Suomi haluaa mitalin maailmancupin kotikisasta

23.4.2015 |

Joukkuevoimistelun maailmancupin ja Challenge Cupin finaalit käydään tulevana viikonloppuna Tampereella 25. - 26.4.2015.

Naisten kilpailusta on tulossa erittäin jännittävä; kaikki maailman kärkijoukkueet, hallitseva maailmanmestari Venäjän Madonna mukaan lukien, kohtaavat tällä kaudella ensimmäistä kertaa. Joukkueilla on paljon pelissä, sillä maailmancupin sijoitusten lisäksi on tärkeää onnistua viimeisessä kilpailussa ennen kesäkuun alun MM-kilpailuja.

”Kärkijoukkueiden erot ovat todella pieniä. Mitalistien täytyy onnistua ohjelmissaan, eli muun muassa vaikeusosien ja taiteellisten elementtien kuten nostojen tulee onnistua täysin puhtaasti”, kertoo joukkuevoimistelun lajipäällikkö Susanna Porola.

Suomea edustavat järjestävän seuran Tampereen Voimistelijoiden Minetit, Olarin Voimistelijoiden OVO Team ja OVO Team Esport sekä Vantaan Voimisteluseuran Team Vantaa.

”Joukkueet ovat hyvässä kunnossa. Ohjelmiin on tehty muutoksia, ne on saatu hiottua hyvään kisakuntoon”, Porola kertoo.

Kilpailuista tavoitellaan mitalia. Odotukset ovat kärkijoukkueiden, maailmancupissa upeasti toisena olevien Minettien sekä OVO Teamin harteilla.

”Molemmat kärkijoukkueet ovat vahvassa kunnossa. Ohjelmiin on saatu ilmaisua ja esittämistä lisää. Mitalia tavoitellaan, mutta erot tulevat olemaan tosi pieniä. Koko kuuden kärki on erittäin tasokas. Lajin urheilullinen taso on mennyt paljon eteenpäin”, Porola jatkaa.

Team Vantaalta ja OVO Team Esportilta odotetaan Porolan mukaan vahvoja ja vapautuneita kilpailusuorituksia.
”Tämä on hyvä paikka näyttää osaamisensa ennen viimeistä maajoukkuekarsintaa, joka käydään toukokuun 8.-9. Espoossa SM-kilpailuissa.”

Kolme maajoukkuekarsinnoista eniten pisteitä kerännyttä valitaan MM-kilpailuihin Färsaarille, jotka käydään 5. - 7.6.

Kilpailujen nettisivut