Suomi taistoon joukkuevoimistelun kärkisijoista

8.3.2018 |

Joukkuevoimistelun kausi käynnistyy maailmancupin sekä nuorten Challenge Cupin ensimmäisellä osakilpailulla, joka käydään Vantaan Energia-areenalla 16.-18.3. Maailmancupin yhteydessä järjestetään myös joukkuevoimistelun Spring Open- kansainvälinen kilpailu, joten Vantaalla nähdään yhteensä 92 joukkuetta 11 maasta. 

Maailmancupiin osallistuvat suomalaisjoukkueista Tampereen Sisun Minetit, Olarin Voimistelijoiden OVO Team, Vantaan Voimisteluseuran Team Vantaa sekä Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Sirius. Challenge Cupissa Suomea edustavat Tampereen Sisun ja Turun Coco Sportin yhteisjoukkue Minetit Junior, Olarin Voimistelijoiden OVO Junior Team, Pakilan Voimistelijoiden ja Tapiolan Voimistelijoiden yhteistyöjoukkue Team Tapiola Gloria sekä Vantaan Voimisteluseuran Team Vantaa Junior.

Maailmancupin ja Challenge Cupin osalta on joukkuevoimistelun lajipäällikkö Susanna Porolan mukaan luvassa jännittävä kilpailu, sillä tiedossa on, että etenkin Venäjältä on saapumassa kovanluokan vastustajat. Joukkueilla on muutoksia kokoonpanoissa edellisvuoteen, mutta esimerkiksi Tampereen Sisun Minetit lähtevät samalla ohjelmalla ja joukkueella, jolla he kisasivat syksyn EM-kisoissa sekä maailmancupin finaalissa. 

Viime viikonloppuna Kisakalliossa jaettiin Maailmancupin paikat näyttöjen perusteella ja näiden näyttöjen perusteella tavoitteet on myös asetettu korkealle Porolan mukaan: ”Tavoitteena on, että Suomi jatkaa siellä kärjessä ja siitä mihin viime vuosi päättyi, eli junioreiden ja naisten maailmanmestaruuteen, sekä maailmancupin kokonaiskilpailuiden voittoihin. Menestys on tietysti haastava, mutta myös hieno asetelma, lähteä uuteen kauteen”.

Kansainvälisen kilpailuviikonlopun avajaisseremoniaa vietetään perjantaina 16.3 kello 13.30. Maailmancupin ja Challenge Cupin alkukilpailut käydään lauantaina ja viikonloppu huipentuu sunnuntaina järjestettävään ensimmäisen osakilpailun finaaliin. Media on tervetullutta paikalle seuraamaan Suomen joukkueiden matkaa alkavalla kansainvälisellä kilpailukaudella.

Järjestäjänä toimii Vantaan Voimisteluseura, jonka kotisivuilta sekä tapahtuman virallisilta Facebook-sivuilta löytyy lisätietoa ja tarkempia aikatauluja.