Volkovalla huikea avaus EM-rytmisessä

1.5.2015 |
Ekaterina Volkova onnistui nappiin rytmisen voimistelun Euroopan mestaruuskilpailujen avauspäivänä Minskissä. Volkova on kahden välineen jälkeen yhteispisteissä yhdeksäs ja toisella varasijalla vanteen finaaliin. Tiimikilpailussa Suomi on vakuuttavasti yhdeksäntenä.

Volkova avasi kilpailunsa puhtaalla pallo-ohjelmalla, joka tuotti pisteiksi 17,133 ja sijan 14. Vanne kulki vieläkin vahvemmin, sillä pisteet 17,116 veivät 17-vuotiaan voimistelijan sijalle 10 ja toiselle varasijalle kahdeksan parhaan finaaliin. Kahden ohjelman jälkeen yhteistulos on tässä vaiheessa kilpailua upeasti yhdeksäs (34,249).


Volkova itse kommentoi puolivälissä kilpailua suorituksiaan maltillisesti:
- Olen ihan tyytyväinen ensimmäisen päivän kilpailuun. Vielä en pystynyt tekemään ihan kaikkea, mitä osaan, mutta kokonaisuus oli hyvä ja vahva. Huomenna pitää yrittää tehdä vain se, minkä osaa rauhassa. Ei enempää eikä vähempää.

Rytmisen voimistelun lajipäällikkö Emma Kurki Voimisteluliitosta oli yhtä hymyä:
- Katjan taakse jäi maailmancupin finaaleissa ja MM-finaaleissa voimistelleita urheilijoita kuten Ranskan Moustafaeva ja Azerbaidzanin Durunda. Tulos on todella upea! 

Syksyn MM-kilpailuissa ottelufinaalissa loistaneella Jouki Tikkasella ei ollut paras mahdollinen päivä. Pallo-ohjelmaan tuli pudotus viimeisessä riskiheitossa ja ohjelman lopetus tuli ilman välinettä, joka on suuri virhe. Pallossa Tikkanen oli 37. pistein 15,500. Vanne sujui jo puhtaammin ja Tikkanen oli 18. pistein 16,516.

- Ensimmäinen päivä on takana ja fiilikset ovat luottavaiset. Pallossa tein vapautuneesti, kunnes viimeisillä sekunneilla riski lipsahti käsistä. Siinä menee tunteettomaksi, kun tuhansien harjoitustuntien jälkeen epäonnistuu, mutta sitten on vain jatkettava ja luotettava omaan työhön. Vanteeseen sain hyvän tsempin päälle ja onnistuin. Kisa on kesken ja huomenna on uusi mahdollisuus näyttää mitä osaan, Tikkanen kommentoi.

Yhteistuloksissa eli tiimikilpailussa Suomi on sijalla 9. Taakse jäi tällä hetkellä monta kovaa maata, muun muassa Bulgaria. Tiimikilpailussa kärkimaat ovat ennakko-odotusten mukaisesti Venäjä, Valko-Venäjä ja Israel. Neljäntenä on Ukraina.

- Suomen sijoitus on erinomainen. Edellisissä vastaavissa EM-kisoissa kaksi vuotta sitten Suomi oli 10. ja se oli jo huipputulos. Nyt vaan täytyy toivoa huomiselle samanlaista jatkoa, Kurki summasi.

Nuorten joukkueella tavoitteet ylöspäin

Nuorten joukkuekisa oli ennakko-odotusten mukaisesti kovatasoinen ja tasainen. Suomen joukkue teki tyylikkään kokonaisuuden ja esiintyi edukseen vaikealla ohjelmalla. Ohjelmaan tuli kuitenkin kaksi isoa virhettä: yksi 0,7 pistettä maksanut pudotus tärkeässä riskiheitossa ja toinen puolen pisteen pudotus helpommassa kohdassa. Joukkue on ensimmäisen kilpailusuorituksen jälkeen 15. pistein 13,783. 

- Uskon, että puhtaalla suorituksella tästä on mahdollista nousta useampikin sija ylemmäs, jopa kymmenen parhaan joukkoon, sillä edellä olevat maat ovat lähellä, arvioi lajipäällikkö Kurki.

Nuorten joukkuekilpailussa suoritetaan lauantaina sama ohjelma toistamiseen.
- Huomenna on uusi päivä ja uusi kisa, vaikka lopputulos tietysti ratkeaa kahden näytön perusteella. Olen luottavainen, tärkeintä on, että joukkue keskittyy vain omaan suoritukseen ja tekee iloisesti rohkeasti, kommentoi joukkueen valmentaja Tatjana Golovina.

Kilpailut jatkuvat lauantaina myös naisten osalta kahdella viimeisellä välineellä keiloilla ja nauhalla.

Tulokset:

Yhteispisteet kahden välineen jälkeen (yhteensä 55 kilpailijaa 34 eri maasta):
1. Margarita Mamun, Venäjä 37,833
2. Melitina Staniouta, Valko-Venäjä 37,050
3. Katsiarina Halkina, Valko-Venäjä 35,807

9. Ekaterina Volkova, Suomi 34,249
27. Jouki Tikkanen, Suomi 32,016

Pallo
1. Margarita Mamun, Venäjä 18,833
2. Yana Kudryavtseva, venäjä 18,583
3. Melitina Staniouta, Valko-Venäjä 18,450

14. Ekaterina Volkova 17,133
37. Jouki Tikkanen 15,500

Vanne
1. Margarita Mamun, Venäjä 19,000
2. Melitina Staniouta, Valko-Venäjä 18,600
3. Aleksandra Soldatova, Venäjä 18,325

10. Ekaterina Volkova 17,116
18. Jouki Tikkanen 16,516

Nuorten joukkue
1. Venäjä 16,616
2. Israel 16,266
3. Valko-Venäjä 16,133

15. Suomi 13,783