoruusvuosien joukkuevoimistelusta, vaikka nykyään vapaa-aika kuluukin muiden harrastusten parissa.