Suomelle huipputulos: kuudes EM-rytmisessä

2.5.2015 |
Suomi jatkoi loistokasta voimistelua rytmisen EM-kilpailuissa Minskissä. Suomen tiimi Ekaterina Volkova ja Jouki Tikkanen veivät Suomen kaikkien aikojen parhaaseen tulokseen sijoittumalla tiimikilpailussa upeasti kuudenneksi. Suomen taakse jäi monta todella kovaa maata, kuten mm. Espanja, Italia, Bulgaria.

Ekaterina Volkova ylsi myös henkilökohtaisessa kilpailussa kaikkien aikojen parhaaseen tulokseen voimistelemalla 13:nneksi. Volkova teki kilpailussa neljä ehjää ohjelmaa ja voimistelu oli näyttävää ja varmaa.

Jouki Tikkanen sijoittui myös hienosti sijalle 21. Tikkanen venyi lauantaina kahteen puhtaaseen ohjelmaan ja suoritus oli näyttävää ja vapautunutta.

- Suomen tulos on aivan huippu! Molemmilla voimistelijoilla on uudet ja vaikeutetut ohjelmat ja selvästi olemme päässeet lähemmäs huippua. Naiset ovat hyvässä kunnossa ja pystyivät ehjiin suorituksiin. Tuloksen kautta Suomi pysyy jatkossakin kuumassa ryhmässä ja saa yhden paikan ensi vuoden EM-kilpailuun, iloitsi rytmisen voimistelun lajipäällikkö Emma Kurki.  

Tämän vuoden kilpailusta 20 parasta voimistelijaa saavutti maalleen paikan ensi vuoden EM-kilpailuihin.

- Fiilis on upea! Töitä on tehty paljon ja on mahtava huomata, ettei turhaan. Pystyin tekemään kaikki neljä välinettä hyvin ja siihen olen erityisen tyytyväinen, kertoi Volkova tunnelmiaan.

- Tänään vedin niin täysillä, kun minusta lähti ja nappiin meni! Koko päivän odotin, että pääsisin jo matolle. Ja kun tuli oma vuoro, niin nautin todenteolla esiintymisestä. Suomen tulos on huikea! Nyt iloitaan siitä, kommentoi Tikkanen.

Kilpailukausi jatkuu jo viikon kuluttua, kun kahdeksan voimistelulajin parhaat kohtaavat SM-kilpailuissa Espoossa.

Tiimi-kilpailu (yhteensä 28 maata)

1. Venäjä 150,173
2. Valko-Venäjä 144,556
3. Ukraina 139,798
4. Israel 139,657
5. Azerbaidzan 136,447
6. Suomi 134,181

Ottelu (kolmen parhaan välineen yhteistulos) 

1. Margarita Mamun, Venäjä 56,666
2. Yana Kudryavtseva, Venäjä 56,599
3. Melitina Staniouta, Valko-Venäjä 55,283

13. Ekaterina Volkova, Suomi 51,349
21. Jouki Tikkanen, Suomi 50,349

Keilat

1. Yana Kudryavtseva, Venäjä 18,950
2. Aleksandra Soldatova, Venäjä 18,583
3. Ganna Rizatdinova, Ukraina 18,300
14. Ekaterina Volkova, Suomi 17,100
17. Jouki Tikkanen, Suomi 16,850

Nauha

1. Yada Kudryavtseva, Venäjä 19,066
2. Margarita Mamun, Venäjä 18,833
3. Ganna Rizatdinova, Ukraina 18,200
15. Jouki Tikkanen 16,983
16. Ekaterina Volkova 16,983

Pallo

1. Margarita Mamun, Venäjä 18,833
2. Yana Kudryavtseva, venäjä 18,583
3. Melitina Staniouta, Valko-Venäjä 18,450

14. Ekaterina Volkova 17,133
37. Jouki Tikkanen 15,500

Vanne

1. Margarita Mamun, Venäjä 19,000
2. Melitina Staniouta, Valko-Venäjä 18,600
3. Aleksandra Soldatova, Venäjä 18,325

10. Ekaterina Volkova 17,116
18. Jouki Tikkanen 16,516

Nuorten joukkue

1. Venäjä 33,266 (16,616 + 16,650)
2. Valko-Venäjä 32,733 (16,133 + 16,600)
3. Israel 32,366 (16,266 + 16,100)

14. Suomi 28,416 (13,783 + 14,633)