Suomi lähtee MM-kisoihin mitalit mielissä

4.6.2018 |

Tampereen Sisun Minetit lähtee hallitsevana maailmanmestarina puolustamaan viime vuotista MM-kultaansa. Ennakko-odotuksien mukaan mestaruus- ja mitalitaistosta on tulossa todella tiukka. Ennakkosuosikkina kilpailuihin lähtee kuluneen kauden kansanvälisiä kilpailuja hallinnut venäläisjoukkue Madonna, joka voitti toukokuussa Euroopan mestaruuden. Lisäksi myös Venäjän toinen joukkue Expressia on osoittanut kisakuntonsa olevan kova, ja tiukin kilpailu myös tulevissa MM-kilpailuissa käydään Suomen ja Venäjän kesken.

Minetit lähtee hyvillä mielin kauden pääkisoihin:

”Valmistautuminen kisaan on sujunut hyvin – olemme saaneet kisaohjelmasta paljon toistoja alle ja sitä kautta ohjelman todella hyvään kuntoon. Lähdemme MM-kisoihin tekemään täysillä, ja halumme näyttää siellä parasta osaamistamme”, Minettien kapteeni Ella Ratilainen kommentoi joukkueensa kisavalmistautumista.

Suomella on maailmanmestaruuskilpailuissa vahva edustus. Minettien lisäksi Suomea edustamaan lähtee kolme muuta joukkuetta: OVO Team (Olarin Voimistelijat), Gloria (Pakilan Voimistelijat) ja Team Vantaa (Vantaan Voimisteluseura).

EM-kilpailuissa neljänneksi voimistellut OVO Team lähtee tavoittelemaan MM-mitalia:

”Olemme keskittyneet erityisesti ilmaisuun ja täysillä tekemiseen joka ikisessä liikkeessä. EM-kisojen jälkeen olemme tehneet ohjelmaamme pieniä muutoksia. MM-kisoihin lähdetään todella hyvällä fiiliksellä nauttimaan tekemisestä. Tavoitteenamme on tehdä kisamatolla vahvat suoritukset ja saavuttaa sitä kautta MM-mitali, sekä auttaa tuomaan muiden joukkueiden kanssa Suomeen maakilpailun voitto”, OVO Teamin kapteeni Aurora Kapanen pohtii kisojen alla.

Suomen maajoukkueessa nähdään myös ensikertalaisia. Pakilan Voimistelijoiden Gloria lähtee innolla naisten sarjan MM-debyyttiinsä:

”MM-kisoihin lähdetään varmoin ja odottavin fiiliksin. Olemme treenanneet kovaa, jotta Unkarissa saamme näytettyä omaa parasta tekemistämme, ja että fiilis matolla näkyy yleisöön asti. MM-kisat täältä tullaan!” joukkueen kapteeni Ilona Valve kommentoi iloisesti.

Myös juniorit mitalitavoittein kilpailuun

Naisten MM-kilpailujen lisäksi Budapestissa käydään myös junioreiden 14–16-vuotiaiden MM-kilpailut, joihin Suomesta osallistuvat Minetit Junior (Tampereen Sisu ja Coco Sport), OVO Junior Team (Olarin Voimistelijat) ja Elite (Tapanilan Erä).

Myös junioreissa kevään arvokilpailut on käyty venäläisten hallinnassa. Kestomenestyjä ja hallitseva Euroopan mestari Venäjän Victoria lähtee myös tämän vuotisiin MM-kilpailuihin mestaruus tavoitteenaan. Suomalaisjuniorit lähtevät kilpailuun takaa-ajoasemasta ja kuten naisissakin kultataistelusta tulee tiukka, nimittäin mitalisijoille mielii myös myös Venäjän kakkosjoukkue Victoria Strela. Viime vuoden MM-kisoista kaksoisvoiton Suomeen tuoneet Minetit Junior ja OVO Junior Team eivät aio luopua kirkkaimmista mitaleista helpolla, jo onnistuessaan molemmilla suomalaisjoukkueilla on mahdollisuus jättää venäläisjoukkueet taakseen.

”EM-kilpailujen jälkeen ollaan harjoiteltu paljon, jotta MM-kilpailuihin saisimme ohjelman vielä uudelle tasolle. Treenit ovat sujuneet hyvin ja koko joukkue odottaa jo innolla MM-kilpailuja, joissa haluamme päästä näyttämään mitä osaamme ja kuinka paljon olemme saaneet ohjelmaa eteenpäin”, Minetit Juniorin kapteeni Tuuli Kankaanpää kommentoi.

”Meidän joukkueemme on tehnyt ahkerasti töitä tulevia MM-kisoja varten. Lähdemme MM-kisoihin huikealla fiiliksellä hakemaan mahdollisimman kirkasta mitalia. Toivomme saavamme kisoissa hyvät, vahvat suoritukset ja mahtavan kokemuksen”, OVO Junior Teamin kapteeni Olivia Soini kertoo.

Joukkuevoimistelun MM-kilpailut 7.-10.6.2018 Budapest, Unkari

Lauantai 9.6. klo 15:30-20:30 (Suomen aikaa) MM-kilpailujen alkukarsinta

Sunnuntai 10.6. klo 12:00-14:30 (Suomen aikaa) MM-kilpailujen finaali

Kilpailusivut: ifagg2018budapest.hu